Tuomiokirkon teemakierroksilla käydään läpi niin kirkkohistoriaa kuin arkea suurvaltojen välissä

Oulun tuomiokirkossa järjestetään teemallisia opastettuja kierroksia torstaisin syyskuun alkuun saakka. Kierrosten vetäjinä toimivat kirkon oppaat.

Elina Huhtala esitteli teemakierrokselle osallistujille paikallishistoriaa käsittelevien teosten kuvia sotavuosilta.

Elina Huhtala kertoi kesäkuun viimeisellä viikolla tuomiokirkosta toisen maailmansodan aikaan.

Viidelle opastukseen osallistuneelle kuulijalle Huhtala kertoi muun muassa helmikuun 1944 suurpommituksista, jolloin tuomiokirkon itäpuolelta paloi suuri osa kaupunkia. Kuin ihmeen kaupalla tuuli kääntyi pois tuomiokirkosta, ja se säilyi koskemattomana.

Huhtalan koosteesta kävi ilmi, että kirkko sai sotavuosien aikana toimia nimenomaan kirkkona, eikä sitä otettu esimerkiksi hätämajoituskäyttöön. Vuodesta 1943 alkaen kirkossa pidettiin aseveli-iltoja, joissa kuultiin rintamalta lomalla olevien sotilaiden puheenvuoroja ja kuultiin myös kirjeitse terveisiä rintamalta.

Ensimmäistä kaatuneiden muistopäivää Oulun tuomiokirkossa vietettiin jo heti talvisodan jälkeen toukokuussa 1940.

Tuomiokirkko on avoinna tutustumista varten joka päivä kello 10-20.

TEEMAKIERROKSET

  • Torstai 27.8. kello 17: Raamatun kertomuksia
  • Torstai 3.9. kello 17: valo Oulun tuomiokirkossa

Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää