Hartaus sunnuntaille 14.12. - Tien raivausta

Tien raivausta

Matt. 11:11–19

Raivatkaa autiomaahan Herralle tie! Tasoittakaa yli aron valtatie meidän Jumalallemme! (Jes. 40:3)

Ihan pari viikkoa sitten tein retken Lapin erämaahan ystäväni kanssa. Heräsimme hieman ennen auringonnousua, pakkasimme reput ja solmimme vaelluskenkien nauhat. Oli kirkas ja kylmä sää. Maassa ei ollut lunta vain pakkasen huurruttama sammalikko ja varvikko. Halusimme kiivetä puurajan yläpuolelle tunturin laelle katsomaan maisemia.

Kiipesimme tiheästi kasvavaa vaaran sivua ylös, rämmimme ja ähisimme. Hypimme kiveltä toiselle tasapainoillen. Laskeuduimme jyrkkää sammaleista rinnettä vaivalloisesti alas. Etsimme purosta ylityspaikkaa ja loikkasimme yli. Upottavin askelin ylitimme juuri ja juuri painoamme kantavan suon ja saavuimme sankkaan pusikkoon. Oksia edestä työnnellen työnnyimme koivikkoon. Välillä näimme tunturin laen edessämme, välillä näimme vain muutaman metrin. Oli vain raivattava tietä eteenpäin. Lopulta saavuimme puurajalle ja aloitimme hikisen kapuamisen kohti huippua.

Joulun juhlaan valmistautuminen haastaa meitä raivaamaan. Raivaaminen voi olla raivokasta. Se on luopumista ja turhasta irti päästämistä. Raivaaminen on siivoamista ja järjestelyä, säilytettävästä ja arvokkaasta huolehtimista. Raivaaminen on tilan tekemistä tärkeälle asialle tai ajatukselle. Se luo tilaa ja antaa voimaa sille, jonka pitää kasvaa ja vahvistua. Raivaaminen on valmistautumista siihen, että uusi tai merkittävä asia saa lisää aikaa ja voimaa. Raivaaminen avartaa ja antaa valoa. Se kirkastaa ja selkeyttää.

Puhkuimme tunturin kuvetta ylöspäin. Kuljimme ohuen pakkassumuharson läpi ja saavuimme kivikkoiselle laelle. Oranssi aurinko valaisi maiseman. Tuuli oli lähes tyyni. Pohjoisen erämaa aukeni kymmeniä kilometrejä kaikkiin ilman suuntiin. Luonto oli kaunis, ihminen oli pieni. Olimme tuokion irti arjesta ja keskellä pyhää hetkeä.

Minä kuuntelen, mitä Herra Jumala puhuu. Hän lupaa rauhan kansalleen, omilleen.
(Ps 85:9)

Kirjoittaja on luontointoilija, hikiliikkuja ja espoolainen oppilaitospappi

Hartaus sunnuntaille 14.12.

3. adventtisunnuntai
Psalmi: Ps. 85:9–14
1. lukukappale: Mal. 3:23–24
2. lukukappale: 2. Piet. 1:19–21
Evankeliumi: Matt. 11:11–19 tai Joh. 1:35–37

Tehkää tie Kuninkaalle
Päivän raamatullinen keskushenkilö on Johannes Kastaja. Hänen kehotuksensa katumukseen ja parannukseen koskee myös meitä. Johannes viittaa Jumalan Karitsaan, joka kantaa koko maailman synnin. Saamme tunnustaa syntimme luottaen Kristuksessa annettuun pelastukseen. Tämä on pääasia jouluun valmistautumisessa – joulupaastossa.
Johannes oli merkki siitä, että profeettojen ennustukset olivat täyttymässä: Vapahtaja oli pian tuleva. Kristuksen toiminnassa toteutuivat pelastuksen ajan merkit, ja samoin hän tulee yhä uudelleen sanassa ja sakramenteissa seurakuntansa keskelle pelastuksen lahjat mukanaan. Tähän hänen ”hengelliseen tulemiseensa” viittaa latinankielinen nimitys adventus spiritualis et sanctificationis.

Psalmi: Ps. 85:9–14
Minä kuuntelen, mitä Herra Jumala puhuu.
Hän lupaa rauhan kansalleen, omilleen –
älkööt he enää eksykö mielettömyyteen!
Hän antaa apunsa niille, jotka häntä palvelevat,
ja niin meidän maamme saa takaisin kunniansa.
Laupeus ja uskollisuus kohtaavat,
oikeus ja rauha suutelevat toisiaan.
Uskollisuus versoo maasta
ja oikeus katsoo alas taivaasta.
Herra antaa kaiken hyvän,
maa antaa satonsa.
Herran edellä kulkee oikeus,
se valmistaa tien Herralle.

Mal. 3:23–24
Kuulkaa!
Ennen kuin tulee Herran päivä,
suuri ja pelottava,
minä lähetän teille
profeetta Elian.
Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen
ja lasten sydämet isien puoleen.
Silloin en tuomitse maata perikatoon,
kun tulen.

2. Piet. 1:19–21
Me voimme entistä lujemmin luottaa profeetalliseen sanaan. Ja hyvin teette tekin, jos kiinnitätte katseenne siihen kuin pimeässä loistavaan lamppuun, kunnes päivä sarastaa ja kointähti syttyy teidän sydämessänne. Ennen muuta teidän on oltava selvillä siitä, etteivät pyhien kirjoitusten ennustukset ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä. Yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisten tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet.

Matt. 11:11–19
Jeesus sanoi:
”Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän. Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen. Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta, ja uskokaa tai älkää, juuri hän on Elia, jonka oli määrä tulla. Jolla on korvat, se kuulkoon!
Mihin minä vertaisin tätä sukupolvea? Se on kuin torilla istuvat lapset, jotka huutavat toisilleen: ’Me soitimme teille huilua, mutta te ette tanssineet, me pidimme valittajaisia, mutta te ette itkeneet mukana.’ Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja ihmiset sanovat: ’Hänessä on paha henki.’ Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja ihmiset sanovat: ’Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja muiden syntisten ystävä!’ Mutta Viisauden teoista Viisaus tunnetaan!”

TAI
Joh. 1:35–37
Seuraavana päivänä Johannes oli Betaniassa, ja hänellä oli kaksi opetuslasta seurassaan. Jeesus kulki siitä ohi, ja osoittaen häntä Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa!” Kun opetuslapset kuulivat hänen sanansa, he lähtivät seuraamaan Jeesusta.