Lapset sulattivat äänestäjien sydämet kansikuvakisassa

Vuoden 2024 parhaan Rauhan Tervehdyksen kansikuvan äänestyksessä valttia olivat ilo, halit ja perinteiden vaaliminen.

Rauhan Tervehdyksen vuoden 2024 parhaan kansikuvan äänestyksessä kolme kärkisijaa menivät otoksille, joissa pääosissa ovat lapset.

Äänestys oli myös hyvin tiukka, sillä niin voitto kuin mitalisijat ratkesivat yhden äänen erolla.

Ylikiimingissä iloittiin voitosta

Voiton vei vuoden toiseksi viimeisen lehden kansi, jossa pieni Matilda-tyttö halaa isoa nallea. Kohtauksen ikuisti toimittaja Minna Kolistaja Ylikiimingissä pidetyssä joulunodotusillassa.

Matildan äiti Eeva Pohjola ottaa puhelimessa iloisena vastaan tiedon voitosta.

– Arvelinkin, että lasten kuvat pärjäävät tässä kisassa.

Pohjola kertoo kuvanneensa tilaisuudessa itsekin Matildaa, mutta ei saanut yhtä onnistunutta kuvaa neidin ollessa koko ajan vauhdissa.

– Toimittaja on osannut ottaa kuvan juuri oikeaan aikaan, hän kehaisee.

Pohjola kertoo, että ylikiiminkiläiset ovat ihastelleet kuvaa ja tunnistaneet Matildan siitä. Hän uskoo, että moni heistä on myös äänestänyt Matildaa.

Perhe on lähettänyt toimituksesta saamiaan lehtiä kummeille ja sukulaisille myös levikkialueen ulkopuolella. Lehtiä lähtee ainakin Piippolaan, Pudasjärvelle ja Vihantiin.

– Kuva on ihanan valoisa, se on täynnä tunnetta kuin joulukortti.

Samaa mieltä olivat myös äänestäjät, jotka perustelivat valintaansa todeten muun muassa, että kuva saa hymyilemään ja tuo jouluilon mukanaan.

Neljän kärki erottui selvästi

Toiseksi nousi maksullisesta kuvapankin otos kahdesta toisiaan halaavasta lapsesta. Se viittasi juttuun, jossa puhuttiin anteeksiantamisen hyödyistä.

Kolmenneksi tuli Ynnin poikien tiernapoikaesityksen harjoituksissa otettu kuva. Myös tiernapojat ikuisti Minna Kolistaja.

Lukijat ihastelivat oululaisten tiernaperinteiden ylläpitoa ja kertoivat myös nähneensä ryhmän kisaamassa tiernapoikakilpailussa.

Lähelle mitalisijoja pääsi myös numeron 11 kansi, jossa kimppu tulppaaneja huokuu kevään tuloa.

Hajaääniä tuli paljon myös muille kansikuville, mutta yllättävää on, että tänä vuonna lähes puolet kansikuvista jäi kokonaan ilman ääniä.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää