Motoristikirkossa ihaillaan prätkiä ja pyydetään varjelusta tien päälle
Jo perinteeksi muodostunut Ylikiimingin kirkon motoristikirkko kokoaa helatorstaina yhteen motoristeja ja moottoriajoneuvoista kiinnostuneita jopa naapurimaakunnista saakka.
Motoristikirkko on gospeltyyppinen jumalanpalvelus, jossa pyydetään ja saadaan siunaus tulevalle ajokaudelle ja kesän kilometreille. Suosio on ollut taattu jo 23 vuotta putkeen.
Edes korona ei estänyt motoristeja osallistumasta motoristikirkkoon, joka järjestettiin koronarajoitusten puitteissa. Tänä vuonna kuitenkin päästään ratsastamaan paikan päälle ilman rajoituksia.
– Tapahtuma on todella suosittu. Luonnollisesti säät vaikuttavat, mutta hyvällä ajokelillä on kirkko ollut aina tupaten täynnä motoristeja ja piha on täyttynyt pyöristä. Viime vuonna korona-aikaan jumalanpalvelusta kuunneltiin pihalla, kertoo kanttori ja gospellaulaja Tuomo Rahko.
Moottoripyörien lisäksi musiikki on keskeisessä roolissa
Motoristikirkon musiikista vastaa Yki Gospel -bändi, joka koostuu suurimmaksi osaksi ylikiiminkiläislähtöisistä soittajista ja laulajista.
– Kokoonpano on hyvin pitkään pysynyt lähes samana. Soitamme ja laulamme gospelin lisäksi aina myös perinteisen Suvivirren, gospeltyyliin tietysti. Seurakunnalle jaetaan myös laulujen sanat ja kaikkien toivotaan laulavan bändin mukana, kehottaa Rahko.
Kaikki ovat tervetulleita kulkutavasta riippumatta
Osallistujat ovat monen ikäisiä ja erilaisista asioista kiinnostuneita, valtaosa toki motoristeja. Motoristikirkon meininkiin kuuluu myös prätkien ihailu ja niiden ympärillä kiertely. Kaikki ovat tervetulleita tapahtumaan millä tahansa menopelillä.
– Pyörät kokoavat erilaista porukkaa yhteen, mitä muutoin ei välttämättä tapahtuisi näin isossa mittakaavassa, Rahko toteaa iloisena.
Jumalanpalveluksen jälkeen on kolminkertainen moottoriylistys pihalla, josta lähdetään paraatiajoon kylän läpi takaisin kirkonmäelle. Paikalla on kaikille ilmaiset kirkkokahvit sekä makkaran myyntiä lähetystyön hyväksi. Vapaaehtoinen kahvimaksu lahjoitetaan Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.
- Motoristikirkko torstaina 26.5.2022 kello 12 Ylikiimingin kirkossa. Jumalanpalveluksen toimittaa yliopistopastori Ari Savuoja ja saarnaa seurakuntapastori Marika Huttu. Musiikista vastaa Yki Gospel -bändi yhdessä kanttori Tuomo Rahkon kanssa. Motoristikirkko järjestetään yhteistyössä Gospel Riders moottoripyöräkerho ry:n kanssa. Jumalanpalvelus on nähtävissä myös Ylikiimingin kirkon YouTube -kanavalla livenä.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.