Kirkkoa ei voi syrjäyttää yhteiskunnallisesta keskustelusta

Talvinen aamu Helsingin Etelärannassa ei ole enää pilkkopimeä. Auringon valo alkaa jo hieman kajastaa meren suunnasta.

Kirkkohallituksen rakennuksen käytävät ovat vielä hiljaiset. Arkkipiispa Tapio Luoma kävelee reippain askelein vastaan ja ottaa automaatilta kupillisen kahvia.

Haastattelun taustalla on Luoman viime lokakuussa esittämä ja aika paljonkin polemiikkia aiheuttanut puheenvuoro: miksi kirkko ei saa vaieta köyhyydestä yhteiskunnassa? Arkkipiispa linjasi tuolloin, että kirkko asettuu heikoimpien puolelle ja voimistaa niiden ääntä, joilla sitä yhteiskunnassa ei ole.

Kirkko ei ole luisumassa poliittiseksi toimijaksi

Keskustelun aluksi Luoma korostaa yhtä asiaa: kirkolla on oikeus, ja jopa velvollisuus olla mukana suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Jo ennen arkkipiispan kannanottoa kirkon piiristä oli kuulunut yksittäisiä puheenvuoroja liittyen hallitusohjelmaan. Sen miellettiin kohtelevan monia ihmisiä epäoikeudenmukaisesti.

– Sosiaalisessa mediassa näitä äänenpainoja pyrittiin suorastaan mitätöimään. Annettiin ymmärtää, että kirkon ei pitäisi lainkaan sekaantua tällaisiin asioihin, Luoma sanoo.

Hänen mukaansa kirkko ei sekaannukaan, mutta se on joka tapauksessa merkittävä yhteiskunnallinen toimija.

– Kirkolla on omasta työstään ja uskon perusteista käsin näkemystä ja kokemusta, ja siitä haluamme puhua, kun on kyse ihmisten hyvästä. Silloin se, mikä liittyy yhteiskunnalliseen elämään kiinnostaa myös kirkkoa.

Arkkipiispa kiistää kuitenkin sen, että kirkko olisi jotenkin luisumassa poliittiseksi toimijaksi.

– Taustalla ei ole mitään puoluepoliittista, vaan katsomme enemmänkin esimerkiksi sitä, mitä Herramme Uudessa testamentissa opettaa tai miten hän toimii.

Miten kiristykset vaikuttavat?

Kirkon tuntosarvet ovat herkät. Sillä on muun muassa diakoniatyön kautta erittäin hyvä tuntuma siihen, millainen heikossa asemassa olevien ihmisten elämäntilanne on.

Uuden hallitusohjelman mukanaan tuomat monenlaiset kiristykset koskettavat kaikkein kipeimmin juuri kyseistä joukkoa.

Toimeentulon kanssa kamppailevalle perheenäidille ei kannata sanoa, että sinun täytyisi nyt ymmärtää tämä isompi kuva.

– Seurakuntien työntekijät kohtaavat työssään näitä ihmisiä. Toimeentulon kanssa kamppailevalle perheenäidille ei kannata sanoa, että sinun täytyisi nyt ymmärtää tämä isompi kuva.

Kirkko näkee monenlaisen eriarvoistumisen, joka liittyy alueellisuuteen, sosiaaliseen ja taloudelliseen asemaan ja moneen muuhun seikkaan.

– Näidenkin kysymysten kanssa seurakuntamme ovat päivittäin tekemisissä.

Sinällään arkkipiispa pitää taloudesta huolehtimista ehdottomasti vastuullisena toimintana.

– Se, että halutaan saada maamme taloudellinen perusta kuntoon, on minusta mitä kannatettavinta. Uskon, että Suomessa myös hyvin laajasti ymmärretään se, että meillä ei ole varaa ylläpitää näin monipuolista hyvinvointiyhteiskuntaa, ellei taloutemme ole tasapainossa.

Samaan hengenvetoon arkkipiispa lisää, että talous ei suinkaan ole kaikki kaikessa. Ihmisen elämään kuuluu monia muitakin ulottuvuuksia, jotka pitää ottaa huomioon.

– Ihmiskuvan ei koskaan pitäisi perustua siihen, minkälainen taloudellinen toimija henkilö on tai millaista taloudellista hyötyä hänestä saadaan. Ihmisten hätä pitää aina myös ottaa tosissaan.

