Oulujoelle valittu Merja Rasinkangas haluaa puuttua syrjäytymiseen

Oulujoen seurakunnan äänestysprosentti oli 11,1. 16–17-vuotiaista äänensä antoi 3,9 prosenttia. Seurakuntaneuvoston suurin ryhmä on Kristillisten perusarvojen puolesta kuudella valtuutetulla. Eniten henkilökohtaisia ääniä sai Katse-ryhmän Merja Rasinkangas.

Oulujoen seurakunta

  • Äänestysprosentti seurakunnassa 11,1 (vuonna 2018: 11,2)
  • 16–17-vuotiaiden äänestysprosentti seurakunnassa 3,9
  • Eniten ääniä sai Merja Rasinkangas KATSE-ehdokaslistalta (150 ääntä eli 9 prosenttia seurakunnan äänimäärästä)

”Äänimäärä oli mukava ja iso yllätys, kiitos siitä! Tuntuu hyvältä, että sain näin paljon ääniä, ja että ihmiset luottavat minuun. Uskon, että kansalaiset ovat äänestäessään ajatelleet ennalta ehkäisevää työtäni poliisina ja arvostavat sitä. Kannan suurta huolta valtakunnallisestikin siitä, että lapset ja nuoret voivat tällä hetkellä huonosti.

Haluan olla tekemässä parhaani kansalaisten hyvinvoinnin ja asioiden edistämiseksi. Yksin on hankala saada suuria muutoksia aikaiseksi, mutta yhdessä tekeminen luo voimaa. Toivon, että lapsille ja nuorille saadaan tulevaisuudessa enemmän järkevää tekemistä.

Koen tärkeimmäksi kehittämisen teemaksi tällä hetkellä lasten, nuorten ja ikääntyneiden ihmisten syrjäytymisen ehkäisyn. Toivon yhteisöllisyyttä ja osallistamista kaikille, jotka ovat vaarassa jäädä yksin asuntoihinsa.

Meillä on paljon yksinäisiä, ikääntyviä ihmisiä, joille olisi hyvä järjestää sosiaalista virkistystoimintaa. Tai edes sitä, että seurakunta pitää huolta heistä vaikkapa käymällä tervehtimässä heitä kotona aika ajoin.

Olen nyt ensimmäistä kertaa mukana seurakunnan luottamuselimessä. Toivon vuorovaikutusta seurakuntalaisten kanssa sekä jalkautumista ihmisten pariin, se on mielestäni parasta vaikuttamista.

Nuorisolle olen tuttu koulupoliisityöni kautta: kuulun tavallaan jo koulun kalustoon. Tästä tunnettuudesta on varmasti hyötyä myös seurakuntatyössä.

Minua saa lähestyä matalalla kynnyksellä, saa tulla nykäisemään hihasta, laittaa sähköpostia tai vaikka soittaa. Haluan kaikin tavoin edistää hyvinvointia seurakuntalaisten keskuudessa. Tänä päivänä hyvinvointia ei ole yhtään liikaa.

Minulla on tulevaa seurakuntaneuvostotyötä kohtaan positiivinen mielenkiinto ja halu kehittää Oulujokivarren toimintaa. Alueella on paljon reuna-alueita, jonne kaupungin järjestämät toiminnot eivät ulotu. Toivoisin näille alueille esimerkiksi seurakunnan järjestämää kerhotoimintaa kaikenikäisille.”

Oulujoen seurakunnan seurakuntaneuvosto 2023-2026 (vahvistamaton tulos):

Kristillisten perusarvojen puolesta

Juha Alanko (134)

Antti Nissinen (113)

Kirsi Nissilä (81)

Sari Karjula (77)

Sirpa Lukka (67)

Kauko Sorvoja (40)

Katse

Merja Rasinkangas (150)

Kaarina Pajulampi (146)

Helena Ylimaula (55)

Hannu Tarvas (54)

Hannu Kuparinen (47)

Elävä Seurakunta – Lähellä ihmistä

Eveliina Korkiakangas (66)

Paulus Pesonen (59)

Toimivat seurakuntalaiset

Mikko Jämsä (72)

Kirsi Anttila (46)

Verso

Tanja Lamminmäki-Kärkkäinen (80)

=> Anna palautetta aiheesta täällä


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää