Kolumni: Turvassa kirkossa

Diakoniatyön asiakaspalautteessa sanotaan: ”Hyvä, kun ootte olemassa. Täällä saa levätä hetken aikaa ihan turvassa. Jos ahdistaa, niin juoksen kauas. Olen yrittänyt oppia olemaan ulkona mutta pelottaa…”

Joidenkin koti on katu. Kadulla vallitsevat omat säännöt ja tavat.

On vaativaa selviytyä erilaisissa toimintaympäristöissä, mukautua kadun kulttuuriin ja siirtyä sieltä vaikkapa seurakunnan ”normaaliin” toimintaan ihmisten kanssa.

Pelko ja ahdistus näyttäytyvät usein äänekkäänä tai jopa aggressiivisena käytöksenä.

Seurakunta on konkreettinen turvapaikka päihdepiirien hierarkian ja velanperinnän kiemuroissa.

Seurakunnan tiloissa kohdellaan jokaista tasavertaisena, edellytetään hyvää käytöstä ja asetetaan rajat toiminnalle.

Yhteiskunnassa nuorten pahoinvointi on lisääntynyt. Puhutaan jopa väkivaltaepidemiasta. Käytöstavat, kasvokkaiset kontaktit ja elämän merkityksellisyys ovat kadonneet.

Tutkimukset kertovat kristillisen uskon ja työn myönteisestä vaikutuksesta nuorten käyttäytymiseen ja hyvinvointiin.
Kohtaaminen onkin avainasemassa seurakunnan toiminnassa.

Evankeliumi tulee todeksi arvostavassa kohtaamisessa. Arvostus kohdistuu ihmisyyteen ja on enemmän kuin sanat tai teot.

Vuoden 2024 Yhteisvastuu-keräyksen teema on nuorten elämänhallinta ja mahdollisuudet. Yksinäisyystutkija Niina Junttila pitää yhteisöllisyyttä tärkeänä tekijänä yksinäisyyden torjumisessa.

Kirkolla on tarjottavana yhteisöllisyyden lisäksi tuttuja, turvallisia perinteitä ja arvoja. Turvallinen ympäristö ja yhteisöllisyys mahdollistavat keskustelun tärkeistä asioista.

Perinteet rakentavat elämäntaitoja ja kyvyn erottaa oikean väärästä. Seurakunta voi olla hyvinvointia suojaava tekijä. Yhteisö, jossa on jaettu vastuu lisää luottamusta ja turvaa. Lapsi ja nuori tarvitsee arvot ja juuret.

Kirjoittaja on diakoniatyöntekijä Oulun tuomiokirkkoseurakunnassa