Ansku ja Simo sanoivat tahdon Vihkihetkessä Oulun tuomiokirkossa

Anne-Mari ja Simo Lepojärvi menivät naimisiin syyskuun lopussa järjestetyssä Vihkihetkessä. Tunnelmallisiin kirkkohäihin he kutsuivat mukaan pienen läheisten piirin. – Voimme suositella Vihkihetkeä kaikille naimisiin menoa harkitseville, he toteavat.

Pariskunnan tytär pääsi seuraamaan vanhempiensa avioliittoon vihkimistä lähietäisyydeltä. Vihkipappina Jenna Utriainen.

– Lämminhenkinen ja intiimi tilaisuus.

Näin tuore aviopari Anne-Mari ja Simo Lepojärvi kommentoi reilun kuukauden takaista avioliittoon vihkimistään.

Lepojärvet kertovat, ettei heistä tuntunut luontevalta järjestää isoja häitä. Naimisiinmeno olisi voinut tapahtua myös maistraatissa, mutta onneksi pariskunnan silmiin sattui mainos Oulun tuomiokirkossa järjestettävistä Vihkihetkistä.

– Ensin ajattelimme tulla toukokuun Vihkihetkeen, mutta taisimme olla reissussa juuri silloin, joten päätimme mennä syksyn ensimmäiseen vihkihetkeen, Anskuksi kutsuttu Anne-Mari kertoo.

– Ja koska olemme kirkon jäseniäkin, niin tämä sopi hyvin. Emme edes ehtineet miettiä maistraattia, lisää Simo ja kehuu tuomiokirkon kaunista miljöötä.

 

Vihkipapiksi saapunut Jenna Utriainen tapasi pariskunnan ensimmäistä kertaa kirkossa. Juuri ennen vihkimistä toteutetussa vihkikeskustelussa käytiin läpi parin yhteistä taivalta ja syitä naimisiin menolle.

 

Pari on ollut yhdessä noin kuusi vuotta. Avioliitossa on monia käytännön hyötyjä, mutta suurin syy päätökselle on tietysti rakkaus.

– Haluan viettää Simon kanssa loppuelämäni, ja perinteinen vihkikaava kirkossa tuntui oikealta, karkauspäivänä miestään kosinut Ansku perustelee.

Ilouutinen levisi jo samana iltana

Ensin Ansku ja Simo ajattelivat käyvänsä vihillä kaksin. Vihkihetkessä paikalla olivat kuitenkin myös molempien vanhemmat ja todistajina toiminut ystäväpariskunta.

– Ansku on ainoa lapsi, joten koimme että erityisesti hänen vanhemmilleen on tärkeää päästä todistamaan lapsensa naimisiin menoa, Simo kertoo.

Mukana alttarille asteli myös parin kolmevuotias tytär Maria, joka pääsi lähietäisyydeltä todistamaan vanhempien liiton sinetöimistä. Lyhyen kaavan mukaan toteutettu vihkiminen oli sopivan mittainen myös pienelle juhlavieraalle.

Naimisiin meno pidettiin ennakkoon salaisuutena, mutta tieto ilouutisesta levitettiin kyllä jo samana iltana sukulaisille.

Vihkipäivä jatkui kirkon jälkeen yhteisellä ruokailulla.

– Oli kyllä kivat häät, he huokaavat.

Helpot järjestelyt juhlavaan tilaisuuteen

Hääjärjestelyjä Lepojärvet kiittelevät helpoksi. Oma aika Vihkihetki-päivälle varattiin kirkkoherranvirastoon soittamalla, ja sitten tilattiin ohjeiden mukaan esteettömyystodistus.

Vihkikeskustelu papin kanssa käytiin juuri ennen vihkimistä.

– Todella ihanan puheen hän osasi pitää, vaikka juttelimme vain kymmenisen minuuttia, he kiittelevät pappi Jenna Utriaista.

 

Simo ja Ansku vaihtoivat sormuksia tyttären keskittyessä alttarin ihasteluun.

 

Samalla sovittiin kanttorina toimineen Jaakko Rahkon kanssa alttarille astelua säestäneestä musiikista sekä yhdessä lauletusta virrestä.

Musiikkitoiveita pariskunta ei ollut tiennyt miettiä ennakkoon.

– Siitä mahdollisuudesta kannattaa kertoa, kun pariskunnat varaavat aikaa, he vinkkaavat.

  • Seuraava Vihkihetki perjantaina 28. marraskuuta kello 14–19 Oulun tuomiokirkossa. Aika varataan numerosta 044 316 1401 (ma klo 9–16, ti-pe klo 9–14). Todistuksen voi hankkia osoitteessa oulunseurakunnat.fi/esteidentutkinta tai soittamalla 08 316 1310 (ma–pe klo 9–15). Mikäli kumpikaan puolisoista ei ole Oulun evankelisluterilaisten seurakuntien jäsen, todistus haetaan jommankumman kotiseurakunnasta.

Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää