Kirkon Ulkomaanapu auttaa Gazan lapsia sodan keskellä

Gazassa siviilit ovat eläneet sodan keskellä jo vuoden. Osana uutta alueellista hätäavun operaatiotaan KUA aloittaa Gazassa työn, joka tavoittaa erityisesti traumatisoituneita ja sodassa vammautuneita lapsia sekä aikuisia heidän ympärillään.

Kirkon Ulkomaanapu aloittaa avustustyön Gazassa. Työ on osa KUA:n uutta työtä Lähi-idän kriisistä kärsivien auttamiseksi, ja se keskittyy koulutukseen hätätilanteissa ja psykososiaaliseen tukeen Gazan vaikeassa humanitaarisessa tilanteessa.  

Kirkon Ulkomaanapu on myöntänyt työhön 195 000 euroa katastrofirahastostaan.

Vaikka maailma tällä hetkellä keskittyy Libanoniin laajentuneeseen konfliktiin, niin Gazassa tilanne ei ole helpottunut, KUA:n maajohtaja Sabina Bergholm muistuttaa.

Gazan lasten ja koululaisten tarpeet ovat humanitaarisen avun näkökulmasta maksimaalisen suuret. Gazassa tarvitaan esimerkiksi ruokatarvikkeita ja lääkkeitä, mutta myös mielenterveyttä edistävää psykososiaalista tukea sekä koulutusta lapsille, jotka ovat olleet jo vuoden poissa opetuksesta, Bergholm jatkaa. 

Kirkon Ulkomaanapu aloittaa työn yhdessä palestiinalaisalueilla toimivien kumppanijärjestöjensä kanssa. Kumppaneita ovat Latin Patriarchate in Gaza City, Palestinian Counselling Center (PCC) sekä International Orthodox Christian Charities (IOCC). Kirkon Ulkomaanapu on työskennellyt palestiinalaisalueilla vuodesta 2012 lähtien.

Sota on tuhonnut paljon

KUA:n Gazassa alkava työ parantaa niiden lasten suojelua, jotka elävät alueella sodan keskellä. Tavoitteena on, että yhä useampi lapsi pääsisi osaksi koulunkäyntiin liittyviä aktiviteetteja ja saisi tukea traumojensa käsittelyyn. Työssä tuetaan myös lapsia, jotka ovat vammautuneet sodan myötä. 

Viimeistään nyt on pakko tarttua lasten ja heidän ympärillään olevien aikuisten psykososiaaliseen hätään. Gazalaiset ovat eläneet jo vuoden ajan peloissaan sodan keskellä, ja alueella on todella vakavasti traumatisoituneita lapsia, Bergholm kertoo. 

Gazan koulutustilanne on tällä hetkellä erittäin haastava. Virallista opetusta ei ole olosuhteiden takia pystytty järjestämään lainkaan viime vuoden aikana. 

Yli 90 prosenttia Gazan kouluista on vaurioitunut jo vuoden kestäneen sodan aikana. Alueen alle 10-vuotiaista lapsista 650 000 on menettänyt sodan vuoksi kokonaisen kouluvuoden. Israelin pommitukset ovat tuhonneet sairaaloita, kouluja ja kirkkoja, joista ihmiset ovat etsineet turvaa hädässään. Myös opettajia on kuollut lukuisissa siviilikohteisiin tehdyissä iskuissa.

Gazan kaistaleen pohjoisosassa sijaitsevassa Gaza Cityssä perustetaan väliaikaiskoulu, joissa KUA yhdessä kumppaneidensa kanssa järjestää säännöllistä lisä- ja tukiopetusta noin 250 lapselle. Keskisessä Gazassa Al-Bureijin pakolaisleirillä järjestetään mielenterveyttä tukevia psykososiaalisen tuen aktiviteetteja 400 sodassa vammautuneelle lapselle ja heidän huoltajilleen.

Lisäksi 1200 lasta hyötyy psykososiaalisen tuen ja koulunkäynnin aktiviteeteista, joita järjestetään ympäri Gazan. Työ tavoittaa myös gazalaisia opettajia, joille tarjotaan psykososiaalista tukea ja mahdollisuus osallistua koulutuksiin opettamisesta kriisitilanteissa.

Sota loppuu aikanaan, ja sitten alkaa valtava jälleenrakennustyö. Ilman koulutusta gazalaisten tulevaisuus ei näytä hyvältä. Koulutukseen on pakko satsata jo nyt, vaikka alueella on paljon muutakin avun tarvetta, Bergholm muistuttaa.

Tilanne on äärimmäisen vakava

Tilanne Gazassa eskaloitui vuosi sitten, kun Gazan aluetta hallitseva islamilainen vastarintaliike Hamas toteutti terrori-iskuja Israelin puolelle osana pitkään jatkunutta konfliktia. Iskuissa kuoli noin 1200 ihmistä. Israelin valtio vastasi terrori-iskuihin välittömillä, Gazan alueeseen kohdistuneilla sotatoimilla, jotka ovat nyt jatkuneet jo vuoden ajan.  

Tällä hetkellä Gazan humanitaarinen tilanne on äärimmäisen vakava. Gazan sodassa on kuollut 40 000 siviiliä ja lähes 100 000 on loukkaantunut. Kuolleista yli 11 000 on lapsia. Israel ei päästä riittävästi humanitaarista apua Gazaan, minkä vuoksi alueella on jatkuva pula lääkkeistä, ruuasta, sähköstä ja vedestä.

Katastrofi Gazassa on heikentänyt humanitaarista tilannetta myös muilla palestiinalaisalueilla. Kirkon Ulkomaanavulla on ollut Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa hankkeita vuodesta 2012 lähtien ja oma toimisto vuodesta 2016.  

Sota on läikkynyt jo pitkään naapurimaihin ja viimeisimmäksi syvälle Libanoniin, jossa jopa miljoonan siviilin on arvioitu pakenevan pommituksia maan sisällä sekä rajojen yli naapurimaa Syyriaan.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää