Limingan seurakuntaan uusi perhetyöntekijän virka: "Haluan olla tukemassa vanhempia heidän kasvatustyössään"

Limingan seurakunnan uusi perhetyöntekijä Anja Sivula miettii, miten eri toimijat voisivat tukea toisiaan perhetyössä.

Limingan seurakuntaan on perustettu uusi perhetyöntekijän virka, ja tehtävässä on syyskuun alussa aloittanut Anja Sivula.

Hän on koulutukseltaan sosionomi-diakoni, varhaiskasvatuksen opettaja sekä musiikkileikkikoulun- ja pianonsoitonopettaja.

Anjalla on siis monipuolista osaamista, ja erityisesti musiikki on hänen vahvuutensa. Tulevaisuudessa yhtenä perhetyön muotona voisivatkin olla esimerkiksi musiikkileikkihetket.

Perhetyöntekijän työ Limingassa on kuitenkin muutakin kuin lapsi- ja perheryhmien vetämistä.

”Seurakunnan perhetyö on ennaltaehkäisevää työtä. Haluan olla tukemassa vanhempia heidän kasvatustyössään.”

Tarkoituksena on koordinoida ja koota seurakunnan eri työalojen perheiden parissa tekemää työtä ja tehdä yhteistyötä myös ulkopuolisten toimijoiden kanssa.

Yksi luonteva yhteistyökumppani on Mannerheimin lastensuojeluliitto. Anja onkin menossa vierailemaan ja esittäytymään MLL:n perhekahviloihin ja kyselemään, mitä toiveita perheillä on.

Ajatuksena ei ole kilpailla tai tehdä samoja asioita muiden kanssa, vaan se, että eri toimijat voisivat tukea toisiaan perhetyössä.

– Seurakunnan perhetyö on ennaltaehkäisevää työtä. Haluan olla tukemassa vanhempia heidän kasvatustyössään.

Perhetyöntekijän työnkuva on pikkuhiljaa muotoutumassa.

Siksi Anja Sivula korostaakin, että nyt seurakuntalaisilla on mahdollisuus kertoa, mitä perhetyö voisi olla ja mitä he kaipaavat.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää