Naisten Pankki on tehnyt 15 vuotta työtä naisten aseman edistämiseksi

Naisten Pankki on tarjonnut koulutusta tai toimeentulon yli 90 000 naiselle kehittyvissä maissa. Pienen suomalaisryhmän ideasta on 15 vuodessa kasvanut merkittävä toimija kehitysyhteistyön alalla.

Naisten ammatillista koulutusta, yrittäjyyttä ja toimeentuloa kehittyvissä maissa tukeva Naisten Pankki juhlii tänä vuonna 15-vuotistaivaltaan.

Naisten Pankki on 15 vuodessa kerännyt yli 20 miljoonaa euroa ja vahvistanut 92 000 naisen asemaa pääosin Aasiassa ja Afrikassa. Samalla se on turvannut yhteensä 460 000 perheenjäsenen elämän ja luonut yhteisöihin uusia työmahdollisuuksia.

–  Työn avulla naiset saavat vaikutusvaltaa ja tuloja, jotka hyödyttävät kestävällä tavalla kokonaisia perheitä ja yhteisöjä, kertoo yksi Naisten Pankin perustajajäsenistä ja ohjausryhmän puheenjohtaja Anni Vepsäläinen.

Naisten Pankin tavaramerkiksi on noussut naisten kouluttaminen ammattiin ja yrittäjyyteen sekä pienlainojen mahdollistaminen naisten säästöryhmien kautta.

Naisten toimeentulon tukeminen on tutkitusti yksi tehokkaimmista keinoista vähentää köyhyyttä ja parantaa tasa-arvoa.

Edelläkävijä kehitysyhteistyössä

Kirkon Ulkomaanapu vastaa Naisten Pankin kehitysyhteistyöhankkeista. Toiminta on pistetty merkille kansainvälisestikin.

– Naisten Pankki on ollut edelläkävijä, sillä se on yhdistänyt yksityissektorin ymmärryksen kehitysyhteistyöhön, kertoo Kirkon Ulkomaanavun toimeentulotyön vanhempi asiantuntija Ulla Sarasalmi.

– Tärkeintä on, että paikallistasolle syntyy kestävää osaamista ja rakenteita, Sarasalmi lisää.

Naisten Pankin työn ytimessä monissa maissa ovat kyläpankit. Kyläpankit ovat paikallisten naisten itse omistamia ja hallinnoimia säästö- ja lainaryhmiä. Ryhmän jäsenet säästävät säännöllisesti ja saavat lainoja yhteisesti sovituin säännöin.

Lainat mahdollistavat muun muassa yritystoiminnan aloittamisen. Pääoma on ryhmän itsensä omistamaa, eikä siitä hyödy mikään ulkopuolinen taho.

Vuonna 2020 naiset olivat itse säästäneet yhteensä 1,5 miljoonan euron pääoman, josta he voivat nostaa lainoja.

Naiset tekevät suuren osan työstä ilman palkkaa

Maailmanlaajuisesti naiset tekevät valtavasti työtä, mutta vain pienestä osasta maksetaan palkkaa.

– Etenkin kehittyvissä maissa kotitöihin kuluva aika on pois ansiotyöstä, opiskelusta tai vaikka yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, Sarasalmi kertoo.

Koronapandemia on edelleen lisännyt naisten harteille kaatuvien koti- ja hoivatöiden määrää. Ukrainan sota puolestaan näkyy kehittyvissä maissa muun muassa ruoanhintojen nousuna, mikä lisää naisten tarvetta ansaita rahaa perheen toimeentuloon.

Juhlavuoden teemana on naisten työ

Naisten Pankki kampanjoi juhlavuonna naisten työn arvostuksen puolesta ja kerää varoja naisten kouluttamiseen ammattiin ja yrittäjyyteen.

Naisten Pankin työtä voi tukea lahjoittamalla verkossa (www.naistenpankki.fi/lahjoita) tai lahjoittamalla MobilePaylla numeroon 41109 taikka tekstaamalla NAISELLE30 numeroon 16499 (viestillä teet 30 euron lahjoituksen).

 

Tavoitteena taloudellinen vapaus naisille

  • Naisten Pankki tukee naisten koulutusta ammattiin ja yrittäjyyteen Afrikassa ja Aasiassa.
  • Tavoitteena on, että jokaisella naisella on taloudellinen vapaus ja valta päättää omasta elämästään.
  • Naisten Pankin hankkeet toteuttaa Suomen suurin kansainvälisen avun järjestö Kirkon Ulkomaanapu.
  • Toiminta on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta.
  • Naisten Pankki on suomalainen keksintö: se syntyi vuonna 2007 kun joukko naisia Kirkon Ulkomaanavun kutsumana tutustui Liberiassa paikallisten naisten elämään. Matkalla syttyi halu tehdä konkreettista ja kestävää työtä hauraassa asemassa olevien naisten tueksi.

Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää