Koronarajoitukset pienensivät häiden, hautajaisten ja kastejuhlien osallistujamääriä
Kirkollisissa toimituksissa noudatetaan kymmenen hengen osallistujamäärää. Kasteet ja vihkimiset pidettäväksi kotien sijaan seurakuntien tiloissa, joissa turvaväli on helpompi järjestää.
Hautajaisia, kastejuhlia ja vihkimisiä järjestetään tällä hetkellä pienimuotoisesti Oulun seurakunnissa. Toistaiseksi niitä suositellaan järjestettävän enintään kymmenen henkilön läsnä ollessa. Kuitenkin, jos hautajaisissa lähiomaisia on enemmän, vieraiden määrässä voidaan hieman joustaa.
Uusimpien ohjeistusten mukaan vainajien näyttö ennen hautaan siunaamista ei ole mahdollista.
Kastejuhlia ja vihkimisiä pidetään edelleen, mutta niissä noudatetaan 10 hengen osallistujarajaa tiukemmin. Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajan Niilo Pesosen kokemuksen mukaan myös normaalioloissa pieni vihkitilaisuus on kaunista, kun paikalla on ainoastaan vihittävä pari, pappi sekä todistajat.
Kastejuhlia Pesonen viettäisi tällä hetkellä kodin sijaan seurakunnan tiloissa, jos niiden pitämistä ei ole mahdollista siirtää.
Seurakunnan tiloissa on yleensä enemmän tilaa hajautua kuin kotona olohuoneessa.
– Seurakunnan tiloissa on yleensä enemmän tilaa hajautua kuin kotona olohuoneessa, hän muistuttaa.
Perinteisesti hautajaiset ovat painottuneet loppuviikkoon, mutta nyt suositellaan hautajaisten pitämistä myös alkuviikolla.
– Koska saattoväen määrää on rajoitettu lähiomaisiin, kannattaa miettiä siunaustilaisuuden ajankohdaksi muitakin arkipäiviä kuin perinteistä perjantaita ja lauantaita, kertoo Oulun seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikkö Tuomo Vuontisjärvi.
Hautaan siunaamisia järjestävien kannattaa olla yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse omaan seurakuntaan.
– Oulussa hautauksiin liittyviä tapahtumia, kuten hautauksia, uurnan laskuja tai luovutuksia on viikoittain keskimäärin 38. Suurin osa näistä keskittyy Intiöön, kertoo Vuontisjärvi.
Intiössä on myös mahdollista olla kaksi hautajaistilaisuutta yhtä aikaa sekä pienessä että isossa salissa, joilla on yhteinen aulatila, joten saattoväkien välille on mahdollista tulla kontakteja. Vuontisjärvi kehottaakin muistamaan, että hautajaisiin tultaisiin täysin terveinä ja välttämään lähikontakteja hautajaisseurueiden välillä.
Niilo Pesonen kertoo, että käytännössä omaisten kanssa on neuvoteltu hyvässä yhteisymmärryksessä saattoväen määrästä. Keskustelut hautajaisjärjestelyistä käydään puhelimitse eikä kasvokkain, kuten tavallisesti.
Papit eivät pääsääntöisesti nyt osallistu muistotilaisuuksiin ja moni muistotilaisuuson siirretty syksyksi.
– Papit eivät pääsääntöisesti nyt osallistu muistotilaisuuksiin ja moni muistotilaisuus on siirretty syksyksi.
Siunaustilaisuuden jakaminen verkossa läheisille on myös mahdollista omaisten omilla laitteilla. Silloin kannattaa kysyä jo siunaamista sopiessa, onko tallentaminen tai lähettäminen mahdollista. Kuvaamisen käytännön järjestelyistä kuvaajan on myös hyvä sopia tarkemmin papin kanssa.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.