A-Killan toiminnan tukemiseen kerätään varoja konsertilla
Oulun A-Kilta kerää varoja järjestämällä hyväntekeväisyyskonsertin ehkäisevän päihdetyön viikolla marraskuussa. Isänpäiväviikonlopun konsertissa esiintyy Suvi Teräsniska.
Ensi vuonna 60 vuotta täyttävä Oulun A-Kilta ry kerää varoja toimintansa jatkumisen varmistamiseksi järjestämällä hyväntekeväisyyskonsertin. Konsertin tähtenä loistaa oululainen Suvi Teräsniska.
Teräsniska valikoitui esiintyjäksi useammasta syystä.
– Paikallisuus on totta kai tärkeää: Suvi on oululaisille tuttu ja rakastettu artisti. Toinen, konkreettinen syy on se, että hänen keikkansa myyvät hyvin, kertoo Oulun A-Killan toiminnanjohtaja Rosalie Leskelä.
Tuotot menevät lyhentämättömänä Oulun A-Killan päihdetyön tukemiseen.
Julkisten palvelujen tukena
A-Kilta tarjoaa päihderiippuvuudesta toipuville ja heidän läheisilleen vertaistukea sekä monipuolista toimintaa, kuten ruoanlaittoa, kädentaitoja, retkiä ja tapahtumia. Toimintaa suunnitellaan yhdessä jäsenpalavereissa.
A-Kilta yhdistää ammatillisen osaamisen ja vertaistuen. Toiminta täydentää julkisia sosiaali- ja terveyspalveluja ja on osa hoitoketjua.
Vahvistamme toiminnallamme sitä, että sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten työn tulokset kantavat ja muuttuvat pysyviksi.
– Vahvistamme toiminnallamme sitä, että sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten työn tulokset kantavat ja muuttuvat pysyviksi. Näin voimme ehkäistä ongelmien uusiutumista, säästää yhteiskunnan resursseja ja ennen kaikkea vähentää inhimillistä kärsimystä, Leskelä kuvaa.
Päihdeongelma ulottuu laajalle
A-Kilta on tarjonnut asiakkailleen myös kuntouttavaa työtoimintaa ostopalveluna Pohteelle. Lakimuutosten vuoksi toiminta päättyy vuoden lopussa.
Leskelä kertoo, että rahoitushakemuksia on parhaillaan vetämässä, mutta niiden saaminen on epävarmaa järjestöihin kohdistuvien mittavien leikkausten vuoksi.
– Rahoitusten väheneminen tarkoittaa henkilöstön ja toiminnan karsimista, joka käytännössä näkyy ryhmien, tapahtumien ja ihmisille tarjottavan tuen vähenemistä.
– Vapaaehtoiset ovat meille erittäin tärkeitä, mutta he eivät pysty korvaamaan palkattua henkilöstöä, joka vastaa muun muassa toiminnan suunnittelusta, palveluohjauksesta sekä siitä, että ihminen saa tarvittaessa myös ammatillista tukea.
Vapaaehtoiset ovat meille erittäin tärkeitä, mutta he eivät pysty korvaamaan palkattua henkilöstöä.
Leskelää huolettaa rahoituksen vähentymisessä etenkin se, että ihmisten ongelmat voivat lisääntyä.
– On myös huomioitava, ettei päihdeongelma koskaan vaikuta pelkästään käyttäjään, vaan se koskee myös kumppania, lapsia, vanhempia tai vaikkapa naapuria.
Oulun A-Killan toimintaa voi tukea kahdella eri tavalla: liittymällä jäseneksi tai ostamalla lipun marraskuun hyväntekeväisyyskonserttiin.
– Jäsenmaksu on vain 10 euroa vuodessa. Jäsenyys on tärkeää paitsi taloudellisen tuen vuoksi mutta myös siksi, että jäsenmäärä kertoo rahoittajille ja päättäjille, että toimintaa pidetään tärkeänä ja sitä tarvitaan. Meille voi myös lahjoittaa, Leskelä vinkkaa.
– Toivon, että saamme tulevinakin vuosina pitää tästä tärkeästä työstä kiinni. Tämä on ihmisille tärkeää ja merkityksellistä, ja olenkin aina todennut, että meillä on aina selvästi hyvä päivä.
- Suvi Teräsniska – Hyväntekeväisyyskonsertti perjantaina 6. marraskuuta kello 18 Oulun tuomiokirkossa. Liput (35 € + käsittely- ja tilauskulut) Ticketmasterista.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.
