Hartaus sunnuntaille 3.8.

Enemmän Jeesusta

Tämä on minun rakas poikani, johon minä olen mieltynyt.”
Olisi hienoa olla todistamassa paikan päällä opetuslasten kanssa, kun itse Jumala puhuu ja taivas kirkastuu heidän silmiensä edessä.
Tänä päivänä pilvet eivät puhu eikä Kristuksen kirkkaus kirjaimellisesti häikäise. Missä Jumala sitten on? Miten Kristus voisi kirkastua meillekin?
Kirjeessä heprealaisille sanotaan: ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut. Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä.” (Hepr. 11:1–3)
Jumala ei ole ihmisten luoma, vaan ihminen Jumalan. Siksi Hän on jotain, mitä me emme voi käsittää tai käskeä. Se jo itsessään on ihmiselle pelastus.
Emme ehkä voi nähdä tai kuulla Jumalaa, mutta meillä on Hänen sanansa, pyhä Raamattu. Se, jos jokin, kertoo siitä, millainen Jumala on: hyvä, rakastava, uskollinen, kaikkivaltias, täydellinen…
Meillä on ennen kaikkea evankeliumi, ilosanoma Jeesuksesta, Jumalan pojasta, joka sovitti synnit Golgatan ristillä. Saamme ahmia sitä niin paljon kuin ikinä haluamme. Kun evankeliumin sanoman todella tajuaa, haluaa Pekka Simojoen sanoin laulaa: ”Oi Pyhä Henki, lahjoita enemmän Jeesusta!”
Emme tarvitse muuta todistusta, kuin sen, mitä Raamatussa lukee. Kristus kirkastuu henkilökohtaisesti sille, joka uskoo, eikä uskoa synnytä ihminen itse, vaan Pyhä Henki.
Jumalan valo on hyvää valoa, joka läpitunkevasti täyttää sydämen ja muuttaa elämän. Sen voi löytää vain Raamatusta, mutta samalla se on hyvin todellista ja läsnä kaikkialla, kunnes lopulta näemme sen kaikessa kirkkaudessaan omin silmin taivaassa.
Sitä odotellessa voimme itse heijastaa tuota valoa elämällä Jumalan tahdon mukaan ja huolehtimalla toinen toisistamme.

Martta Koski-Vähälä
Lumijoen seurakunnan seurakuntasihteeri, kesätyöntekijä

Kirkastussunnuntai
Psalmi: Ps. 97:1–2, 5–6, 10–11
1. lukukappale: 2. Moos. 3:1–6
2. lukukappale: 2. Piet. 1:16–18
Evankeliumi: Matt. 17:1–8

Kirkastussunnuntaita on vietetty Ruotsissa ja Suomessa jo 1500-luvulta lähtien. Kristuksen kirkastuminen oli hänen elämänsä taitekohta. Apostolit saivat omin silmin nähdä hänen jumalallisen suuruutensa ja kuulla Jumalan äänen: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä.” Jumalan kirkkaus tulee ilmi kaikkensa uhraavassa rakkaudessa.

Ps. 97:1–2, 5–6, 10–11
Herra on kuningas! Riemuitkoon maa,
iloitkoot meren saaret ja rannat!
Pilvi ja pimeys ympäröi häntä,
hänen istuintaan kannattavat vanhurskaus ja oikeus.
Vuoret sulavat kuin vaha Herran edessä,
maailman hallitsijan edessä.
Taivaat julistavat hänen vanhurskauttaan,
kaikki kansat näkevät hänen kunniansa.
Te, jotka rakastatte Herraa, vihatkaa pahaa!
Herra on omiensa turva, hän pelastaa heidät pahojen käsistä.
Päivä koittaa vanhurskaille,
ilo niille, joiden sydän on puhdas.

2. Moos. 3:1–6
Mooses paimensi appensa Jetron, midianilaisen papin, lampaita. Kerran hän vei lauman autiomaan toiselle puolen ja tuli Jumalan vuoren Horebin juurelle. Siellä hänelle ilmestyi Herran enkeli tulenliekissä, joka nousi orjantappurapensaasta. Mooses huomasi, ettei tuli kuluttanut pensasta, vaikka se oli liekeissä. Silloin hän ajatteli: ”Menenpä katsomaan tuota ihmettä. Minkä vuoksi pensas ei pala poroksi?”
Kun Herra näki hänen tulevan katsomaan, hän huusi pensaasta: ”Mooses, Mooses!” Mooses vastasi: ”Tässä olen.” Herra sanoi: ”Älä tule lähemmäksi! Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä.” Herra sanoi vielä: ”Minä olen sinun isäsi Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala.” Silloin Mooses peitti kasvonsa, sillä hän pelkäsi katsoa Jumalaa.

2. Piet. 1:16–18
Emmehän me, silloin kun saatoimme teidän tietoonne Herramme Jeesuksen Kristuksen voiman ja tulemisen, olleet lähteneet seuraamaan mitään ovelasti sepitettyjä taruja, vaan olimme omin silmin saaneet nähdä hänen jumalallisen suuruutensa. Hän sai Jumalalta, Isältä, kunnian ja kirkkauden, kun hänelle kantautui Ylhäisimmän Kirkkauden ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.” Tämän äänen me itse kuulimme tulevan taivaasta, kun olimme hänen kanssaan pyhällä vuorella.

Matt. 17:1–8
Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä: hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo.
Samassa heille ilmestyivät Mooses ja Elia, jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Herra, on hyvä, että me olemme täällä. Jos tahdot, teen tänne kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.”
Pietarin vielä puhuessa loistava pilvi verhosi heidät ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!” Kun opetuslapset kuulivat äänen, he heittäytyivät maahan kasvoilleen suuren pelon vallassa. Mutta Jeesus tuli heidän luokseen, kosketti heitä ja sanoi: ”Nouskaa, älkää pelätkö.” Ja kun he nostivat katseensa, he eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.