Luterilaisuus ja hyvinvointivaltio liittyvät yhteen

Luoma kertoo, että häntä on lokakuisen kannanottonsa jälkeen haastettu esittämään omia vaihtoehtojaan maamme taloudellisten tilanteen ratkaisemiseksi. Hän on kuitenkin kohteliaasti kieltäytynyt kunniasta.

– Jos kirkko alkaisi tehdä omia varjobudjettejaan, niin silloin sekaantuisimme asiaan, joka ei meille kuulu. Meillähän on toimiva demokratia ja sen puitteissa valittu hallitus. Sen soisin kernaasti onnistuvan pitkän linjan tehtävässään.

Kirkolla on omasta työstään ja uskon perusteista käsin näkemystä ja kokemusta.

Sitä arkkipiispa toivoo, että kirkko saisi jatkossakin olla mukana niissä keskusteluissa, joissa puhutaan maamme yhteiskunnan perusteista.

– Taustalla on sekin, että hyvinvointivaltiomme kytkeytyy niin vahvasti luterilaiseen yhteiskuntafilosofiaan. Siinä korostuvat yhteisvastuullisuus ja heikoimmista huolehtiminen.

 Arkkipiispa Tapio Luoma ei halua sitä, että kirkko pidettäisiin ulkona yhteiskunnallisesti keskustelusta. Kirkolla on hänen mukaansa siihen paljonkin annettavaa.

Rasismikohu saattoi poikia myös hyvää

Viime kesänä rasismista tuli Suomessa korostetusti koko yhteiskunnan läpileikkaava asia.

Kesäkuussa toimintansa aloittanut Petteri Orpon hallitus ajautui jo alkumetreillään kriisiin, koska useiden perussuomalaisten ministerien todettiin harjoittaneen vuosien kuluessa rasistista ja äärioikeistolaiseksi tulkittua kirjoittelua. Kohu laajeni, johti ministeri Vilhelm Junnilan eroon ja synnytti sivutuotteena laajaa polemiikkia.

Kristitylle kaikki ihmiset ihonväristä ja etnisestä taustasta riippumatta ovat Jumalan kuvia.

Arkkipiispa Luoman mukaan rasismi ei kuitenkaan koske vain julkisuudessa näkyviä poliitikkoja. Ikävä ilmiö piilee syvällä yhteiskunnassamme.

– Ajattelen niin, että vaikea kesä ja sitä seurannut keskustelu kääntyi kuitenkin jollakin tavalla myönteiseksi. Siinä tuli näkyväksi niitä ongelmakohtia, jotka kaipaavat yhteistä käsittelyä.

Luoma näkee keskeisenä kysymyksen ihmiskuvasta. Kristitylle kaikki ihmiset ihonväristä ja etnisestä taustasta riippumatta ovat Jumalan kuvia.

Hän uskoo, että jatkossa ollaan nykyistä tarkempia siitä, millä tavalla toisenlaisista ihmisistä puhutaan.

– On ollut myös jonkin verran yritystä päästää näitä ihmisiä enemmän julkisuudessa ääneen, mikä onkin tärkeää. Tätä ei kuitenkaan ole tapahtunut vielä riittävästi.

Lokerointi ehkäisee keskustelua

Poliittinen ja yhteiskunnallinen keskustelu lähtee nykyisin valitettavan helposti laukalle. Toisen kunnioittaminen loistaa poissaolollaan.

Usein väittelyssä otetaan valttikorttina esille arvot. Niihin tiukasti ankkuroituja omia näkökulmia halutaan todistaa ainoiksi oikeiksi.

Haluan uskoa siihen, että kaikki poliittisesta kannasta riippumatta etsivät vilpittömästi Suomen yhteistä hyvää.

Tapio Luoman mukaan arvokeskustelussa ei ole onnistuttu parhaalla mahdollisella tavalla.

– Arvojen punnitseminen suhteessa toisiinsa on hyvin vaikeaa. Se edellyttäisi kyseisten arvojen huolellista avaamista, mitä harvoin tapahtuu. Nyt arvokeskustelusta tulee helposti vain leimakirveiden heittelyä. Puolin ja toisin.

Polarisaatiota on ilmassa Suomessakin, mutta arkkipiispa ei kuitenkaan usko siihen, että maamme jakaantuisi eri leireihin yhtä pahasti kuin vaikka Yhdysvallat.

– Meillä järjestelmä tuntuu olevan kestävämpi. Suomessa ei ole kaksipuoluejärjestelmää, joka on jo lähtökohtaisesti polarisoiva.

Turvattomuus synnyttää lokeroajattelua

Luomaa ihmetyttää se, miksi on olemassa niin suuri kiusaus lokeroida ihmisiä heidän mielipiteidensä perusteella.

– Asioita katsotaan vain tietystä näkökulmasta, eikä kuunnella toisenlaisia ajatuksia. Tai jos sitten kuunnellaankin, niin ne halutaan tehdä naurunalaiseksi tai jopa vaientaa.

Luoma arvioi, että tämän jyrkän käytösmallin takana saattaa piillä turvattomuuden tunnetta. Sitä synnyttää esimerkiksi geopoliittisen tilanteen nopea muuttuminen.

– Pintaan nousevat kaikki ne pelot ja uhkakuvat, joita periaatteessa aina on nurkan takana väijymässä. Nyt ne ovat konkretisoituneet. Silloin haetaan tukea sellaisista ajattelutavoista, joissa voi kokea edes jollakin tavalla voimaantuvansa.

Ilmastokriisi pakottaa luopumiseen

Koko planeetan kannalta keskeisiä ja myös ahdistusta aiheuttavia kysymyksiä ovat luonnollisesti myös ilmastokriisi ja luontokato.

Arkkipiispa näkee näiden megahaasteiden kyseenalaistavan monia totunnaisia asioita. Yksi niistä on ihmiskunnassa pitkään vallalla ollut edistysusko.

– En oikein tiedä, mihin me nyt edistymme, vaikka kaikki menee koko ajan eteenpäin. Etenkin ilmastokriisin myötä eteen on tullut yhä enemmän kysymys selviytymisestä.

Perinteisesti nykyiset sukupolvet ovat aina toivoneet jälkeläisilleen helpompaa ja vauraampaakin elämää. Tämä ei jatkossa automaattisesti enää toteudu.

– Uskon, että luopumisen eetos tulee jatkossa vahvistumaan. Sitä pitäisi pystyä käsittelemään niin, että asiasta ei synny pelkoa ja turvattomuuden tunnetta.

Yksi epävarmuuden aiheuttaja on voimakkaasti pinnalle nouseva tekoäly. Arkkipiispa näkee asiaan liittyvän huikeita mahdollisuuksia ja ”värisyttäviä uhkakuvia”.

– Se on kuin mikä tahansa inhimillinen innovaatio. Tekoälyäkin voidaan käyttää niin monenlaisiin tarkoituksiin.

Demokratia ja lapset tuovat toivoa

Maailma näyttää nykyisin varsin ikävältä paikalta. Koronasta jotenkin selvittiin, mutta geopoliittinen tilanne on järkkynyt eri puolilla. Ja ilmastokriisi väijyy koko ajan taustalla.

Arkkipiispan mukaan syytä toivoon kuitenkin on, monellakin tasolla. Sitä hänelle antaa muun muassa maamme demokraattinen poliittinen järjestelmä.

– Se on jo itsessään arvokas. Haluan uskoa siihen, että kaikki poliittisesta kannasta riippumatta etsivät vilpittömästi Suomen yhteistä hyvää. Jos tämä katoaa, niin sitten kyseessä on iso uhka toivolle.

Luoma luottaa edelleen myös dialogiin keinona ratkaista vaikeitakin haasteita.

– Keskustelu voisi kieltämättä meilläkin olla parempaa, mutta ei se olematontakaan ole.

Henkilökohtaisesti arkkipiispalle toivon lähteenä ovat ennen muuta lapset. Viiden alle kouluikäisen lapsen isoisä on pohdiskellut sitä, millaisessa maailmassa nämä pienokaiset saavat aikuisena elää.

– Jokainen lapsi on muistutus meille. Uhkakuvia on olemassa, mutta lasten tulevaisuuden eteen meidän kannattaa työskennellä ja katsella toiveikkaasti tulevaisuuteen.

Luoma kertoo, että arkkipiispan komeassa virkatalossa Turussa on ollut kolme vanhaa maalausta: Usko, Toivo ja Rakkaus. Viimeinen on vuosien kuluessa hävinnyt, mutta Usko ja Toivo ovat edelleen jäljellä.

– Toivossa näkyy pieniä lapsia. Mietin menneiden vuosisatojen ihmisiä; pitkälti juuri lapset auttoivat heitä jaksamaan. Jälkeläisistä oli pakko pitää huolta, vaikka olosuhteet olisivat olleet miten vaikeat tahansa.