Ikonimaalaus kulkee mukana läpi elämän

Oulunseudun ikonimaalauskerho perustettiin 50 vuotta sitten. Sofia seurakuntakeskuksen näyttely on läpileikkaus sen eri vuosikymmeniin.  

Heljä-Marja Surcel ja Ester Vaara ovat molemmat toimineet Oulunseudun ikonimaalareiden puheenjohtajina. He kuvailevat ikonimaalausta kutsumuksekseen.

Yhdellä seinällä olevat ikonit kuvaavat Kristusta ja Jumalanäitiä. Toiselle seinälle on ripustettu pyhiä henkilöitä kuvaavat ikonit, ja kolmannelle kirkkovuoden suurten juhlien ikonit.

Oulunseudun ikonimaalareiden näyttely Sofia seurakuntakeskuksessa on sukellus erilaisiin ikonityyppeihin. Erityisesti se kuvastaa alueemme ikonimaalaustaitoa eri vuosikymmeniltä.

Ikonimaalauskerho aloitti vuonna 1976 ja Oulunseudun ikonimaalarit ry perustettiin 13 vuotta myöhemmin.

Maalausten tyyli on säilynyt samana vuodesta toiseen.  Oululaisille ikonimaalareille on tyypillistä kirkkaiden ja läpikuultavien väripigmenttien käyttö.

– Eniten maalaustyyliin on vaikuttanut Oulussa pitkään opettanut, ja kreikkalaista tyylisuuntaa edustanut Petros Sasaki, kertoo ikonimaalauksen harrastaja ja itsekin ikonimaalareita ohjannut Heljä-Marja Surcel.

Nuoret miehet ovat tulleet mukaan

Heljä-Marja Surcel nimeää ikonimaalauksen kutsumuksekseen.

Yhdistyksen kunniapuheenjohtaja Ester Vaara on harrastanut ikonimaalausta viidellä vuosikymmenellä, ja kuvailee sen olevan hänen elämänsä.

– Ikonimaalaus on hengellistä ja keskittymistä vaativaa työtä. Rukous antaa siihen pohjan, Vaara toteaa.

Oulunseudun ikonimaalauksen tasoa kaksikko kuvaa mahtavan hyväksi.

Maalareiden töitä löytyy muun muassa Oulun, Nellimin ja Sonkajärven kirkoista sekä Puolasta Jelena Goran veljestöltä.

Nuoret miehet ovat yhdistyksen uusi harrastajaryhmä. Surcel arvioi tämän liittyvän julkisuudessakin esillä olleeseen nuorten miesten uskonnollisuuden kasvuun.

Yhdistyksen tulevaisuus näyttää valoisalta.

Opetustyölle kaivataan kuitenkin jatkajaa, joka ohjaisi erityisesti uusia maalareita.

– Aloittelijoita opetamme näyttämällä esimerkkiä, jota uusi harrastaja seuraa. Alkuun pääsy on siten hidasta. Suosittelemmekin Oulussa saadun ohjauksen lisäksi esimerkiksi Valamon luostarin ikonimaalauskurssia, Surcel sanoo.

 

Oulunseudun ikonimaalareiden näyttely on esillä 10. huhtikuuta saakka ma–pe kello 9–16 (Isokatu 17). 


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää