Jouluna kirkossa saarnaavat kynttilät ja kuusetkin

ISTAHTAISITKO KANSSANI kirkon penkkiin? Haluaisin katsella kanssasi muutamia kauniita asioita jouluisessa kirkossa.

Jouluna kirkossa palaa tavallista enemmän kynttilöitä. Adventtikynttilöiden määrä kasvaa sunnuntai sunnuntailta yhdestä neljään. Askel askeleelta, kynttilä kynttilältä olemme lähempänä hetkeä, jota vietetään Jeesuksen syntymäjuhlana.

Palava kynttilä on erityisesti Kristus-valon ja rukouksen symboli. Kynttilän liekki voi olla hento ja lepattava, mutta heikkokin usko pitää ihmisen Jumalan yhteydessä.

Adventin ja joulun kynttilät kertovat, että Jeesuksen syntyessä toteutui ihmiskunnan odotus maailman Vapahtajasta. Jeesus syntyi kiireeseen ja keskeneräisyyteen. Ja pimeään. Toivo täyttyi, usko muuttui näkyväksi.

Kun kynttilän valo puhkaisee pimeyden, on helpompi uskoa, ettei vastoinkäymisillä ole viimeistä sanaa elämässä. Mitä edessä onkaan, siellä Jumala on.

Heikkokin usko pitää ihmisen Jumalan yhteydessä.

MELKEINPÄ JOKA KIRKOSSA on jouluna kuusi. Kristillisyydessä ikivihreä puu symboloi ikuisuutta, ikuista elämää.

Tähti kuusen latvassa ei ole pelkkä koriste, vaan se muistuttaa Betlehemin tähdestä. Joulun kertomuksen mukaan kirkasta tähteä seuraamalla tietäjät löysivät tallin ja seimen.

Säteilevä tähti voi herättää myös huokauksen: ollapa omassakin elämässä johtotähti. Tähti, joka valaisisi matkantekoani ja veisi lopulta määränpäähän.

Ainakin kodeissa joulukuuseen kiinnitettävä tähti on usein tuttu kuusenkoriste vuosien, jopa vuosikymmenien takaa. 

Sama tähti on voinut loistaa joulupuussa erilaisina aikoina ja erilaisissa elämänvaiheissa. Ja aina se on tuonut valon tullessaan. Joskus hiljaiseen jouluun, joskus iloiseen, äänistä täyttyvään juhlaan.

Ollapa omassakin elämässä johtotähti.

JOULUSEIMI ELI SEIMIASETELMA löytyy yhä useammasta kirkosta.  Seimeen kuuluu jouluevankeliumin hahmoja, kuten Jeesus-lapsi, Joosef, Maria, paimenet ja tietäjät sekä eläimiä.

Eräs katolinen pappi on kerran todennut, ettei jouluseimessä ole ovea. ”Jokainen saa tulla sisään tai jäädä taaemmaksi katsomaan. Jos hyvin katsoo, löytää oman kuvansakin. Onhan siinä itsepäinen härkä, joka aina lyö päänsä ja loukkaa toisia. Siinä on aasi, joka ei koskaan tahdo ymmärtää mitään. Seimessä ne ovat kuitenkin saaneet hyvän paikan ja lämmittävät Jeesus-lasta hengityksellään.”

Seimen äärellä voi mielikuvissaan pohtia, olisinko minä Betlehemin yössä turvallisesti etäällä majatalosta ja vastasyntyneestä vai olisinko niiden joukossa, jotka kiiruhtavat ensimmäisten mukana perille asti talliin. 

Tulisinko talliin arvokkaiden lahjojen kanssa? Vai tyhjin käsin, mutta silti tuntien kuuluvani joukkoon?

Erilaisista hahmoista täyttyvää jouluseimeä katselemalla välttyy vaaralta nähdä joulu pelkästään herttaisen liikuttavana ja kauniina näytelmänä.

Olisinko minä Betlehemin yössä turvallisesti etäällä majatalosta ja vastasyntyneestä?

MIKSI KRISTILLISYYDESSÄ on niin paljon symboleita ja merkkejä? 

Niitä tarvitaan, kun puhutaan jostakin näkymättömästä ja ikuisesta – pyhästä. Sellaisen äärellä sanat loppuvat usein kesken.

Kirkon vaikea tehtävä on aina ollut kuvata sitä, mitä on sanoilla melkein mahdotonta kuvata. Siksi sytytämme kynttilän, katselemme joulupuuta ja -tähteä ja pysähdymme seimen äärelle. 

Jutun lähteenä on käytetty muun muassa piispojen joulusaarnoja sekä hartauskirjallisuutta.