Hartaus laskiaissunnuntaille 15.2.2026

Elämä, joka annetaan

Laskiaissunnuntai pysäyttää meidät kirkkovuoden rajalle. Tämän kynnyksen äärellä Jeesus sanoo sanat, jotka haastavat koko käsityksemme elämästä: ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka panee alttiiksi elämänsä, saa ikuisen elämän.”

Nämä sanat eivät ole helppoja ottaa vastaan. Ne kulkevat vastoin vaistoamme pitää kiinni omasta, turvata asemamme ja rakentaa elämää omien ehtojemme mukaan. Ja silti Jeesus sanoo: elämä, joka keskittyy vain itseensä, kuihtuu. Elämä, joka uskaltaa avautua ja antaa itsensä, saa kasvaa todelliseksi elämäksi.

Johanneksen evankeliumissa Jeesus puhuu nämä sanat hetkellä, jolloin hänen oma tiensä on selkiytynyt. Edessä on kärsimys ja kuolema.

Hän on järkyttynyt, mutta ei peruuta kutsumustaan: “Juuri tähän on elämäni tähdännyt.” Jeesuksen tie Jerusalemiin on samalla Jumalan rakkauden tie – tie, jolla kirkkaus ei synny vallasta vaan itsensä antamisesta.

Itsensä alttiiksi paneminen ei tarkoita suuria ratkaisuja. Se näkyy enemmänkin arjessa: kyvyssä kuunnella, halussa palvella, rohkeudessa antaa anteeksi. Se on suostumista siihen, ettei elämä ole vain minun projektini.

Kun elämä avautuu Jumalan ja lähimmäisen suuntaan, se avautuu samalla todelliselle merkitykselle. Elämänsä antaminen ei jätä ihmistä tyhjiöön tai yksinäisyyteen. Se vie yhteyteen Kristuksen kanssa.

Laskiaissunnuntai kutsuu meitä katsomaan peiliin lempeästi, mutta rehellisesti. Mihin minä kiinnitän elämäni? Mitä pelkään luovuttaa?

Paaston alku ei ole itsekidutusta, vaan vapautumista. Se on lupa laskea käsistä se, mikä sitoo meidät liikaa itseemme, ja luottaa siihen, että Jumala kantaa.

Kirjoittaja on Karjasillan seurakunnan kirkkoherra

Laskiaissunnuntai
Psalmi: Ps. 31:2–6
1. lukukappale: Jer. 8:4–7
2. lukukappale: 1. Kor. 13 TAI Gal. 2:19–21
Evankeliumi: Joh. 12:25–33

Sunnuntain suomenkielinen nimi tulee paastoon laskeutumisesta. Pian alkaa yksinkertaisten elämäntapojen, itsekieltäymyksen aika. Sunnuntain latinankielinen nimi esto mihi (= ole minulle) on puolestaan saatu päivän vanhan antifonin alkusanoista (Ps. 31:3).

Jeesuksen julkinen toiminta saavuttaa käännekohtansa. Vaellus Jerusalemiin, kohti kärsimystä ja kuolemaa, alkaa. Mutta juuri tällä tiellä Ihmisen Poika kirkastetaan. Jumalallinen rakkaus voittaa antaessaan itsensä alttiiksi kuolemaan asti. Tarvitsemme silmiemme avautumista, jotta näkisimme, miten Jeesus kärsii meidän puolestamme ja koko maailman puolesta. Vapahtaja kysyy myös meiltä itsemme alttiiksi antamista Jeesuksen seuraamisessa.

Ps. 31:2–6
Herra, sinuun minä turvaan.
Älä milloinkaan hylkää minua.
  Sinä olet vanhurskas, pelasta minut!
  Kuule minua, riennä avukseni!
Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta,
vuorilinna, johon minut pelastat.
  Sinä olet minun kallioni ja pakopaikkani.
  Sinä johdatat ja ohjaat minua, sillä sinä olet minun Jumalani.
Sinä päästät minut verkosta,
jonka viholliset ovat virittäneet eteeni.
  Sinä olet minun turvani!
  Sinun käsiisi minä uskon henkeni.
Herra, sinä lunastat minut vapaaksi,
sinä uskollinen Jumala.

Jer. 8:4–7
Herra sanoo näin:
– Jos joku kompastuu, eikö hän heti nouse?
Jos joku eksyy tieltä, eikö hän käänny takaisin?
Miksi tämä kansa on jatkuvasti eksyksissä,
miksi Jerusalem pysyy luopumuksessaan?
Miksi se riippuu lujasti kiinni valheessa
eikä suostu palaamaan takaisin minun luokseni?
Minä olen kuunnellut heitä tarkoin –
eivät he puhu niin kuin tulisi puhua.
Kukaan ei kadu pahuuttaan,
ei ajattele: ”Mitä minä olenkaan tehnyt!”
Jokainen juoksee kiireesti omaa tietään
niin kuin taistelutantereella kiitävä ratsu.
Haikarakin taivaalla tietää muuttoaikansa,
kyyhkyset ja pääskyset
osaavat tulla, kun niiden aika on.
Mutta minun kansani ei halua tietää,
mitä Herra on sille säätänyt.

1. Kor. 13 (1. vuosikerta)
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.
Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.

TAI

Gal. 2:19–21
Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani. Minä en tee tyhjäksi Jumalan armoa; jos näet vanhurskaus saadaan lakia noudattamalla, silloin Kristus on kuollut turhaan.

Joh. 12:25–33
Jeesus sanoi:
”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.
Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi!”
Silloin kuului taivaasta ääni: ”Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen.” Paikalla oleva väkijoukko kuuli äänen ja sanoi ukkosen jyrähtäneen. Jotkut kyllä sanoivat: ”Enkeli puhui hänelle.” Silloin Jeesus sanoi: ”Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.” Näillä sanoilla Jeesus ilmaisi, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa.