Ekumeenista vastuuviikkoa vietetään rauha-teemalla

Ekumeeninen vastuuviikko haastaa kristittyjä miettimään, mitä yhteisiä keinoja meillä on rakentaa rauhaa.

Ekumeenista vastuuviikkoa vietetään 22.–29. lokakuuta teemalla Pyhä rauha – kristityt rauhan rakentajina.

Ekumeeninen vastuuviikko on kirkkokuntien ja useiden kristillisten järjestöjen yhteinen ihmisoikeus- ja vastuullisuuskampanja, jossa kirkot toimivat oikeudenmukaisemman maailman puolesta.

Vastuuviikko on toteutettu vuosittain vuodesta 1979 alkaen. Vastuuviikko 2023 tuottaa erilaisia tietopaketteja, mutta viikko kannustaa myös konkreettisiin toimiin.

Vastuuviikka koordinoi Suomen Ekumeeninen Neuvosto (SEN), joka on kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen yhteistyöelin.

SEN kannustaa seurakuntia ja järjestöjä järjestämään yhdessä erilaisia tapahtumia ja toivoo, että erityisesti nuoret sekä nuoret aikuiset pääsevät ääneen ja osallistuvat Vastuuviikon suunnitteluun ja toteuttamiseen eri paikkakunnilla.

Vastuuviikolle on tänä vuonna luvassa muun muassa rauhankonsertteja, televisio- ja radiojumalanpalveluksia. Osana vastuuviikkoa järjestetään myös rauhanlähettiläskoulutusta.

Sadankomitean, Suomen Ekumeeninen Neuvoston ja STEP-opintokeskuksen kurssilla nuoret aikuiset Sovinto ja sovittelu perehtyvät sovinnon ja sovittelun teoriaan sekä saavat työkaluja luottamuksen rakentamiseen konfliktin osapuolten kanssa.

Sadankomitea on suomalainen pasifistinen ja antimilitaristinen, puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton rauhanjärjestö.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää