Täysi-ikäinen KappeLive tarjoaa uusia musiikkikokemuksia

KappeLive-konserttisarja tarjoaa seurakuntalaisille tavallista musiikkia matalalla kynnyksellä.

Kun Kari ja Leino Haapala astuvat Pyhän Luukkaan kappelin lavalle syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna, ilmoille kajahtaa järjestyksessään KappeLiven 110:s konsertti.

Ensimmäinen konsertti kuultiin 18 vuotta sitten lokakuussa 2008.

– Olen rakentanut KappeLive-konseptin aikoinaan yhdessä Tuiran seurakunnassa pappina työskentelevän Päivi Jussilan kanssa. Ajatuksenamme oli tarjota pienimuotoisia konsertteja 45-vuotiaille ja sitä vanhemmille seurakuntalaisille, nuorisomuusikko, kasvatustyön erityispalveluiden tiimivastaava Esa Rättyä kertoo.

KappeLive-konsertit soivat Pyhän Luukkaan kappelissa kuusi kertaa vuodessa. Syyskauden konsertit kuullaan syys-, loka- ja joulukuussa ja keväällä soitto soi helmi-, maalis- ja huhtikuussa.

Olemme antaneet artistien itse päättää, onko kirkko heille mieluinen esiintymispaikka.

Rättyän työparina on toiminut neljän viimeisen vuoden ajan Tuiran seurakunnan johtava nuorisotyöntekijä Terhi-Liisa Autioniemi.

Konsertti-illan tarkoituksena on ollut alusta asti tarjota seurakuntalaisille tavallista musiikkia matalalla kynnyksellä.

– Alkuvuosien jälkeen idea on muotoutunut niin, että gospel- tai hengellinen musiikki ei toimi konserttien ainoana viitekehyksenä. Olemme antaneet artistien itse päättää, onko kirkko heille mieluinen esiintymispaikka.

KappeLiven toisena toimintavuotena Rättyä ja Jussila linjasivat, että samaa artistia ei kuulla KappeLivessa kuin kerran.

Tarkoituksena on mahdollistaa esiintymispaikka mahdollisimman monelle artistille.

– Pyhän Luukkaan kappelin tila vaikuttaa jo itsessään siihen, minkälaisella kokoonpanolla kannattaa tulla esiintymään. Esiintyjät ovat olleetkin pääsääntöisesti trubaduureja, duoja ja trioja, joiden musiikkityyli on kallellaan akustiseen tai a cappella -ilmaisuun.

Rättyä iloitsee siitä, että seurakunta tarjoaa KappeLiven kautta ihmisille mahdollisuuden nauttia uusista musiikkielämyksistä.

– Itsekin 30 vuotta tätä työtä tehneenä mykistyn edelleen siitä, miten paljon Suomessa on hienoja artisteja ja muusikoita, joista suuri yleisö ei välttämättä tiedä mitään.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää