Hartaus pitkäperjantaille 18.4. – Ei ketään meistä

Ei ketään meistä

Hän, joka pelkää mennä aamulla kouluun, koska tavarat hajotetaan, päälle syljetään ja lopuksi suljetaan vessaan solvausten säestyksellä.

Hän, jota kukaan ei pidä minään, ja ne, jotka pitävät, eivät tiedä kuinka yksin hän on. Ja jos tietävätkin, ovat keinottomia auttamaan, vaikka pahantekijätkin ovat lapsia vasta.

Hän, joka on unohdettuna sänkyynsä päivästä toiseen, ja odottaa ihmistä, joka pysähtyisi hetkeksi ja silittäisi otsaa.

Hän, joka ei ole sen arvoinen, että pääsisi suihkuun kerran viikossa tai ulos kerran vuodessa katsomaan, kun kevät herää siinä maailmassa, johon häneltä ovi on jo sulkeutunut.

Hän, joka tuli vieraaseen maahan. Ympärillä oudot hajut ja tavat. Kieli, josta ei vielä vuosienkaan jälkeen tule saamaan kunnolla otetta. Ilmeet, jotka näyttävät kovilta ja katsovat pois.

Hän, jota haukutaan väärän ihonvärin ja ominaistuoksun takia tyhmäksi, vaikka olisi miten koulutettu tai vain lapsi vailla turvaa ja suojaa.

Hän, joka on ihan tavallinen ihminen tavallisessa arjessa. Ehkä sellaisessa, joka on lähellä luisua mahdottomuuteen. Kun liikkuvia osia on vain kerta kaikkiaan liikaa, ja voimia siihen kaikkeen liian vähän.

Hän, joka ei uskalla luottaa, että joku muu kantaisi hetken tai että apua saa, jos sitä osaa pyytää.

Hän, joka oli Jumala ja ihminen, ja ihmisenä haukuttu, halveksittu, ihailtu ja seurattu. Oman aikansa somepersoona, josta jokaisella oli jokin mielipide.

Ja siellä hän roikkui ristillä kaikkien katseen kohteena, kaikesta luopuneena ja kaikille pettymyksen tuoneena. Hänkin huusi ”Jumalani, miksi minut hylkäsit?” Vaikka tiesi, ettei Jumala hylkää.

Ei, vaikka ihmiset tekivät niin ja tekevät yhä. Ei pahimmallakaan hetkellä. Ei häntä, ei sinua, ei minua. Ei ketään meistä.

Katja Kangas
Kirjoittaja on espoolainen hoiva- ja yhteisömuusikko, joka pyrkii katsomaan maailmaa luovuuden ja lempeyden linssien läpi.

Jumalan Karitsa

Pitkäperjantain sanoma julistaa: Kristus on kuollut meidän edestämme. Hänen sovitustyönsä on täytetty. Siksi tämä on suuri päivä kristikunnassa. Monissa kielissä se näkyy jo päivän nimessä.

Useissa slaavilaiskielissä ja jopa sukukielissämme unkarissa ja virossa käytetään nimityksiä, jotka merkitsevät ’suuri perjantai’ (esimerkiksi vir. suur reede).

Kristityn saamaa sovituksen lahjaa kuvastaa myös englannin nimitys Good Friday, hyvä perjantai. Monissa romaanisissa kielissä päivää kutsutaan pyhäksi perjantaiksi (esimerkiksi ranskaksi Vendredi saint).

Saksan kielen nimityksessä Karfreitag taas korostuu Kristuksen ristinkuoleman murheellisuus (kar -osa on vanhaa saksaa ja merkitsee ’surua’).

Suomessa käytettävä nimitys pitkäperjantai on käännöslaina ruotsista: långfredag. ’Pitkää’ ilmaisevaa sanaa käytetään perjantain yhteydessä yleisesti vain Pohjoismaissa.

Vanhoista lähteistä käy ilmi, että pitkä-etuliitettä on käytetty aiemmin myös anglosaksien keskuudessa (Long Friday).

Pitkäperjantain raamatunteksteissä seurataan Golgatan tapahtumia ristiinnaulitsemisesta Jeesuksen kuolemaan. Kello 15 voidaan viettää Jeesuksen kuolinhetken muistoa.

Pitkäperjantain iltajumalanpalvelus taas on perinteisesti omistettu Jeesuksen hautaamiselle, jolla Jumala on pyhittänyt meidänkin hautamme lepokammioksi.

