”Kenellekään ei tee hyvää olla jatkuvasti epäilyksenalainen”

Ilo säilyy mielessä. Näin pääsee sanomaan, kun kuuntelee kirjailija Anu Kolmosen tarinaa joulunalusviikolta neljä vuotta sitten.

Monisairas, työtä vailla oleva Kolmonen kävi tuolloin uuvuttavaa taistelua hakemusten, hylkäävien päätösten ja valitusviidakon keskellä. 

Viranomaisten luokse hän lähti erilaiset todistukset ja tositteet mukanaan. Kolmonen oli tottunut todistamaan joka suuntaan köyhyyttään ja sairauttaan. 

Tutuksi tulleita papereita hän kantoi kassissaan myös joulunpyhien alla matkalla tapaamaan kotiseurakuntansa Haukiputaan diakoniatyöntekijää.

Minuahan kuuluu epäillä

Anu Kolmonen oli nähnyt Rauhan Tervehdyksessä ilmoituksen diakonian ruoka-avusta

– Olin viestitellyt asiasta diakoniatyöntekijän kanssa ja sovimme tapaamisen. Tulin seurakuntatalon ulko-ovelle, jossa minua jo odotettiin. Luulin, että levitän jälleen yhdelle viranomaiselle papereitani nähtäväksi, mutta minulle ojennettiinkin lahjakortti sen enempää kyselemättä.

– Meni hetki ennen kuin tajusin, että saan kuoren ilman vaatimuksia ja todistelua kunnollisuudestani.

Kokemus oli mieleenpainuva.

– Tarpeeni otettiin todesta ja minua uskottiin. Luottamus tuntui poikkeukselliselta asenteelta. 

Kolmosen hurtista huumorintajusta kertoo hänen seuraava toteamuksensa:

– Mietin, soitanko diakoniatyöntekijälle perään ja sanon, että olen köyhä ja sairas. Minua kuuluu epäillä.

Mustan huumorin taustalla on karu kokemus ennakkoluuloista työtä vailla olevaa kohtaan.

Mietin, soitanko diakoniatyöntekijälle perään ja sanon, että olen köyhä ja sairas.

Minua kuuluu epäillä.

Vahvaa työn tekemisen eetosta

–  Palkkatyöllä on yhteiskunnassamme lähes jumalallinen arvo. Samalla kun työn arvo korostuu, ihminen vailla työtä koetaan jollakin tavalla epäilyksenalaiseksi, Kolmonen sanoo. 

– Työttömyyteen liittyy häpeää. Työtä vailla oleva joutuu usein kokemaan, että viranomaiset ja poliitikot käyvät keskustelua hänen ohitseen. Ohipuhumisen asenteella on häntänsä pitkällä historiassa, vuosikymmenten takana vaivaishoidossa.

Haukiputaan diakoniatyöntekijän ystävällisyys jäi Kolmosen mieleen, sillä hän tietää, ettei kenellekään tee hyvää tuntea jatkuvasti olevansa jollakin tavalla epäilyttävä. Vaarana on, että lopulta alkaa itse epäillä itseään.

– Sairaan ja työttömän elämässä olisi paljon vähemmän inhimillistä kärsimystä, jos häneen luotettaisiin enemmän.

Kokemus luottamisesta pitää kirkossa

Anu Kolmonen kertoo, että kirkon tekemä auttamistyö on hänen syynsä kuulua kirkkoon.

– Viimesijainen sosiaalityö tapahtuu kirkossa. Niin se on. En ehkä ole aiemmin ollut selvillä kirkon roolista köyhien rinnalla. Se on yllättänyt.

Kristinuskon sanomaa jokaisen ihmisen yhtäläisestä ihmisarvosta Luojan luomana Kolmonen pitää kiinnostavana, vaikka toteaa Jumala-asioiden olevan hänelle sinänsä vieraita.

– Lapsuudenkodissani Tervolassa ei juurikaan puhuttu uskonasioista. Politiikasta sen sijaan kyllä.

Kolmosen mukaan arvostavaan kohteluun – yhdenvertaiseen oikeuteen olla olemassa, vaikka ei kykenisi työntekemiseen – kuuluu kyky asettua toisen ihmisen asemaan ja kysymys, mitä kuuluu. 

Anu Kolmonen kertoo papastaan, jolla riitti kannustavaa sanottavaa lapsenlapselleen.

– Papan mukaan tytöt voivat tehdä samoja asioita kuin pojat.

– Pappa arvosti minua. Hänen asenteellaan on oma vaikutuksensa siihen, että haluan puhua arvostavasti itsestäni. En kehu itseäni, mutta en haukukaan.

Vahvoja mummojakin Kolmosen elämänpiiriin on kuulunut.

– Mummut tekivät lapsuudestani turvallisen. Lapset kulkivat talosta toiseen ja aina meille laitettiin lautanen pöytään, hän muistelee suurella lämmöllä.

Viimesijainen sosiaalityö tapahtuu kirkossa. Niin se on.

 

Vaikeudet tuttuja elämänkohtaloita

• Kirjailija, kasvatuspsykologi ja kuvataiteilija Anu Kolmonen sai marraskuussa Botnia-kirjallisuuspalkinnon teoksestaan Taapelitaivas.
• Tervolassa syntyneen Kolmosen esikoisteos Partisaanivalssi julkaistiin reilu kaksi vuotta sitten. Parhaillaan hän kirjoittaa kolmatta romaaniaan.
• Anu Kolmonen on kertonut julkisuudessa sairastavansa synnynnäistä nikamavälilevysairautta ja hermojuurioireistoa. Monet sairaudet ovat hankaloittaneet hänen mahdollisuuksiaan työelämässä. 
• Kolmonen on sanonut eräässä haastattelussa kirjoittavansa, jotta yhteiskunnassamme löytyisi enemmän ymmärrystä ihmisille, joilla on käynyt elämässä huono tuuri.