Hartaus sunnuntaille 26.10.

Usko ja epäusko

Minä uskon. Minä uskon Jumalaan. Sanon nuo sanat liian harvoin ääneen.
Toistan uskontunnustuksen sanat jumalanpalveluksessa yhdessä seurakunnan kanssa.

Joskus uskontunnustuksen sanat ovat iltarukoukseni. Toisinaan tapailen uskontunnustuksen sanoja kun ajan autoa, kävelen koirien kanssa ulkona, katselen ympäröivää luontoa tai jollakin tavalla pyrin hiljentämään maailmaa ympärilläni.

Minä epäilen. Minä epäilen Jumalaa. Olen varma, että aikojen saatossa on ollut ihmisiä, jotka ovat epäilleet. Kun maailmassa on kärsimystä, hätää ja sotaa on vaikeampaa uskoa. Miksi Jumala sallii ihmisen kärsivän? Miksi on hätää ja huolta? Miksi soditaan? Miksi Jumala sallii pahan? Kysymyksiä, joihin ei ole yksiselitteisiä vastauksia.

Kun paha tulee ihmistä lähelle, hyvän Jumalan tulisi viipymättä ajaa paha pois.

Uskominen vaatii ihmiseltä myös kärsivällisyyttä. Epäily lienee luonnollista. Myös se, että huomaa epäilevänsä Jumalaa, tuntuu pahalta. Voiko Jumala rakastaa ja olla armollinen huolimatta siitä, että ihminen välillä epäilee?

Minä luotan. Minä luotan Jumalaan. Luotan, että Jumala on läsnä. Luotan Jumalan armoon. Hyvässä ja pahassa, uskossa ja epäilyissä. Luottamus kantaa. Luotan, että Jumala antaa voiman. Antaa oikeat sanat ja ohjaa hyvän tekemiseen. Jumala antaa luottamuksen.

Anna minun osata palvella. Näillä sanoilla rukoilen usein. Jumalanpalveluksessa, kun tehtäväni on lukea tekstejä, sanoittaa yhteinen esirukous tai avustaa ehtoollisella. Ja kaikessa muussakin työssä seurakunnassa.

Anna minun osata palvella.

Paula Koutaniemi
Kirjoittaja on Karjasillan seurakunnan lähetys- ja kansainvälisen työn ohjaaja

20. sunnuntai helluntaista
Psalmi: Ps. 78:1–8
1. lukukappale: 1. Moos. 15:1–6
2. lukukappale: Room. 4:16–25
Evankeliumi: Mark. 2:1–12

Usko näkee Jeesuksessa Jumalan Pojan, jolla on valta tehdä Jumalan tekoja. Jeesuksen eläessä monet epäilivät häntä tai loukkaantuivat häneen, torjuivat hänen jumaluutensa ja pitivät häntä kansanvillitsijänä. Usko ja epäusko taistelevat myös jokaisen kristityn sydämessä. Siksi Jeesuksen seuraaja joutuu arvioimaan oman uskonsa perusteita.

Ps. 78:1–8
Kuuntele, kansani, mitä opetan,
tarkatkaa sanojani, te kaikki.
Minä aion esittää viisaiden mietteitä,
tuon julki menneisyyden arvoituksia,
vanhoja asioita, joista olemme kuulleet,
joista isämme ovat meille kertoneet.
Me emme salaa niitä lapsiltamme
vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta,
Herran teoista, ihmeistä, joita hän on tehnyt.
Hän sääti Jaakobille säädöksensä,
hän antoi Israelille lakinsa
ja käski meidän isiämme opettamaan ne lapsilleen,
jotta tulevakin polvi ne tuntisi,
jotta vastedes syntyvätkin ne oppisivat
ja kertoisivat omille lapsilleen.
Jumalaan heidän tulee turvautua,
muistaa, mitä hän on tehnyt,
ja noudattaa hänen käskyjään,
jotta eivät olisi kuin isänsä, nuo tottelemattomat ja uppiniskaiset,
jotka häilyivät sinne tänne eivätkä pysyneet uskollisina Jumalalle.

1. Moos. 15:1–6
Abramille tuli näyssä tämä Herran sana: ”Älä pelkää, Abram. Minä olen sinun kilpesi, ja sinun palkkasi on oleva hyvin suuri.” Abram sanoi: ”Herra, minun Jumalani, mitä sinä minulle antaisit? Olenhan jäänyt lapsettomaksi, ja minun omaisuuteni perii damaskolainen Elieser.” Abram sanoi vielä: ”Ethän ole antanut minulle jälkeläistä, ja siksi palvelijani saa periä minut.” Mutta hänelle tuli tämä Herran sana: ”Ei hän sinua peri, vaan sinut perii sinun oma poikasi.” Ja Herra vei hänet ulos ja sanoi: ”Katso taivaalle ja laske tähdet, jos kykenet ne laskemaan. Yhtä suuri on oleva sinun jälkeläistesi määrä.” Abram uskoi Herran lupaukseen, ja Herra katsoi hänet vanhurskaaksi.

Room. 4:16–25
Lupaus ja usko kuuluvat yhteen sitä varten, että kaikki olisi armoa. Näin lupaus on varma ja koskee kaikkia Abrahamin jälkeläisiä, ei vain niitä joilla on laki, vaan myös niitä joilla on Abrahamin usko. Hän on meidän kaikkien isä, niin kuin on kirjoitettu: ”Minä olen tehnyt sinut monien kansojen isäksi.” Tähän Jumalaan Abraham uskoi, häneen, joka tekee kuolleet eläviksi ja kutsuu olemattomat olemaan. Abraham toivoi, vaikka toivoa ei ollut, ja niin hän uskoi tulevansa monien kansojen kantaisäksi näiden sanojen mukaisesti: ”Näin suuri on oleva sinun jälkeläistesi luku.” Hänen uskonsa ei horjunut, vaikka hän, lähes satavuotiaana, tiesi elinvoimansa sammuneen ja Saaran kohdun kuihtuneen. Abraham ei ollut epäuskoinen eikä epäillyt Jumalan lupausta, vaan sai voimaa uskostaan. Hän antoi Jumalalle kunnian varmana siitä, että Jumala pystyy tekemään sen mitä on luvannut. Sen vuoksi Jumala katsoikin hänet vanhurskaaksi.
Näitä sanoja ei kuitenkaan ole kirjoitettu vain hänen tähtensä, vaan myös meidän vuoksemme. Jumala on katsova vanhurskaiksi meidätkin, kun uskomme häneen, joka on herättänyt kuolleista Herramme Jeesuksen. Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikkomustemme tähden ja herätti hänet kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden.

Mark. 2:1–12
Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona, väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa. Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä, jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.”
Mutta siellä istui myös muutamia lainopettajia, ja he sanoivat itsekseen: ”Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?” Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: ”Kuinka te tuollaista ajattelette? Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi’, vai sanoa: ’Nouse, ota vuoteesi ja kävele’? Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi” – hän puhui nyt halvaantuneelle – ”nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.” Silloin mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: ”Tällaista emme ole ikinä nähneet.”