Raamatun tekstit

Psalmi: Ps. 22:7–20
Minä olen maan mato, en enää ihminen,
olen kansani hylkäämä, ihmisten pilkka.
Kaikki ilkkuvat, kun minut näkevät,
pudistavat päätään ja ivaavat minua:
”Hän on turvannut Herraan, auttakoon Herra häntä.
Herra on häneen mieltynyt, pelastakoon siis hänet!”
Herra, sinä minut päästit äitini kohdusta
ja annoit minulle turvan äitini rinnoilla.
Syntymästäni saakka olen ollut sinun varassasi,
sinä olet ollut Jumalani ensi hetkestä alkaen.
Älä ole kaukana nyt, kun hätä on lähellä
eikä kukaan minua auta.
Sonnien laumat piirittävät minua,
villit Basanin härät minut saartavat,
kuin raatelevat pedot ne uhkaavat minua,
kuin karjuvat leijonat, kita ammollaan.
Voimani valuu maahan kuin vesi,
luuni irtoavat toisistaan.
Sydämeni on kuin pehmeää vahaa,
se sulaa rinnassani.
Kurkkuni on kuiva kuin ruukunsiru, kieleni on tarttunut kitalakeen.
Maan tomuun sinä suistat minut kuolemaan!
Koirien lauma saartaa minut,
minut ympäröi vihamiesten piiri.
Käteni ja jalkani ovat runnellut,
ruumiini luut näkyvät kaikki.
Ilkkuen he katsovat minuun, jakavat vaatteeni keskenään
ja heittävät puvustani arpaa.
Herra, älä ole niin kaukana!
Anna minulle voimaa, riennä avuksi!

Jes. 53
Kuka uskoo meidän sanomamme?
Kuka ymmärtää Herran käsivarren voiman?
Hän kasvoi Herran edessä kuin vähäinen verso,
kuin vesa kuivasta maasta.
Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta,
jota olisimme ihaillen katselleet,
ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet.
Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma,
kipujen mies, sairauden tuttava,
josta kaikki käänsivät katseensa pois.
Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet.
Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme,
otti taakakseen meidän sairautemme.
Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta,
luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan,
vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet
ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet.
Hän kärsi rangaistuksen,
jotta meillä olisi rauha,
hänen haavojensa hinnalla
me olemme parantuneet.
Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat,
jokainen meistä kääntyi omalle tielleen.
Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan
hänen kannettavakseen.
Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen,
ei hän suutansa avannut.
Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään,
niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä,
ei hänkään suutansa avannut.
Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois
– kuka hänen kansastaan siitä välitti?
Hänet syöstiin pois elävien maasta,
hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden.
Hänet oli määrä haudata jumalattomien joukkoon.
Rikkaan haudassa hän sai leposijansa.
Koskaan hän ei ollut harjoittanut vääryyttä,
eikä petos ollut noussut hänen huulilleen.
Herra näki hyväksi,
että hänet ruhjottiin,
että hänet lävistettiin.
Mutta kun hän antoi itsensä sovitusuhriksi,
hän saa nähdä sukunsa jatkuvan, hän elää kauan,
ja Herran tahto täyttyy hänen kauttaan.
Ahdistuksensa jälkeen hän näkee valon,
ja Jumalan tunteminen ravitsee hänet.
Minun vanhurskas palvelijani tekee vanhurskaiksi monet,
heidän pahat tekonsa hän kantaa.
Minä annan hänelle paikan suurten joukossa,
hän saa jakaa saalista mahtavien kanssa,
koska hän antoi itsensä kuolemalle alttiiksi
ja hänet luettiin rikollisten joukkoon.
Hän otti kantaakseen monien synnit,
hän pyysi pahantekijöilleen armoa.

Hepr. 5:7–10
Ihmiselämänsä päivinä Jeesus ääneen itkien rukoili ja huusi avukseen häntä, jolla oli valta pelastaa hänet kuolemasta, ja hänen uhrirukouksensa kuultiin, koska hän taipui Jumalan tahtoon. Vaikka hän oli Poika, hän joutui kärsimyksistä oppimaan, mitä on kuuliaisuus. Kun hän oli saavuttanut täydellisyyden, hänestä tuli iankaikkisen pelastuksen tuoja, kaikkien niiden pelastaja, jotka ovat hänelle kuuliaisia. Hänestä tuli Jumalan asettama ylipappi, jonka pappeus on Melkisedekin pappeutta.

Luuk. 23:32–46
Jeesuksen kanssa teloitettavaksi vietiin kaksi muuta miestä, kaksi rikollista. Kun tultiin paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi, he ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja rikolliset, toisen hänen oikealle puolelleen, toisen vasemmalle. Mutta Jeesus sanoi: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.” Sotilaat jakoivat keskenään Jeesuksen vaatteet heittämällä niistä arpaa.
Kansa seisoi katselemassa. Hallitusmiehiäkin oli siellä ivailemassa Jeesusta. He sanoivat: ”Muita hän kyllä on auttanut – auttakoon nyt itseään, jos hän kerran on Messias, Jumalan valittu.” Myös sotilaat pilkkasivat häntä. He tulivat hänen luokseen, tarjosivat hänelle hapanviiniä ja sanoivat: ”Jos olet juutalaisten kuningas, niin pelasta itsesi.” Jeesuksen pään yläpuolella oli myös kirjoitus: ”Tämä on juutalaisten kuningas.”

Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi hänkin Jeesusta. Hän sanoi: ”Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät!” Mutta toinen moitti häntä: ”Etkö edes sinä pelkää Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta? Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa.” Ja hän sanoi: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” Jeesus vastasi: ”Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.”

Oli jo kuudes tunti. Silloin, keskipäivällä, aurinko pimeni. Pimeys tuli koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. Temppelin väliverho repesi keskeltä kahtia. Ja Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran.