Tuore teologian maisteri Elisa Morgan haaveilee maaseutupappiudesta: "Uskon, että Jumala johdattaa minua eteenpäin"

Kolmen kuukauden pyhiinvaellus Espanjassa vahvisti kutsumusta auttaa ihmisiä, sanoo tuore teologian maisteri Elisa Morgan.

Isoisältäni sain eväät lukemiseen, isoäidiltäni opin ruumiillista työtä. Edesmenneeltä anopiltani olen oppinut sisua.

Jumalalta saan viisautta Raamatun kautta. Oma kutsumukseni on yhdistää, rakastaa ja pitää huolta.

Näin sanoo inkerinsuomalainen Elisa Morgan.

Hän on tuore teologian maisteri, jonka elämä on kulkenut monien vaiheiden kautta Ouluun.

Suomessa Elisa Morgan on asunut lähes 40 vuotta. Pitkään koti oli Helsingissä, jossa hänen lapsensa syntyivät.

Helsingissä hän tapasi myös nykyisen miehensä, Romaniasta kotoisin olevan psykiatri Valeriu Dimitriun. Miehen työ vei pariskunnan ensin Tornioon ja myöhemmin Ouluun.

Elisa Morgan on ehtinyt tehdä elämässään monenlaista. Hän luonnehtii olevansa filosofi neljännessä sukupolvessa.

”Jo nuoresta asti olin lähellä kirkkoa ja halusin palvella seurakuntaa.”

– Luin isoisän kirjoja lapsesta lähtien. Olen syntynyt akateemiseen perheeseen ja koulutus on minulle äärimmäisen tärkeää. Lasteni synnyttyä 1990-luvulla ymmärsin kuitenkin, että omat haaveeni on siirrettävä siihen asti kunnes lapset ovat suorittaneet lukion.

Elisa Morgan työskenteli vuosia Helsingissä ravintola-alalla.

– Tein töitä henkilöstövuokrausyrityksen kautta, ja toimipaikkani vaihtui lähes päivittäin. Pystyin lyhyelläkin varoitusajalla hoitamaan erilaisia tapahtumia, kuten konferensseja, häitä ja syntymäpäiväjuhlia.

Työskentely kehitti organisointitaitoja.

– Myöhemmin suoritin valmennus- ja mainosalan koulutuksia ja tein alan töitä. Tiesin kuitenkin, että nämä työt olivat väliaikaisia – jo nuoresta asti olin lähellä kirkkoa ja halusin palvella seurakuntaa.

Kutsumus vahvistui pyhiinvaelluksella

Vuonna 2004 Elisa Morgan matkusti Espanjaan kävelläkseen Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitin.

– Tarvitsin omaa aikaa ja hiljaisuutta. Jumala puhuu hiljaisuudessa. Halusin kirkastaa suunnitelmia tulevasta. Lapseni olivat kasvaneet, ja pian saisin tehdä suuria päätöksiä. Oli tullut aika uudelle alulle.

Pyhiinvaellus kesti kolme kuukautta. Elisa Morgan kulki 800 kilometriä talvella, paastossa ja hiljaisuudessa.

Kutsumus auttaa ihmisiä vahvistui pyhiinvaelluksella. Muutaman vuoden jälkeen Elisa Morgan aloitti teologian opinnot Helsingin yliopistossa.

Sielunhoito on ihmisen ymmärtämistä

Aluksi Morgan paneutui laajasti heprean kieleen ja kristilliseen etiikkaan.

Opintojen edetessä kaikkein tärkeimmäksi nousi kuitenkin Martti Lutherin teologia: Jumalan rakkauden ja armon oppi, ristin totuuden teologia.

– Olen ymmärtänyt, että pappina tärkein tehtäväni on julistaa ja jakaa Kristuksen rakkautta.

”Sielunhoito ei ole pelkästään kuuntelemista, vaan ennen kaikkea toisen ihmisen syvällistä ymmärtämistä hänen ainutlaatuisessa elämäntilanteessaan.”

Maisteriopinnoissa Morgan siirtyi Itä-Suomen yliopistoon. Kahdesta yliopistosta opintoja kertyi yli 500 opintopistettä. Huhtikuussa hän valmistui teologian maisteriksi keskiarvosanalla 4,5.

– Kotonamme on yli 2000 kirjaa eri aloilta: teologiasta, filosofiasta, lääketieteestä ja kaunokirjallisuudesta, yhteensä kahdeksalla eri kielellä. Uskomme, että sielunhoito ei ole pelkästään kuuntelemista, vaan ennen kaikkea toisen ihmisen syvällistä ymmärtämistä hänen ainutlaatuisessa elämäntilanteessaan, Morgan kertoo hänen ja psykiatrimiehensä yhteisestä näkemyksestä.

Harjoittelujakso antoi oppia moneen

Opintoihinsa liittyvän harjoittelun Elisa Morgan suoritti Tuiran seurakunnassa Oulussa.

– Ohjaajanani seurakuntapastori Timo Kosola suunnitteli harjoitteluni monipuoliseksi. Sain kokemusta papin työn eri osa-alueista: saarnaamisesta, sielunhoidollisista keskusteluista, rukoushetkien pitämisestä ja nuorisotyöhön osallistumisesta. Timon ohjauksessa oli ilo harjoitella – hän oli aina tavoitettavissa ja vastasi kaikkiin kysymyksiini, Morgan kiittelee.

”Pidän esillä kristillisiä arvoja ja elän todeksi kristillistä uskoa, jota saarnaan.”

Tuleva pappi kertoo kohdanneensa kymmeniä eri alojen ammattilaisia, joilta jokaiselta hän oppi ja omaksui tapoja kohdata ja palvella ihmisiä.

– Tulevaa työelämää ajatellen vahvuuksiani ovat vuorovaikutustaidot, avoimuus uudelle, useiden kielten hallinta ja laaja kulttuurinen ymmärrys. Pidän esillä kristillisiä arvoja ja elän todeksi kristillistä uskoa, jota saarnaan, hän pohtii vahvuuksiaan.

Rukouksissa tulevaisuus maaseutupappina

Toiveena olisi päästä papiksi maaseudulle.

– Olen syntynyt maalla ja elämänarvoni ovat yhteisöllisiä. Olisi hienoa järjestää neulekirkkoja ja keskustelupiirejä nuorille, joissa voisimme yhdessä suunnitella tulevaisuutta valoisaksi. Lisäksi olisi ihanaa vetää lasten ryhmää, jossa voisimme vaikka maalata Raamatun tarinoita.

– Uskon, että Jumala johdattaa minua eteenpäin ja varustaa matkalle. Hän antaa sydämeeni viisauden ja lähettää ympärilleni oikeat ihmiset – sellaiset, jotka tukevat ja auttavat minua toteuttamaan kutsumustani pappina.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää