Luomakunta on kristitylle pyhä

Suomalaiset ovat iät ja ajat kokeneet luonnon ihmistä eheyttävän voiman. 

– Me koemme, että luonnossa Jumala on meitä lähellä ja että luonto hoitaa ja pitää koossa, sanoo Pauliina Kainulainen.

 – Yksi kristinuskon merkittävä jumalakäsitys on, että Jumala on läsnä kaikessa luomakunnassaan mutta on samalla myös jotakin suurempaa.

– Luonnon pyhyyden taju tuo tullessaan rajan tajun ja ohjaa ihmisiä kohtuuteen – ei ihmisellä ole oikeutta rajattomasti hyödyntää luonnon antimia.

Kainulaisen mukaan nykyihminen voisi soveltaa luontosuhteeseensa 1200- ja 1300-luvilla eläneen saksalaisen teologin ja kristillisen mystikon Mestari Eckhartin ajatusta silleen jättämisestä: 

– Ihmisen ei tarvitsisi puuttua kaikkeen. Voisimme antaa luonnon omien viisaiden olemisen tapojen vallita.

Ekoteologisena ajattelijana tunnettu Kainulainen arvostaa myös monia muita mystikoita, joita hän kuvaa syvän hengellisyyden edistäjiksi.

Tällaisia ovat esimerkiksi 1100-luvulla elänyt saksalainen abbedissa ja kirjailija Hildegard Bingeniläinen, samoin italialainen munkki ja saarnaaja Franciscus Assisilainen.

Yksin tiedolla ei ekokriisiä välttämättä selätetä

Elämäntapamme kestämättömyydestä on tarjolla valtavasti tietoa. Siitä huolimatta ilmastonmuutosta ei ole saatu aisoihin, luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä ei ole saatu pysäytettyä, luonnonvarojen ylikulutus ei ole loppunut. 

– Pelkkä tieto ei välttämättä saa aikaan muutoksia käyttäytymisessä. Ekokriisissä tarvitaan hengellisyyden voimaa, sanoo Kainulainen.

Uusimmassa kirjassaan ”Metsämaja – luontomietiskelyjä maan kielellä” hän kirjoittaa: Tarvitsemme uutta näkyä siihen, miten elää sovussa kaiken olevan kanssa. Löydämme vastauksia kysymyksiimme, kun kytkeydymme luontoon uudelleen.

Kirjassaan Kainulainen tarjoaa malleja henkisiin ja hengellisiin harjoituksiin, jotka palvelevat ihmisen sisäistä etsintää.

Kainulainen kutsuu rakentamaan majan tai kodan – joko konkreettisesti tai mielensisäisesti – jossa voi etsiä uutta näkyä elämäänsä ja sitä, miten tavoittaa ikivanha maan viisaus, joka johdattaa mielenmuutokseen ja toimintaan luomakunnan hyväksi.

Riitit auttavat luontoon kytkeytymisessä

Luontoon kytkeytymisen tunnetta voisi Kainulaisen mukaan vahvistaa kehollinen toiminta riittien muodossa. 

– Rituaalien kieli on ihmiskunnan varhaisin tapa lähestyä elämän syvimpiä mysteerejä. Yksinkertaiset luonnossa toteutettavat riitit mahdollistavat elämänmuotomme muutoksen, auttavat meitä kytkeytymään maahan uudelleen.

Monet Kainulaisen ehdottamista riiteistä ovat arkisia ja tuttuja: vaikkapa mustikanpoimintaa tai matonpesua.

Hyvä pysähtymisen riitti on tuleen tuijottelu.  Se antaa mahdollisuuden pysähtyä ja aistia ympärillä olevaa. 

– Monissa tutuissa elementeissä on mukana hengellinen syvyysulottuvuus. Tätä ulottuvuutta koetan sanoittaa kirjassani.

Ihmisillä on kaipuuta hengellisyyteen, jossa olisi vähemmän sanoja ja enemmän ruumiillista tekemistä. Riitit voisivat vastata tähän kaipuuseen.

Kirjoittaessaan Kainulainen ajatteli myös hengellisiä etsijöitä, jotka eivät oikein löydä itselleen sopivia hiljentymisen paikkoja seurakuntaelämästä. 

– Ihmisillä on kaipuuta hengellisyyteen, jossa olisi vähemmän sanoja ja enemmän ruumiillista tekemistä. Ajattelen, että riitit voisivat vastata tähän kaipuuseen.

Ekoteologia ottaa kantaa ympäristönmuutoksiin

Ekoteologia on teologian osa-alue, joka tutkii ja käsittelee kristinuskon suhdetta luontoon ja ympäristöön Raamatun valossa.  Se myös ottaa kantaa nykyisiin ympäristönmuutoksiin. Ekoteologia kysyy esimerkiksi, miten kristittynä voi toimia ympäristöystävällisemmin arjessa. 

– Minulle ekoteologia on kristinuskon pitkän perinnön tarkastelua, suomalaisten  luontosuhteen hengellisen ulottuvuuden pohdiskelua sekä suomalaisen uskontulkinnan rakentamista, Pauliina Kainulainen sanoo. 

Ihmistä ei voi kohottaa  muiden luotujen yläpuolelle

Monien ekoteologien mukaan Raamatun ja perinteen uudelleentulkinnan lisäksi tarvitaan konkreettista elämäntavan muutosta. 

Maailma on opittava näkemään kokonaisuutena, jonka kaikki osat ovat keskenään tasaveroisia. 

Hengellisyys voi olla apuna ja motivaationa maailmankuvan muutoksessa. 

– Kirkossa on opetettu pitkään kehotusta viljellä ja varjella luomakuntaa. Viljellä osaamme jo liiankin tehokkaasti. Varjelemisen kehotus on tässä ajassa äärimmäisen ajankohtainen. 

– Ihmisen olisi tarpeen havahtua huomaamaan. miten yhteytemme luontoon on hengityksen kaltaista, yhtä elintärkeää.

Kainulaisen mukaan olisi päästävä eroon vääränlaisesta ihmisen kohottamisesta muiden luotujen yläpuolelle.

– Jos lukee luomiskertomuksen tarkkaan niin huomaa, että kuudentena päivänä luotiin maaeläimet ja ihminen – eli ihmisen ei luomiselle annettu edes omaa päivää.

Kansalaistoiminta pitää yllä toivoa

Kainulaiselle keinoja toimia luonnon puolesta ovat hiljainen rukous sekä kansalaistoiminta. 

Hänelle tärkeäksi yhteisöksi on muodostunut pohjoiskarjalainen Kohtuus vaarassa -kansanlaisliike. Se pyrkii kohti yhteiskuntaa, jossa vallitsee sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja vastuu ympäristöstä.

– En ajattele ympäristökysymyksiä optimisti–pessimisti -janalla. Ennemminkin tunnistan itsessäni tasapainoilun toivon ja epätoivon välillä. Vaaka kallistuu toivon ja toiminnan puolelle. 

– Jumalan voimaan kytkeytyminen sekä yhteinen toiminta luonnon hyväksi pitävät minussa yllä toivon liekkiä. 

– Pysähdyn päivittäin tietoisesti mietiskelemään Raamatun kohtien äärellä tai luonnossa. 

– Hiljainen rukous ja mietiskely auttavat säilyttämään mielen tyyneyden ja suhteellisuudentajun silloin kun isot kysymykset ahdistavat.

Ekoteologia kannustaa siirtymään  kohtuuden kulttuuriin

Kohtuullisuuden ihanne on olemassa meidän suomalais-ugrilaisen sielumme kerroksissa, ajattelee Kainulainen, jonka mukaan jokaisen ihmisen olisi hyvä löytää omat tapansa elämän yksinkertaistamiseen. 

Hiljainen rukous ja mietiskely auttavat säilyttämään mielen tyyneyden ja suhteellisuudentajun silloin kun isot kysymykset ahdistavat.

Kainulainen itse yrittää toteuttaa kohtuullistamista ja yksinkertaistamista joka elämänalueella.

– Minulla on omassa elämäntilanteessani ollut mahdollista irtautua normaalista palkkatyöstä ja hakea sitä kautta väljyyttä.  

– Tuntuva lihansyönnin vähentäminen on minulle keino vaikuttaa ilmastoasioihin sekä eläinten hyvinvointiin liittyviin eettisiin kysymyksiin. 

– En lennä lomamatkoille enkä työasioissa. Autoilun ahdistusta vähentää se, että autoni kulkee biokaasulla.

Kulutuksen vähentäminen ei Kainulaisen mukaan ole ankeaa luopumista vaan sitä kautta elämään avautuu tilaa merkityksellisille asioille. 

Kuluttamista vähentämällä hän kokee saavuttaneensa sisäistä tasapainoa sekä hyvinvointia.

– Tässä ajassa ihmiseltä vaaditaan koko ajan jotakin. Pitää sallia myös vetäytyminen ja pysähtyminen. On hyvä miettiä, käyttääkö aikaansa itselleen tärkeisiin asioihin ja mitkä asiat ylipäätään ovat omassa elämässä tärkeitä.

Pauliina Kainulainen

• Pauliina Kainulainen on Kontiolahdella Pohjois-Karjalassa asuva pappi, teologian tohtori, tietokirjailija ja ekoteologi. 
• Hän toimii Heinäveden aluepappina Liperin seurakunnassa kunnes syksyllä palaa täysipäiväiseksi tietokirjailijaksi. Aiemmin Kainulainen on toiminut tuntiopettajana Itä-Suomen yliopistossa, retriitinohjaajana sekä luostaripappina Enonkosken luostariyhteisössä.
• Kainulainen on toimittanut lukuisia julkaisuja (muun muassa Pyhän kosketus luonnossa, 2007) ja kirjoittanut itse useita teoksia, muun muassa kirjat Missä sielu lepää (2010), Metsän teologia (2013), Suuren järven syvä hengitys – luontosuhde ja kokonainen mieli (2019), Syvä työ – hyvä työ (2022)
• Kainulaisen uusin kirja Metsämaja – luontomietiskelyjä maan kielellä (Kirjapaja) julkaistiin maaliskuussa 2023.