Kolumni: Taas tultiin jouluun

Elokuun ensimmäinen työpalaveri lomien jälkeen.  Kalenterisulkeisissa merkitään loppuvuoden tärkeimmät tapahtumat.

Jossain vaiheessa kanttori alkaa hyräillä ”Taas tultiin jouluun…”

Siitä se jälleen alkaa.

Elokuussa suunnitellaan kuoron jouluohjelmisto. Syyskuussa saapuvat Kauneimmat joululaulut -vihot seurakuntaan samaan aikaan, kun joulusuklaat ilmestyvät kauppojen hyllyille.

Lokakuussa kuoro alkaa harjoitella ensimmäisen adventtisunnuntain lauluja. Sitten kun koittaa marraskuu, mukaan hyppäävät joululaulut.

Adventtiajan koittaessa kanttorin sormet huutavat hoosiannaa, kun se varsinainen hupsis tupsis pimpeli pompeli alkaa.

Toinen toisensa perään on joulujuhlia, joissa on paitsi kattilat täynnä puuroo, myös innokkaita joululaulujen laulajia. Maailman kautta kuljemme laulain, erityisesti joulun alla.

Joinakin joulukuun päivinä kanttori saattaa soittaa Sydämeeni joulun teen tai Varpunen jouluaamuna montakin kertaa päivässä.

Kiireisimpinä päivinä saattaa mieleen hiljaiseen hiipiä ajatus: ”Turhuuden turhuus kaikki on, niin turhaa touhu tää.”

Mutta vaikka kanttori olisi jonkun joululaulun ehtinyt sinä päivänä soittaa jo viidesti, jollekin tilaisuuteen saapuneelle se voi olla vuoden ainoa kerta, kun hän saa laulaa lempijoululaulunsa.

Yksikään hetki yhdessä laulaen ei ole turha.

Vaan muistammeko lapsen sen mi taivaisen tuo kirkkauden?

Teenkö joulun sydämeeni vai vatsaani?

Täytetty nyt on työ – ja vatsa: puurolla, kinkulla ja syyskuusta saakka tarjolla olleilla konvehdeilla.

Hukkuuko ja unhottuuko kaiken touhun keskellä hankeen lapsi, jonka ansiosta saamme joulua viettää?

Hengitellään hetki rauhassa. Hiljennytään.

Sillä mieleen hiljaiseen taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen. Tänäkin jouluna.

Kirkoissa kajahtavat Kauneimmat joululaulut. Siispä tulkaa kaikki nyt laulamaan: On Poika syntynyt maailmaan!

Siunausta ja rauhaa sinunkin jouluusi!

Kirjoittaja on Hailuodon kanttori, joka siirtyy vuodenvaihteessa kanttoriksi Pyhäjoen seurakuntaan.