Uutta Oulussa – maksuttomia iltapaloja nuorille
Nuorisotyöntekijä Mono Kuoppala uskoo, että seurakuntien tarjoama iltapala on monelle nuorelle ja nuorelle aikuiselle tervetullut lisä päivittäiseen syömiseen.
Seurakuntien diakoniatyön aamupalat ja lounaat ovat tulleet viime vuosina monille tutuiksi, mutta nyt Oulun seurakuntien erityisnuorisotyö ryhtyy tarjoamaan maksuttomia iltapaloja eri puolilla Oulua.
Kyse on ensi alkuun kevään ajan kestävästä kokeilusta. Sen aikana selviää, onko uudelle, iltaan ajoittuvalle ruokatarjoilulle – pienimuotoista lämmintä syötävää, kahvia, teetä, leipää ja lisukkeita – tarvetta.
Oulun tuomiokirkkoseurakunnan nuorisotyönohjaaja Mono Kuoppala arvioi kuitenkin jo tässä vaiheessa toiminnan jatkuvan syksyllä.
Osassa koteja niukasti ruokaa
Kuoppalan mukaan iltapalakokeilun taustalla on seurakunnan nuorisotyöntekijöiden omia havaintoja ja valtakunnallista tutkimustietoa muun muassa kouluruoan suosion vähenemisestä. Erityisesti tyttöjen kouluruokailu on vähentynyt viime vuosina lähes dramaattisesti.
– Toki tiedämme myös sen, että osassa kodeista ruokaa voi olla taloudellisista syistä niukasti tarjolla, Kuoppala kertoo syitä iltapalakokeilulle.
Nuorisotyöntekijöiden huomiolla Kuoppala tarkoittaa sitä, että he kuulevat nuorilta itseltään, kuinka esimerkiksi aamupala saattaa jäädä heiltä väliin.
Liian vähäistä ateriointia päivän aikana voi paikata seurakunnan nuorten viikkotoiminnan tapahtumissa, joissa perinteisten teen ja korpun lisäksi on tarjolla usein jotain vahvempaa syötävää.
Kuoppala uskoo, että nuorten terveellistä, säännöllistä ruokarytmiä rikkoo osaltaan se, etteivät perheet enää nykyisin kokoonnu entiseen tapaan saman ruokapöydän äärelle koulu- ja työpäivän jälkeen.
– Jos perheessä on vain yksi vanhempi, ja hän tekee iltapainotteista työtä, aikuinen ei ole välttämättä seuraamassa nuorensa syömistä.

Nuorisotyöntekijä Mono Kuoppala haluaa muistuttaa ihmisiä siitä, että maksuttomia aterioita nuorille pystytään tarjoamaan kirkollisverovaroilla. Kirkon jäsenyys on kallisarvoista, vaikka ei kaikissa elämäntilanteissa itse käyttäisikään seurakunnan palveluja, hän sanoo. Kuva: Riitta Hirvonen
Ruokaa ja seuraa tarjolla
Kuten diakonian lounailla, nuorisotyön iltapalatuokioissakin voi lievittää myös sosiaalista nälkää – tarvetta kohdata muita, samanikäisiä ihmisiä.
– Lisäksi meitä työntekijöitä on aina paikalla ja tarjolla juttuseuraksi, Kuoppala sanoo.
Kokeiluvaiheessa iltapalat eri seurakunnissa ovat kertaluonteisia tapahtumia. Oulunsalo liittyy joukkoon syksyllä 2026.
Kuoppala ei halua lähteä määrittelemään tarkkoja ikärajoja osallistumiselle.
– Tilaisuuksissa ei tiukata kenenkään ikää, hän toteaa ja kertoo luottavansa Iltapala Sinulle -mainoksen tennarikuvan viestivän siitä, kuka voi tuntea iltaruokahetken omakseen..
Meitä työntekijöitä on aina paikalla ja tarjolla juttuseuraksi.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.
