Perheiden toiveesta Muhoksella alkaa oma kerho kaksivuotiaille
Seurakunnan lastenohjaajat Hannakaisa Huovinen ja Soile Lehtola ovat perheiden tukena. Lasten lisäksi omia ryhmiä on myös äideille.
Hannakaisa Huovinen ja Soile Lehtola kuvattiin Päivärinteen seurakuntakodilla, jossa kokoontuu lasten ja perheiden ryhmien lisäksi kerran viikossa aikuisten keskipäivänkerho.
Muhoksen seurakunnassa aloittaa syksyllä paikallisten perheiden toiveesta oma kerho 2-vuotiaille.
– Kyllä siinä iässä on hyvä napanuoraa jo vähän venytellä, kerholle on selkeästi tarve ja tilaus, kertoo lastenohjaaja Hannakaisa Huovinen.
Hän on seurakunnan kasvatustiimin uusin työntekijä. Muhoslaisille hän on jo tuttu kasvo, sillä takana on kaksi vuosikymmentä työuraa paikallisissa päiväkodeissa varhaiskasvatuksen opettajana.
Huovinen kertoo, että moni tuttu kannusti häntä hakemaan töihin seurakuntaan paikan tultua avoimeksi. Paikka oli kuulemma kuin hänelle tehty.
– Ja kyllä tästä on saanutkin uutta näkökulmaa lasten ja perheiden kanssa tehtävään työhön, Huovinen kertoo reilun kuukauden kokemuksella.
Varhaiskasvatuksen työntekijöiden viikkoon kuuluu uuden 2-vuotiaiden kerhon lisäksi niin perheiden aamuja kuin aamupäiviä sekä päiväkerhoja, jotka on suunnattu 3-5-vuotiaille.
– Itseä hämmästytti, miten nopeasti kalenteri täyttyikin, Huovinen naurahtaa.

Soile Lehtola ja Hannakaisa Huovinen toivottavat myös uudet kävijät mukaan kerhoihin ja tapahtumiin.
Työpari Soile Lehtolan työnkuvaan kuuluu yhtenä päivänä viikossa olla apuna Utajärven seurakunnan perhekerhossa.
Tuona aikana Huovinen pitää Muhoksen seurakuntakodilla kokeilumuotoisesti odottavien äitien aamupäivähetkiä ja vierailee iltapäivisin apuna kunnan päiväkodeissa.
Siinä tulee seurakuntakin tutuksi, kun menemme arkeen mukaan.
– Siinä tulee seurakuntakin tutuksi, kun menemme arkeen mukaan, he tuumaavat.
Kaksikko on täynnä virtaa, sillä Lehtola teki lastenohjaajan töitä yksin reilun vuoden ajan.
Päiväkerhoja ei ole ollut muutamaan vuoteen. Myös varhaisnuorten kerhot olivat tauolla, nyt ne jatkuvat uudessa seurakuntakodissa.
Suunnitelmissa on aloittaa myös iltaperhekerhoja. Huovinen ja Lehtola muistuttavat, että he eivät tee kaikkea yksin, vaan apuna on myös vapaaehtoisia kerhomummoja ja -pappoja.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.
