Hartaus sunnuntaille 31.8. - Katsotko peiliin?

Katsotko peiliin?

Itsensä tutkiminen on haastava laji. Itsetuntemus on tärkeää sillä taito havainnoida omia tunteita, ajatuksia ja arvoja antavat mahdollisuuden omaan hyvinvointiin. Tietoisuus omista vahvuuksista ja heikkouksista antavat mahdollisuuden tehdä muun muassa tärkeitä elämänvalintoja omasta arvomaailmasta käsin.

Jatkuva itsensä tarkkailu ja itsensä kehittäminen puolestaan väsyttää ihmisen. Ihminen ei voi hallita omaa elämäänsä eikä ihminen ei ole oman elämänsä Jumala. Kaikkivaltias Jumala loi ihmisen elämään Hänen yhteydessään.

Paratiisissa tapahtuneen syntiinlankeemuksen seurauksena tämä yhteys rikkoontui. Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus toi sovituksen ja anteeksiannon koko maailmaa koskevasta synnistä. Ihminen helposti hukkaa tämän Jumalan lahjoittaman armon ja vapauden. Itseriittoinen ja loputon itsensä tarkkailu ei johda onnellisuuteen. Itsensä tutkimisesta ja kehittämisestä voi näin tulla ylpeyden aihe – ”epäjumala”. Usko antaa turvan ja luottamuksen elämään.

Jumalan sana on kristitylle oikea ja luotettava peili tarkastella itseään. Tämä tarkastelu asettaa elämän oikeisiin mittasuhteisiin. Ihmisessä vaikuttavan syntisyyden edessä kannattaa olla nöyrä. Vanhan Testamentin lukukappale rohkaisee meitä nöyryyteen: ”Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty, joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon. Hyvin käy sen, joka tuntee pyhää pelkoa, tuhoon kulkee se, joka kovettaa sydämensä.”

Toisten elämän tarkkailu on myös tunnettu asia. Siihen ei kannata käyttää aikaa. Helposti saatamme syyttää toisia ja asettua muiden yläpuolelle, kun kiinnitämme huomiomme vain siihen mitä muut tekevät. Omissa synneissä riittää aina tekemistä. Publikaanin rukous evankeliumissa on tarpeellinen: ”Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.”

JUKKA JOENSUU
Kirjoittaja on Oulunsalon seurakunnan kappalainen

12. sunnuntai helluntaista
Psalmi: Ps. 51: 6–14
1. lukukappale: Sananl. 28:13–14 tai 5. Moos. 9: 1–6
2. lukukappale: Room. 3:21–28 (29–31)
Evankeliumi: Luuk. 18: 9–14

Jumalan sana neuvoo meitä arvioimaan itseämme ja elämäntapaamme. Oikea itsensä tunteminen näkyy nöyryytenä ottaa vastaan armo yksin Jumalan lahjana. Itseriittoisuus vääristää ihmisen todellisuudentajun. Hän kuvittelee pystyvänsä täyttämään Jumalan tahdon omin neuvoin.

Ps. 51:6–14
Sinua, sinua vastaan olen rikkonut,
olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi.
Oikein teet, kun minua nuhtelet,
ja syystä sinä minut tuomitset.
Syntinen olin jo syntyessäni,
synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun.
Mutta sinä tahdot sisimpääni totuuden –
ilmoita siis minulle viisautesi!
Vihmo minut puhtaaksi iisopilla
ja pese minut lunta valkeammaksi.
Suo minun kuulla ilon ja riemun sana,
elvytä mieli, jonka olet murtanut.
Käännä katseesi pois synneistäni
ja pyyhi minusta kaikki pahat tekoni.
Jumala, luo minuun puhdas sydän
ja uudista minut, anna vahva henki.
Älä karkota minua kasvojesi edestä,
älä ota minulta pois pyhää henkeäsi.
Anna minulle jälleen pelastuksen riemu
ja suo minun iloiten sinua seurata.

Sananl. 28:13–14
Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty,
joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon.
Hyvin käy sen, joka tuntee pyhää pelkoa,
tuhoon kulkee se, joka kovettaa sydämensä.

TAI
5. Moos. 9:1–6
”Kuulkaa, israelilaiset! Te olette nyt lähdössä Jordanin yli kukistamaan kansoja, jotka ovat teitä suurempia ja mahtavampia ja joiden suurten kaupunkien muurit hipovat taivasta. Siellä asuu, niin kuin tiedätte, anakilaisten monilukuinen ja kookas kansa, josta olette kuulleet sanottavan: ’Kuka voisikaan vastustaa anakilaisia!’ Mutta nyt te saatte nähdä, että Herra, teidän Jumalanne, itse kulkee teidän edellänne polttavana tulena. Hän lannistaa ja kukistaa heidät, niin että voitte lyhyessä ajassa hävittää heidät tieltänne ja tuhota heidät, kuten Herra on teille luvannut. Kun Herra, teidän Jumalanne, karkottaa heidät teidän tieltänne, älkää ajatelko, että Herra on teidän omien ansioittenne tähden tuonut teidät tänne ja antanut teille tämän maan. Ei, vaan Herra hävittää nämä kansat teidän tieltänne niiden pahuuden tähden. Ette te oman kuuliaisuutenne ja rehellisyytenne ansiosta pääse ottamaan haltuunne niiden maita, vaan Herra, teidän Jumalanne, hävittää nämä kansat teidän tieltänne niiden pahuuden tähden ja täyttääkseen lupauksensa, jonka hän valalla vannoen on antanut teidän esi-isillenne Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille. Painakaa siis mieleenne, ettei Herra, teidän Jumalanne, anna tätä hyvää maata teille teidän kuuliaisuutenne takia, sillä te olette uppiniskainen kansa.”

Room. 3:21–28 (29–31)
Jumala on laista riippumatta tuonut ilmi vanhurskautensa, josta laki ja profeetat todistavat. Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa. Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta, mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa vanhurskautensa: hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen.
Onko siis syytä kerskailuun? Siltä on pohja pudonnut pois. Mikä laki on saanut tämän aikaan? Sekö, joka vaatii tekoja? Ei, vaan uskon laki. Katsomme siis, että ihminen tulee vanhurskaaksi, kun hän uskoo, ilman lain vaatimia tekoja. (Vai onko Jumala pelkästään juutalaisten Jumala? Eikö hän ole myös muiden kansojen Jumala? On toki, kun kerran Jumala on yksi ja ainoa. Hän tekee ympärileikatut vanhurskaiksi, jos he uskovat, ja ympärileikkaamattomat, kun he uskovat. Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.)

Luuk. 18:9–14
Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen:
”Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: ’Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.’ Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!
Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.”