Oulujoki tarjoaa vapaaehtoisille kuvaajan, äänentarkkailijan ja ohjaajan pestejä
Oulujoen seurakuntaan haetaan parhaillaan striimaajia eli internetissä lähetettävien suorien lähetysten tekijöitä. Lyhyt johdatus striimaamisen ideaan ja laitteiden käyttöön pidetään Oulujoen kirkossa illalla 19. marraskuuta.
– Ajatuksena on, että saisimme muodostettua striimaamisesta kiinnostuneista seurakuntalaisista pieniä kuvausryhmiä, joissa on tarjolla erilaisia tehtäviä: kuvaamista, äänentarkkailua ja ohjaajana toimimista, kertoo nuorisotyönohjaaja Pekka Leskinen.
Striimaajaksi ryhtyvällä ei tarvitse olla entuudestaan kokemusta videokameroista, mikrofoneista, äänipöydästä tai mikseristä.
– Parhaiten striimaamista oppii sitten käytännössä tekemällä, sanoo striimaus-illan opastajana toimiva Leskinen.
Hänen mukaansa pelkästään tekniseen osaamiseen ja tekniikkaan keskitytään joskus liikaakin:
– Visuaalisuudesta voisi puhua enemmän. Meidän tehtävämme on välittää koteihin tilaisuuden sisältö, mutta yhtä lailla pitää miettiä, miten saadaan välitettyä striimin välityksellä myös tilaisuuden tunnelma.
Keväällä Oulujoelta on striimattu jumalanpalveluksia. Kesällä kuvattiin ja lähetettiin konfirmaatiomessut, syksyllä seurakunnan perinteinen Elojuhla.
– Nyt loppuvuodesta on ajatuksena lähettää jotakin joka sunnuntai, että ihmiset saavat mahdollisuuden osallistua kodeissaan. Koronarajoituksin kirkkoon mahtuu 150 ihmistä eli esimerkiksi joulukirkkoon ei mahdu yhtä paljon väkeä kuin tavallisesti.
Lisäksi ainakin yksi Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksista pyritään striimaamaan.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.