Kelluva merimiesnäyttely saapuu Ouluun heinäkuun lopussa

SatamaFest useine aluksineen saapuu Oulun Toppilan satamaan 26.-27. heinäkuuta. Yhdessä aluksista on esillä Suomen Merimieskirkon 150-vuotista työtä esittelevä valokuvanäyttely.

Suomen Merimieskirkon jännittävä historia ja vaikuttava sosiaalityö on esillä 150-vuotisjuhlanäyttelyssä useilla paikkakunnilla.

Juhlanäyttely Kanssasi maailmalla on nähtävillä kesän aikana useilla paikkakunnilla: Vaasan merimuseossa ja Rauman merimuseossa 31.8. saakka, Vuosaaren merimieskirkolla Helsingissä 14.8.–31.12. sekä Kotkassa Merikeskus Vellamossa vappuaattoon 2026 saakka.

Näyttelykokonaisuus esittelee vuonna 1875 perustetun Merimieskirkon historiaa ja nykypäivää merillä ja satamissa.

Näyttelyssä on esillä valokuvia Merimieskirkon historiasta ja suomalaisesta siirtolaisuudesta. Lisäksi näyttely kertoo uusin kuvin ja videoin yli 40 maassa toimivan Merimieskirkon vaikuttavasta sosiaalityöstä tänä päivänä.

Heinäkuussa avautuu lisäksi Kanssasi maailmalla -virtuaalinäyttely, jossa juhlavuoden näyttely on kokonaisuudessaan katsottavissa verkossa. Virtuaalinäyttely avautui heinäkuun alussa Rauman merimuseon Majakka-palveluun.

Oulussa juhlanäyttelyn kuviin voi tutustua kelluvassa merimieskirkkonäyttelyssä, kun Toppilan satamassa poikkeaa 26.–27. heinäkuuta m/s Suukko II. Se on vuonna 1966 rakennettu entinen neuvostoliittolainen valetroolari, jota on käytetty Itämeren alueella tiedustelu- ja tarkkailutoimintaan kylmän sodan aikana.

Laivateatteri Suukko esittää laivalla näytelmää Merenkulkijan päiväkirja; teatteriesityksiin on maksullinen sisäänpääsy.

Länsirannikon satamissa järjestetään kesän aikana myös maksuton SatamaFest. Siinä esillä on paikallisia ja vierailevia, entisiä ja nykyisiä ammattialuksia. Aluksiin on avoimet ovet, miehistö esittelee alusten tekniikkaa ja toimintaa. Myös SatamaFest on Oulussa 26.–27. heinäkuuta.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää