Syksy toi ryntäyksen kuoroon
Somekutsu kamarikuoro Melodiamin koelauluun poiki harvinaislaatuisen innostuksen: seurakunnan kuoroon pyrki 76 uutta laulunharrastajaa.
Olihan tämä poikkeuksellinen syksyn aloitus, kuvailee Karjasillan seurakunnan kanttori Juha Soranta elo-syyskuun vaihdetta.
– Kolme iltaa kuuntelimme kamarikuoro Melodiamiin pyrkiviä koelaulajia, joista periaatteessa jokainen olisi voinut tulla valituksi kuoroon.
Juha Sorannan mielestä suuri hakijamäärä, 76 koelauluun osallistunutta, kertoo korona-aikana voimistuneesta kaipauksesta yhdessä laulamiseen.
– Erityistä iloa yhdessä laulamisesta on nähtävissä muissakin seurakunnan kuoroissa, hän vielä tarkentaa.
Melodiam on sekakuoro, joka koostuu nuorista ja nuorista aikuisista laulajista. Iso joukko vanhoja harrastajia jättäytyi viime keväänä lauluryhmästä pois elämäntilanteiden vaihtumisen myötä.
– Tällä kertaa tarjolla oli aiempaakin enemmän uusia tulijoita heidän tilalleen, Soranta ja kuoronjohtaja Ossi Kaikkonen kertovat tyytyväisinä.
Syksy toi vihdoinkin ensimmäiset harjoitukset
Uudet Melodiamin kuorolaiset Greetta Kinnunen ja Osma Tuononen ovat myös huomanneet lauluinnon patoutuneen pandemian aikana.
– Takana on lisäksi kesä, jolloin harrastus on muutoinkin tauolla, Rajakylän koulun musiikkiluokkaa käyvää Greetta huomauttaa.
Madetojan musiikkilukiossa opiskeleva Tuononen kertoo ensimmäisten kuoroharjoitusten tunnelmia pienellä huudahduksella:
– Vihdoinkin pääsi laulamaan! Kokonaan laulua ei ole pandemian aikana tarvinnut jättää, mutta kyllähän korona vaikeutti yhdessä laulamista. Turhan pitkiä taukoja harrastuksestaan on joutunut pitämään.
Nuoret täsmentävät, ettei suuri määrä koelaulajia selity vain patoutuneella laulamisen halulla.
– Melodiamilla on hyvä maine, he sanovat.
Isossa perheessä aluksi hieman ujosteltiin toisia
Osmo Tuononen kertoo, että omaa iloa kuoroon pääsemisestä hieman hillitsee se, etteivät kaikki kaverit olleet valittujen joukossa.
Greetta myöntää, että pelkäsi epäonnistuneensa koelaulussa.
– En todellakaan osannut odottaa valituksi tulemista.
Ossi Kaikkonen pitää kuoroa isona perheenä, jossa aluksi hieman jännitetään toisia, mutta sitten yhteinen laulu alkaa sujua.
Syksyn alkajaisiksi Melodiam harjoittelee lauluja pyhäinpäivän ja itsenäisyyspäivän esiintymisiin.
Kuoron ohjelmisto koostuu pääasiassa hengellisistä ja klassisista kuorolauluista.
Vaikka koronapandemiaan kuuluva varovaisuus väsyttääkin jo kuorolaisia, kuorossa lauletaan edelleen maskit kasvoilla.
– Se kysyy hengitystekniikkaa ja ennen kaikkea hyviä hengityslihaksia, Greetta ja Osma kertovat.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.