Kirkot ovat sähkösyöppöjä

Osa seurakunnista siirtää jumalanpalvelukset talven ajaksi kirkoista seurakuntataloille.

||

Tyrnävän kirkon talvikäyttöä rajoitetaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa.

Tyrnävän seurakunnan molemmat kirkot ovat sähkölämmitteisiä; Temmeksen kirkkoa on pidetty pois käytöstä jo aikaisempinakin talvina.

Jumalanpalvelukset pidetään pääsiäiseen saakka seurakuntataloilla, vahvistaa talouspäällikkö Jukka Aatsinki.

Kirkollisia toimituksia kuten hautaan siunaamisia, avioliittoon vihkimisiä ja kasteita kirkossa toimitetaan kuitenkin talvikuukausinakin.

Ja tammikuinen piispantarkastus on sellainen juhlatilaisuus, että siihen liittyvät tilaisuudet haluamme järjestää kirkossa.

Tammikuun sähkölasku on ollut nelinumeroinen

Sähkön hinta pakottaa seurakuntia miettimään säästökeinoja. Viime vuoden sähkönkulutus ei vielä ole tiedossa, mutta osviittaa saa edellisvuodesta. 

– Vuonna 2021 Tyrnävän kirkon sähkölasku ja sähkönsiirtomaksu olivat 20 400 euroa. Temmeksen kirkon sähkölasku oli 8300 euroa.

– Tammikuun sähkölasku Tyrnävän kirkon osalta oli 4100 euroa, kesäkuun 750 euroa, Aatsinki kertoo.

Euro on tehokas konsultti

Lämpötilojen ja kosteuden äkilliset vaihtelut voivat olla uhka kirkossa oleville taideteoksille tai uruille. 

– Urkujen vuoksi lämpötilaa ei kirkoissamme aivan 10 asteen peruslämpöön voi laskea. Sisälämpötila säädetään talvikuukausien ajaksi 15 asteeseen, Tyrnävän asseurakunnan talosupäällikkö sanoo.

– Jos kirkossa pidetään lauantaina hautaan siunaaaminen, vihkiminen tai kaste, lämmitys säädetään suuremmalle viimeistään keskiviikkona, jotta kirkkotila ehtii lämmetä viikonlopuksi 18–19 asteeseen. 

– Kirkollisten toimitusten pitäminen kirkossa tietysti syö säästöä, mutta emme edes ajatelleet sellaista vaihtoehtoa, että toimitukset pidettäisiin muualla kuin kirkossa, Aatsinki sanoo.

Talouspäällikön korviin ei ole kantautunut viestiä siitä, että seurakuntalaisia harmittaisi kirkon talviajan käytön rajaaminen. 

– Sähkön hinnasta on viime aikoina uutisoitu paljon. Uskoakseni seurakuntalaiset ymmärtävät hyvin, miksi näin toimitaan. Euro on sellainen konsultti, että se saa liikkeelle etsimään säästöjä, Aatsinki toteaa.

Syntyvää säästöä on hankala ennakoida

Viime syksynä aloitettu valtakunnallinen Astetta alemmas -sähkönsäästökampanja viestitti suomalaisille, että yhden asteen lasku sisälämpötilassa näkyy noin 5 prosentin säästönä sähkölaskussa. Nykytilanteessa nyrkkisääntö ei välttämättä enää pidä paikkaansa. 

– On hankala ennustaa, millaiseksi sähkön hinta muodostuu. Koituvaa säästöäkin on melko mahdotonta arvioida etukäteen.

Tyrnävän seurakunnalla on viime vuoden alusta alkaen ollut pörssisähköön sidottu sähkönhinta. Sähkösopimus kilpailutettiin yhdessä Tyrnävän kunnan kanssa.

Maalämpöä lämmitysvaihtoehtona mietittiin Tyrnävän kirkkoremontin suunnitteluvaiheessa, mutta siitä luovuttiin kustannussyistä.

Energiatehokkuutta kattoremontilla

Talouspäällikön mukaan energiatehokkuutta on koetettu parantaa muutoinkin kuin sähkönsäästön kautta.

– Tyrnävän kirkon remontissa parannettiin välikaton eristystä ja sama on tavoitteena Temmeksen kirkon kattoremontissa ensi vuonna.

Lisäksi tämän vuoden aikana uusitaan Tyrnävän kirkossa olevat massavaraajat. Niitä Aatsinki kuvailee melko huomaamattomiksi neliskanttisiksi laatikoiksi, jotka on sijoitettu kirkkosalin seinustoille. Varaajan luovuttama lämpö leviää huonetilaan puhaltimen avulla.

Liminka keskittää, Lumijoki talvitauolla

Limingan kirkkoa ei laiteta talveksi kokonaan kiinni, mutta toimintaa pyritään keskittämään viikonlopuille lämmityskulujen säästämiseksi, viestittää Limingan kirkkoherra Pekka Tuomikoski.

Lumijoen kirkko on jäänyt talvitauolle joulukuun lopulla ja otetaan jumalanpalveluskäyttöön taas Marian ilmestyspäivänä 26. maaliskuuta.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää