Arkkipiispa Tapio Luoma käsitteli kirkolliskokousviikon avauspuheessaan yhteiskuntaa koettelevan epävarmuuden aikaa ja keskinäisen luottamuksen rapautumista. Arkkipiispa viittasi Ukrainan tilanteeseen äärimmäisenä esimerkkinä siitä, kuinka epävarmuus on tullut yhä suuremmaksi osaksi ihmisten arkea.
– Niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla tulevaisuuden hahmotelmia on tällä hetkellä kovin vaikea piirtää. Tulevan suunnittelu on käynyt yhä lyhytjänteisemmäksi, kun on jatkuvasti pakko kiinnittää huomiota välittömiin uhkiin kauaskantoisempien suunnitelmien sijaan.
Arkkipiispa totesi, että tälle ajalle tyypillinen ihmisten ja erilaisten organisaatioiden välisten suhteiden kärjistyminen on sekä epäluottamuksen syytä että sen seurausta. Kun turvallisuutta ja vakautta luoneet instituutiot ovat joutuneet hyökkäysten kohteiksi ja valtioiden väliset sopimukset ja kansainvälinen sääntöpohjainen järjestys on kriisissä, voiko erilaisiin turvatakuisiin täysipainoisesti luottaa?
– Luottamuksen rapautuminen koettelee yhteiskuntaa ja sen jäsenten elämää monin tavoin. Tieteellisen työskentelyn ja median välittämän tiedon kyseenalaistaminen nakertaa pohjaa, jonka varaan yhteinen peruskäsitys todellisuudesta rakentuu. Yhä voimakkaampina kuuluvat äänenpainot, jotka systemaattisesti kuvaavat viranomaisten ja esimerkiksi oikeuslaitoksen toimintaa arveluttavaksi ja politisoituneeksi.
Arkkipiispa rohkaisi kirkolliskokousta hyväntahtoiseen luottamukseen
Arkkipiispa totesi myös, että keskinäinen luottamus on ollut koetteilla myös Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa:
– Erilaisten näkemysten jännite tuntuu myös meillä kirkolliskokouksessa. Varsinkin kysymys samaa sukupuolta olevien kirkollisesta avioliittoon vihkimisestä ja siunaamisesta on pitkään vaikuttanut ajatuksiin ja mielialoihin.
– Yhä uudestaan on havaittu, että myös käsitys pappisvirasta puhuttaa edelleen miltei 40 vuotta sen jälkeen, kun kirkolliskokous päätti avata pappisviran myös naisille. Toki on muitakin seikkoja, joista kirkossa ollaan eri mieltä, mutta epäilemättä juuri nämä kaksi teemaa ovat kaikkein rajuimmin koetelleet kirkolliskokouksen omaa työskentelyä ja myös laajemmin keskinäistä luottamusta päättäjien ja kirkon jäsenten keskuudessa.
Jos pystymme säilyttämään hyväntahtoisuuden omissa ajatuksissamme, puheissamme ja olemisessamme, emme koe erimielisyyttä ja toisella kannalla olevia edustajatovereita uhkana.
Arkkipiispa pohti, miten kirkossa pystyttäisiin erimielisyyksistä huolimatta rakentamaan yhteistä tulevaisuutta ja rohkaisi kirkolliskokousta pyrkimään hyväntahtoiseen luottamukseen:
– Vaikeus on toki siinä, että vaikka tavoite – koko kirkon hyvä – on yhteinen kaikille, erimielisyys vallitsee keinoista, joilla tuohon hyvään voidaan päästä. Jos kuitenkin pystymme säilyttämään hyväntahtoisuuden omissa ajatuksissamme, puheissamme ja olemisessamme, emme koe erimielisyyttä ja toisella kannalla olevia edustajatovereita uhkana.
Arkkipiispa muistutti kirkolliskokousta kirkon tehtävästä vaikeina aikoina.
– Konfliktien, jyrkkien vastakkainasettelujen, polarisaation ja sodan kauheuksien aikana kirkkoa tarvitaan ennen muuta toivon tuojana. Luottamus ja toivo kuuluvat yhteen.
Puheensa lopuksi hän palasi tunnelmiin pohjoismaisten luterilaisten kirkkojen johtavien piispojen matkasta Ukrainaan. Delegaatio oli viettänyt Butsan kaupungissa Ukrainassa pienessä ortodoksikirkossa ekumeenisen rukoushetken hyökkäyksen uhrien muistoksi.
– Kirkossa oli myös valokuvanäyttely, joka kertoi venäläisten jälkeensä jättämästä tuhosta. Kuvat olivat järkyttäviä. Niiden ympärillä oli kuitenkin toisenlaisia, toivoa ja luottamusta huokuvia kuvia, ikoneita. Jokainen ikoni tuntui monenlaisen kauheuden keskellä kannustavan luottamukseen, luottamukseen ihmisten hyväntahtoisuutta, tulevaisuutta ja Jumalaa kohtaan. Sellaista luottamusta mekin tarvitsemme.
