Sota-aika väritti oululaisen Reijo Lappalaisen lapsuutta

Ilmahälytyssireenit aloittivat ulvontansa helmikuun 21. päivän iltana vuonna 1944 oululaisten jo valmistautuessa levolle. Tuntia myöhemmin vihollisen lentorykmentti oli heidän päällään.

Kaikkiaan 25 palopommitorpedoin ja polttonestepalloin varustettua Neuvostoliiton pommikonetta saapui kahdeksassa aallossa. Ne laskivat tuhoisan lastinsa.

Kaupungin ylle kuin vartijana kohonneen tuomiokirkon helmassa oli pian tulimeri. Palopaikkoja oli 13 ja niistä laajeni kahdeksan paloaluetta. Liekkien loimotus näkyi kauas ympäröivään maakuntaan.

Tulta tultiin tukahduttamaan aina Kokkolaa ja Haaparantaa myöten. Myös Oulussa sijoitettuina olleita saksalaisjoukkoja oli sammutustöissä liki pataljoonan verran.

Tuhot ulottuivat hautausmaalle saakka

Ilmapommitukset, sodan viimeiset, jatkuivat viikon ajan.

Tuhannet liki 30 000 asukkaan Oulusta jäivät kodittomiksi, yli 20 loukkaantui ja neljä menetti henkensä.

Mutta saivat osansa sirpalesateesta myös jo rauhaansa menneet. Oulun hautausmaaltakin löytyy merkkejä sodasta.

Tupakkakauppias Oskar Lampan (1870–1933) ja Julia-puolisonsa (o.s. Rosander, 1871–1919) jyhkeä hautapaasi Vanhan kappelin läheisyydessä on pysyvä todiste tästä. On kuin suuri koura olisi kahminut kappaleita mustasta, jyhkeästä kivestä.

Lampan hautakivi vaurioitui 80 vuotta sitten pommituksissa. Kuva: Timo Saarela

Historiaan ei saanut kajota

Tarkkaa tietoa siitä, mikä helmikuun pommituksista Lampan hautaa moukaroi, ei ole, kertoo oululainen 84-vuotias Reijo Lappalainen. Hän on Oskarin ja Julian tyttärenpoika.

– Paasi on pystytetty isoäidin kuoltua, hän tietää.

– Se on muurattu maan alle – muutoinhan se olisi kaatunut sirpaleiden lennellessä.

Lappalaisen Ingrid-äidin mieltä runneltu muistomerkki painoi ja hän halusi kääntää sitä.

– Hautausmaan hoitaja Lauri Saarela sanoi, ettei historialliseen muistoon saisi puuttua. Hän ehdotti, että hautakiveen laitettaisiin tieto tapahtuneesta.

Niinpä paaden jalustaan tehtiin kaiverrus: ”Tuhoutunut ilmapommituksessa sotavuonna 1944”.

Suomalaisten sotilaiden levähdyspaikka

Sodan konkreettisen jäljen lisäksi Lampan jälkeläisille jäi muistijälkiä.

Ingrid ja Taavi Lappalaisen perhe asui Aleksanterinkadun ja Kauppurienkadun kulmassa tukkukauppa Pohjanmaan talossa. Perheenpää näet oli Pohjanmaa Oy:n rautaosaston johtaja.

Lappalaisten katon alla viivähti sotavuosina lukuisia suomalaisia sotilaita paluumatkallaan kotiin pohjoiseen.

Nämä olivat sokeutuneet taisteluissa ja matkasivat saattajansa, Ingrid Lappalaisen lottana toimineen sisaren Greta Tuomikosken avustamana.

– He jatkoivat junalla Tornioon, jossa tätini vei vaikeasti haavoittuneet hoitoon Haaparannalle. Toiset hän saatteli kotiin asti.

Kesällä 1942 Lampan huvilalla vieraillut saksalaisupseeri poseerasi Greta Tuomikosken (o.s. Lampa), Ingrid ja Taavi Lappalaisen sekä näiden lasten Pirkon (edessä) ja Reijon kanssa. Vasemmalla olevan naisen henkilöllisyys ei ole tiedossa. Kuva Reijo Lappalaisen albumista

Saunassa alkoi armoton löylyn lyöminen

Myös saksalaissotilaat tulivat perheelle tutuiksi.

Oskar Lampa oli hankkinut 1890-luvulla omistukseensa hehtaarin kokoisen maa-alueen Pyykösjärven rannalta. Sinne kohosi komea kaksikerroksinen huvila, jossa perhe asui kesänsä.

– Aluksi tontille johti vain polku, jota pitkin rakennustarpeet kuskattiin.

Ajan myötä mökin editse kulki jo Alakyläntien suuntainen Huvilatie. Sen toisella puolen oli jatkosodan vuosina Waffen SS -joukkojen leirialue.

– Sinne meneminen oli ehdottomasti kielletty.

Eikä Lappalaisen olisi tarvinnutkaan, sillä niin miehistöä kuin upseereita kävi kyläilemässä. Perhealbumissa onkin useita kuvia, joissa perhe poseeraa vieraittensa kanssa kesäisellä pihamaalla.

– Isä saunotti, äiti keitti kahvia ja leipoi pullaa.

Vieraat oli vihittävä saunomisen salaisuuksiin savolaiseen malliin, Puumalasta maailmalle lähtenyt Taavi Lappalainen oli päättänyt.

– Isä laittoi sotilaat lauteiden nurkkaan, asettui itse laitaan ja alkoi armottoman löylyn lyönnin ja vihtomisen, Lappalainen selittää.

– Saksalaiset hyppäsivät kaiteen yli ja huusivat: ”Lappalainen tappaa meidät”.

Saunottuaan aikansa isä-Lappalainen painui Pyykösjärveen. Saksalaiset katselivat polskintaa saunan kuistilta.

– Isäni oli tuhti mies ja kelluskeli järvessä sikariaan poltellen. ”Tuo Lappalainen ei hukukaan”, kuistilta oli kuulunut.

Reijo Lappalaisen lapsuuden kesät kuluivat perheen huvilalla, josta on muistona pienoismalli. Taustalla näkyy Kerttu Kaasisen maalaama muotokuva Reijosta. Kuva: Pia Kaitasuo

Huvila elää enää valokuvissa ja tarinoissa

Pikkupojalle ihmeellisintä olivat saksalaisten kulkuvälineet. Kun oma perhe veneili tukevalla matalakölisellä meriveneellä, sotilaat soutivat kumisella.

Erikoisinta oli, kun nämä toivat Pyykösjärvelle amfibioautoja, avoautolta näyttäviä pellistä valmistettuja ”veneitä”. Schwimmwagen- eli uiva auto -nimellä tunnettuja hybridejä kehiteltiin Saksan sotavoimien tarpeisiin jo ennen sotaa.

Lampan huvila elää enää valokuvissa ja tarinoissa – ja jo Oskarin aikaan valmistuneessa pienoismallissa, joka on Reijo Lappalaisen aarre.

– Kun paikka isäni kuoleman jälkeen myytiin, siihen kohosi kaksi rivitaloa.