Oulujoella ja Haukiputaalla äänestetään tilojen avaamisesta samaa sukupuolta oleville pareille

Kahdessa oululaisessa seurakunnassa seurakuntaneuvoston käsittelyyn on tulossa aloitteet, joissa halutaan kieltää seurakunnan tilojen käyttö samaa sukupuolta olevien parien vihkimisiin. Piispainkokous ohjeisti seurakuntia kesäkuussa avaamaan kirkolliset tilat myös samaa sukupuolta olevien kirkollisiin häihin.

Aloitteet ovat reaktiota Suomen evankelisluterilaisen kirkon piispainkokouksen kesäkuussa julkaisemaan pastoraaliseen ohjeeseen samaa sukupuolta olevien parien kohtaamiseen.

Seurakunnille suunnatussa ohjeistuksessa piispat muun muassa ohjeistivat sallimaan vihkimiset seurakuntien tiloissa. Samalla vahvistettiin käytäntö, ettei samaa sukupuolta olevia pareja vihkiviä pappeja rangaista.

Monet seurakunnat ympäri maata ovat viime vuosien aikana käsitelleet luottamuselimissään tilojen avaamista samaa sukupuolta olevien vihkimisille. Esimerkiksi Oulussa Tuomiokirkkoseurakunta sekä Tuiran seurakunta ovat tehneet jo päätökset tilojen avaamisesta.

Piispojen ohjeistuksessa todettiin, että jatkossa tällaisia äänestyksiä ei tarvittaisi, vaan tilojen tulee olla lähtökohtaisesti kaikkien kirkon jäsenten käytössä.

Oulujoella keskusteltiin hyvässä hengessä

Oulujoen seurakunnassa aloitetta tilojen käytön kieltämisestä samaa sukupuolta olevien vihkimisiin oli laatimassa Toimivat seurakuntalaiset -ryhmää edustava seurakuntaneuvoston jäsen Kirsi Anttila.

11. elokuuta pidetyn kokouksen esityslistalla oli piispojen ohjeistuksen tiedoksi antaminen. Anttilan mielestä luottamushenkilöiden tulee kuitenkin päästä päättämään asiasta.

Kokouksen työjärjestyksen käsittelyn yhteydessä seurakuntaneuvoston jäsen Hannu Kuparinen esitti, ettei asiaa oteta ollenkaan käsittelyyn kokouksessa. Esitys voitti äänestyksen äänin 13–3.

– Meillä oli kokouksessa kuitenkin hyvä ja pitkä keskustelu siitä, mitä ohjeistus käytännössä tarkoittaa, Anttila kertoo ja kiittelee keskustelun kunnioittavaa sävyä.

Rauhan Tervehdyksen tavoittamien seurakuntaneuvoston jäsenten mukaan äänestystulos ei välttämättä kerro suhtautumisesta itse asiaan. Koska asiasta oli jätetty aloite, seurakuntaneuvoston jäsenet katsoivat parhaimmaksi, että asia käsitellään yhtenä kokonaisuutena.

Tärkeintä on päästä äänestämään

Oulujoen seurakuntaneuvosto käsittelee piispojen ohjeistuksen ja aloitetta seuraavassa kokouksessaan 3. syyskuuta.

Mikäli kirkkoherra ja seurakuntaneuvoston enemmistö ovat erimielisiä, asia siirtyy Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin ratkaistavaksi.

Oulun hiippakunnan lakimiesasessori Mari Aalto kertoo, että piispainkokouksen ohje voidaan viedä seurakunnissa tiedoksi seurakuntaneuvostolle.

– Jos nyt kuitenkin tehdään aloite, ettei kirkkotiloissa saa vihkiä samaa sukupuolta olevaa pariskuntaa, niin kirkkoherra vie asian seurakuntaneuvostolle ja esittänee, että piispainkokouksen ohjeen mukaisesti tällaista päätöstä ei ole syytä tehdä.

Mikäli lopputulema on, että neuvosto ja kirkkoherra ovat eri mieltä, asia tulee tuomiokapitulin ratkaistavaksi. Aalto uskoo, että tuomiokapituli päättää asiasta piispainkokouksen ohjeistuksen mukaisesti.

– Tästä tuomiokapitulin päätöksestä ei ole kirkkolain mukaan muutoksenhakuoikeutta.

Kirsi Anttilakin tietää, että aloite tyssännee viimeistään tuomiokapituliin.

– Aloitteessa on kyse kuitenkin demokratian toteutumisesta ja siitä, onko luottamushenkilöillä päätösvaltaa.

Anttila nostaa esiin myös Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tuiran päätökset, joilla ovat tilat päätettiin avata. Tuolloin asiasta saatiin äänestää.

– Koen luottamushenkilönä turhauttavana, jos näin iso asia päätetään niin, ettei siihen ole vaikutusvaltaa.

Haukiputaalla asiaa käsitellään 15. syyskuuta

Haukiputaan seurakunta on toinen oululaisseurakunta, jossa on tulossa käsittelyyn tilojen käytön kieltäminen samaa sukupuolta olevien vihkimisiin.

Haukiputaan kirkkoherra Salla Autere kertoo, että aloite on toimitettu heille heinäkuun lopussa.

Autere toteaa kertoneensa itse jo toukokuussa 2024 pidettyjen kirkkoherranvaalien tilaisuuksissa, että hänen mielestään kaikki kirkon palvelut ovat avoimia kaikille sen jäsenille.

– Aloite on kuitenkin otettava esittelyyn ja valmistelen sen seuraavaan kokoukseen.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää