Tuiran D-asema pitää ovensa auki koko kesän
Talon vakiotoimintojen lisäksi kesän aikana on tarjolla runsaasti vapaaehtoisten järjestämää ohjelmaa.

Oulun D-aseman vs. yhteisötyöntekijä Matti Ketola ei peittele innostustaan tulevan kesän osalta.
– Olen valtavan iloinen ja tyytyväinen siitä, että pystymme pitämään talon auki koko kesän ajan.
D-asema (Valtatie 53) on kaikille avoin kohtaamispaikka ja kansalaistoiminnan keskus.
Ketola kertoo, että niin sanottujen vakiotoimintojen lisäksi kesän aikana on tarjolla runsaasti vapaaehtoisten järjestämää ohjelmaa, kuten pyöräretkiä, ulkojumppaa, digiapua, englannin kielen opiskelua, ristikoiden täyttämistä sekä erilaisia pelitapahtumia.
D-aseman toiminta on kaikille avointa.
Vapaaehtoiset pitävät D-aseman auki myös juhannusaattona.
– Tämä on mahtavaa yhteisöllisyyttä. Juhlapyhät ovat monelle yksinäisiä hetkiä, ja kesällä suurin osa arkitoiminnoista pysähtyy tai toimii jollakin tavalla supistetusti.
– Kesäaukiolomme on saanut aikaan paljon iloista mieltä ja positiivista palautetta. Ihmiset kaipaavat paikkaa, jossa voi kokoontua ja tavata muita.
Ketola muistuttaa, että D-aseman toiminta on kaikille avointa. Paikalle voi tulla tutustumaan, ihmettelemään tai vaikkapa ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi.
D-aseman kesä 2025
- Maanantaisin avoimet ovet kello 11–14 (Valtatie 53)
- Tiistaisin Digiapu (heinäkuussa) kello 10–12
- Keskiviikkoisin avoimet pelit kello 13–15
- Perjantaisin Puistopiknikit Merikosken puistossa kello 12–14
Päivittyvä ohjelma ja lisätietoa löytyy D-aseman Facebook– ja Instagram-tileiltä sekä Tuiran seurakunnan verkkosivuilta.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.