Jumalan juhlapöytä on kaikille katettu 

Etsiytykää muiden nälkäisten ja janoisten joukkoon, piispa Mari Leppänen kannustaa. Turun piispa kertoo, että häntä koskettaa Vieremän kirkon ulko-oven päälle kirjoitettu teksti: Tulkaa minun tyköni kaikki.

 

 

Yhteinen ruokapöytä on vahva kuva kristillisyyden ytimestä – ovathan kristityt kokoontuneet vuosisatojen ajan yhteen jakamaan leipää. 

Myös käsillä olevan kiirastorstain taustalla on Jeesuksen viimeinen ateria opetuslasten kanssa.

Ruoasta on puhuttu viime päivien uutisissakin. Niiden mukaan Entistä useampi suomalainen kääntyy kirkon puoleen jaetun leivän, ruoka-avun, toivossa.

Kun seurakunnat järjestävät diakonian lounaita tai maksuttomia aamupaloja, pöydän ääreen ei tulla vain nälän ajamina. Paikalle houkuttelee myös mahdollisuus jakaa leivän lisäksi omaa elämää, Turun piispa Mari Leppänen sanoo. 

– Yhteinen ateria kertoo tarpeestamme kuulua joukkoon ja kokea yhteyttä toisiin ihmisiin. Kyse on elämän perustarpeesta, hän toteaa.

Diakonialounaat  kaikille avoimia

Yhteinen pöytä herättää mielikuvan ateriasta, jonka jakavat keskenään kenties hyvinkin erilaiset ihmiset.

Mari Leppänen on iloinnut seurakuntien halusta avata sama ruokapöytä yhtä lailla perhekerhoon tai muskariin tulleille kuin diakonian puolella asioiville.

Rajoja on pyritty murtamaan kutsumalla syöjien joukkoon työpaikkaruokailijatkin.

Piispa kertoo kotiseurakuntansa Liedon kirkosta, jossa on remontin jäljiltä erillinen leipähuoneeksi kutsuttu tila. Se sisältää keittiön, ja siksi sitä voidaan käyttää myös ruoka-avun jakamiseen.  

– Leipähuoneen aamupalapuurolle ovat tervetulleita niin seurakunnan työntekijät kuin he, joilla ei muuta aamupalaa ole, Leppänen kertoo.

Kirkko on leivän murtamisen ja jakamisen paikka, hän korostaa. Arkinen ja taivaallinen leipä kuuluvat yhteen.

”Kun jaamme leipää toistemme kanssa, saatamme nähdä Jeesuksen kasvot toisessa ihmisessä. Kun pysähdymme jakamaan elämää leivän lisäksi, emme kulje kenenkään ohi, vaan olemme lähellä taivasta.” Tätä katolilaisen kristityn Dorothy Dayn opetusta Leppänen siteeraa mielellään.

Huomio sanoihin Tulkaa kaikki

Kun piispa puhuu kaikille avoimista ruokapöydistä, on jaetuista aterioista helppo löytää yhteys viiniin ja leipään alttarilla.

Mari Leppänen kertoo Pohjois-Savossa sijaitsevan Vieremän kirkon ulko-oven päälle kirjoitetusta tekstistä. 

–  Kirkon seinässä lukee pysäyttävästi: Tulkaa minun tyköni kaikki. Tuossa lauseessa huomioni kiinnittyy sanaan kaikki. Kun kutsu on kaikille, kenenkään ei pidä rakentaa esteitä jollekulle toiselle tai toisille ottaa kutsu vastaan ja tulla kirkkoon alttarille asti.

”Etsiytykää muiden nälkäisten ja janoisten joukkoon”, piispa saarnasi muutama vuosi sitten Turun tuomiokirkossa järjestetyssä uusien pappien ja diakoniatyöntekijöiden vihkimysmessussa. “Jumalan juhlapöytä kuuluu kaikille – leipää jaetaan alttarilla ja arjessa.” 

Ehtoollista Mari Leppänen kuvaa ateriaksi, joka liittää meidät toisiimme ja kiinnittää meidät tähän maailmaan.

Pahuutta samoissa pöydissä

Jeesuksen viimeiselle aterialle opetuslasten kanssa osallistui myös Juudas Iskariot, kavaltaja-Juudas. 

Käsillä oleva valtataistelujen aika synnyttää houkutuksen puhua nimillä mainiten kavaltajan kaltaisista pahoista ihmisistä.

– Kavaltaja-Juudas muiden joukossa on vahva kuva. Näemme helposti ”juudaita” ympärillämme. Meillä kaikilla on kiusaus vetää mustavalkoisesti viiva hyvän ja pahan välille.

Leppäsen mukaan erotteleva viiva piirretään tällä hetkellä usein eri ihmisryhmien välille. Raja-aitoja pystyttäessä toiset jäävät sisäpiiristä ulos pahoiksi leimattuina.  

– Mustavalkoinen maailma houkuttelee ja sitä meille myös tarjotaan, jotta asettuisimme toisiamme vastaan.

– Tällainen asetelma tekee meidät sokeiksi omille pimeille puolillemme. Hyvyyden ja pahuuden raja kulkee lopulta jokaisen ihmisen ja jokaisen yhteisön sisällä. 

Piispa Mari Leppäsen mielestä ihmisryhmien leimaaminen ja samalla omiin poteroihin asettuminen piirtävät karkeita ja tarpeettomia rajalinjoja. Halutaanko meitä asettaa tietoisesti toisiamme vastaan? hän miettii. Kuva: Valokuvaaja Jussi Vierimaa

Juudas meissä jokaisessa

Leppänen palaa kuvaan viimeisestä ateriasta, jolle osallistui niin kavaltaja kuin kieltäjä ja epäilijä.

– Alttarilla ei ajatella, kuka tässä joukossa on Juudas. Ehtoollispöydässä on aina läsnä kokonainen ihminen: kieltäjä, kavaltaja ja epäilijä minussa, jokaisessa meissä. 

– Me kaikki teemme virheitä, erehdymme ja eksymme. Meiltä ei vaadita suurta ja vahvaa uskoa. Olennaista on elämän jättäminen Jumalaan huolenpidon varaan.

Vaikka opetuslasten joukko ei koostunut mallikristityistä, heidän varaansa Jumalan valtakunnan työ jätettiin, piispa muistuttaa. 

– Heidän keskellään usko löysi väylän levitä.

Pääsiäistä on vaikea ymmärtää järjellä

Mitä pidemmälle pääsiäisen kertomuksissa mennään, sitä vaikeampi kaikkea Raamatun kertomaa on ymmärtää järjellä.

– Tarkkaan tietäminen ei ole olennaista, vaikka mieluusti kaipaisimme todisteita. Pääsiäisen keskellä olemme yhdessä mysteerin äärellä.

Mari Leppänen puhuu raamatunkohdasta, jossa kerrotaan aamuvarhain Jeesuksen haudalle tulleista naisista. 

Evankeliumin mukaan nuo naiset olivat ymmällä: hauta, johon Jeesus oli laitettu, olikin nyt tyhjä!  

– Ensimmäisten todistajien usko haudan suulla oli epävarmaa ja ristiriitaista, mutta siitä huolimatta sanoma ylösnousseesta Jeesuksesta ei ole jäänyt salaisuudeksi.  

– Myös meidän uskomme on usein hieman hämillään olemista, hiljaista ja pelkääväistäkin.

–  Tästä huolimatta me saamme liittyä jokaisena pääsiäisenä ja jokaisena päivänä Jeesuksen haudalle saapuneiden naisten joukkoon.

Tänä keväänä pääsiäistä vietetään huhtikuun puolen välin jälkeen, jolloin ensimmäiset muuttolinnut ovat palanneet ja maasta ovat nousseet pienet kukat. 

Mari Leppänen seuraa tätä kaikkea tarkasti. 

 – Silloinkin, kun kaikki sisällämme tuntuu kevätluonnon lailla vielä kuihtuneelta, ja iloa on vaikea kokea, saamme uskoa, että kaikki kuollut meissä voi herätä eloon.

Voisiko tällainen ihme tapahtua juuri silloin, kun jaamme leipää ja elämäämme yhdessä toisten nälkäisten kanssa?

Myös meidän uskomme on usein hieman hämillään olemista, hiljaista ja pelkääväistäkin.

 


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää