Erilaisilla musiikkityyleillä toteutetut messut houkuttavat kirkkoon

Edellinen Hevimessu järjestettiin Oulussa 13 vuotta sitten. Tänä vuonna messun toimittanut kappalainen Salla Autere kertoo, että vaikka Hevimessua on toivottu, sen kiinnostavuuden määrää ei kuitenkaan osattu arvioida. Messussa oli lähes 700 osallistujaa.

– Kun tuntia ennen avasimme ovet ja siellä oli ihmisiä jonossa, niin eihän sitä meinannut uskoa.

Suomalaisista yhdeksän prosenttia käy jumalanpalveluksessa noin kerran kuussa. Suuri osa käy kirkossa kaksi kertaa vuodessa, useimmiten joulun tai pääsiäisen aikaan.

Kirkkohallituksen jumalanpalveluselämän asiantuntijalle Terhi Paanaselle nämä ovat tuttuja lukuja. Yksittäisenä sunnuntaina prosenttimäärä tarkoittaa 30 000–50 000 jumalanpalvelukseen osallistujaa.

– Seurakuntien tehtävänä on tavoittaa mahdollisimman paljon ihmisiä. Ajatus kumpuaa jo lähetyskäskystä.

Paananen pitääkin tärkeänä sitä, että seurakunnat pyrkivät tavoittamaan eri kohderyhmiä. Erityismessujen järjestämisellä viestitään hänen mukaansa siitä, että kirkko on kiinnostunut kaikenlaisista ihmisistä.

Erilaiset toteutustavat ovat tärkeitä

Radiojumalanpalvelusten tuottaja-toimittaja ja pappi Elina Vaittinen Kirkon viestinnästä näkee myös erilaiset toteutustavat tärkeinä.

Usein erilainen toteutus tarkoittaakin erilaista musiikkityyliä. Tästä kertovat myös useat erityismessujen nimet: Afrikkalainen gospelmessu, Suomalainen messu, Pop-messu ja Kansanlaulukirkko.

Vaittisen mukaan Suomessa on totuttu perinteiseen sunnuntaiaamun messuun, jossa soivat urut.

– Se tavoittaa ihmiset, jotka ovat siihen tottuneet ja joille se on muotokieleltään tuttu ja turvallinen.

Näistä valtaosa on varttuneempaa väkeä – niin kirkoissa kuin radiojumalanpalvelusten kuuntelijoina.

Harvempi on käynyt kirkossa lapsesta asti ja tullut tutuksi messun kaavan kanssa. Kun kokemusta jumalanpalveluksessa käymisestä ei juuri ole, ihmiset saattavat miettiä, osaavatko he käyttäytyä oikein ja kynnys kirkkoon lähtemiselle nousee. Sitä kynnystä on tärkeää madaltaa.

Kun ihminen sitten uskaltautuu kirkkoon, Elina Vaittisen mukaan pienilläkin asioilla on merkitystä. Esimerkiksi sillä, puhuuko pappi esimerkiksi samalta tasolta kirkkoväen kanssa, vai etäännyttääkö hän itsensä.

Väki ryntäsi ehtoolliselle Hevimessussa

Erityismessuja on arvosteltu epäilemällä, että suurin osa osallistujista tulee kuuntelemaan musiikkia ikään kuin ilmaiseen konserttiin, eikä jumalanpalvelukseen.

Ainakaan Hevimessussa tämä ei pitänyt paikkaansa, sillä valtaosa osallistui myös ehtoolliselle. Se oli Salla Autereen mukaan toinen hämmennyksen hetki osallistujamäärän lisäksi.

– Leipä loppui, viini loppui, bändiltä loppuivat biisit kun emme olleet osanneet varautua siihen massaan, joka penkeistä nousi ehtoolliskutsun myötä.

– Vaikka jotkut kritisoivat, että Hevimessuun mennään vain musiikkia kuuntelemaan, niin ehtoollisosio kertoi kyllä ihan muuta viestiä, Autere painottaa.

Yleisesti ottaen Hevimessusta tuli vain vähän negatiivista palautetta.

– Toki tarkoituskaan ei ollut palvella kaikkia oululaisia, vaan juuri heitä, jotka kokevat hevimusiikin itselleen läheiseksi musiikkityyliksi.

Ei joko–tai vaan sekä–että

Elina Vaittinen muistuttaa, että myös perinteisen messun voi toteuttaa siten, että se tulee lähelle kirkossakävijää ja kokemus on kodikas.

– Monet hakevat jumalanpalveluksesta rennompaa kokemusta, olipa musiikkityyli mikä tahansa.

Vaittinen on ollut mukana toteuttamassa erilaisia messuja paitsi kirkossa, myös radiossa ja televisiossa.

Kirkon viestintä ja Yleisradio toteuttavat perinteisten jumalanpalvelusten lisäksi neljää erilaista messuformaattia radiossa: Musiikkimessua, jossa musiikki ei juuri katkea, keskustelupainotteista Sohvakirkkoa, Meditatiivista messua ja Pyhiinvaelluskirkkoa, jossa ollaan yleensä luonnossa.

Rauhan Tervehdyksen levikkialueella samoja toteutustapoja hyödyntävät Hiljaisuuden messut, metsäkirkot ja keskustelusaarnaa käyttävät jumalanpalvelukset.

Terhi Paanasen mukaan seurakuntien kannattaakin olla luovia ja pohtia, mistä näkökulmista oma toiminta näyttäytyy mielenkiintoiselta. Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa.

– Ne eivät ole joko–tai vaan sekä–että, hän tiivistää.