Musiikki lohduttaa surevaa, kun sanat loppuvat

Kun hautajaisiin valitaan musiikkia, mieleen nousevat usein tutut kappaleet: Tomaso Albinonin säveltämä Adagio, J.S. Bachin kynästä syntynyt Air tai Järnefeltin Kehtolaulu.

Kanttori Raakel Pöyhtäri toteaa, että alku- ja loppumusiikki on hautajaisissa useimmiten perinteistä, samoin virret. Sen sijaan lauluesityksissä on tapahtunut muutos viimeisen kymmenen vuoden aikana.

– Varsinkin muistotilaisuuksissa kuullaan yhä useammin musiikkia, joka oli vainajalle tärkeää.

Osa ihmisistä ehtii esittää toiveensa hautajaisissaan kuultavasta musiikista.

– Pitkään sairastaneet ovat voineet suunnitella omat hautajaisensa. Näissä tilanteissa musiikkitoiveet liittyvät usein jollakin tavalla henkilön lapsuus- ja nuoruusaikaan.

Urkujen soidessa on tilaa itkulle

Raakel Pöyhtäri ja hänen kollegansa Kaisa Säkkinen huomaavat lähes päivittäin sen, kuinka musiikki liikuttaa tunteita. Siunaustilaisuuteen voidaan tulla itseään koossa pidätellen. Kun urut alkavat soida, tulee itkun vuoro.

– Musiikki koskettaa ihmisessä jotain syvällä olevaa kohtaa, Säkkinen sanoo.

Musiikki auttaa käsittelemään kaikenlaisia tunteita, myös niitä, joita on vaikea pukea sanoiksi. Siksi surumusiikki paitsi lohduttaa, myös hoitaa surevaa ihmistä.

– Surun keskellä ihminen on riisuttu. Silloin väylä musiikille on auki, toteaa Pöyhtäri.

Surumusiikissa on usein mukana myös toivo

Surumusiikin ei tarvitse olla yksinomaan synkkää. Tämän voi huomata jo siunaustilaisuudessa.

– Tilaisuuden alussa soitetaan surullista musiikkia, mutta kun vainajaa kannetaan pois, sävelet voivat olla jo valoisiakin, Kaisa Säkkinen sanoo.

– Surumusiikkiin mahtuu paitsi surua, myös lohdutusta ja toivoa.

• Lisää surumusiikista oulunseurakunnat.fi/hautajaiset