Oulunsalossa todettiin: liian jäykästä messusta on päästävä eroon

Oulunsalossa ei suoraa puhetta säästelty viime sunnuntaina, kun kirkkoon saapunut väki pohti kirkkokahvien jälkeen, onko jumalanpalvelukseen osallistuminen välillä jopa pelonsekaista suorittamista. Hidastaako kirkkoon lähtemistä epäilys, ettei satunnaiskävijänä tunne jumalanpalvelusetikettiä, kuten milloin messussa istutaan ja milloin seistään.

Keskustelua Oulunsalossa johdatteli jumalanpalveluselämän kouluttajana Kirkon koulutuskeskuksessa työskennellyt pastori, teologian tohtori  Juhani Holma.

Häntä oli muiden mukana kuuntelemassa kirkkoväärtinä jumalanpalveluksissa toimiva Marja Miettunen.  

Holma herätteli väkeä keskustelemaan myös huumorin avulla. Hän kysyi, vaikuttavatko vakavan oloiset messun toimittajat välillä enemmän ilmeettömiltä passintarkastajilta kuin sydämellisiltä seurakunnan paimenilta.

Kauas ulottuvat  perinteet taustalla

Miettunen kuvasi keskustelua kirkossa inspiroivaksi, sillä se tarjosi uutta tietoa muun muassa jumalanpalveluksen pitkästä perinteestä. 

–  Oli valaisevaa ymmärtää, että jumalanpalvelus sisältää paljon osia ja muotoja, joiden historia menee vuosisatojen päähän. Kun tätä ajattelee, on ehkä helpompi hyväksyä, miksi jumalanpalveluskulttuuri ei muutu hetkessä eikä helposti.

Oulunsalon kirkossa pohdittiin sitäkin, vaikuttaako turhan jäykistelyn takana yhä muitakin asioita historiasta, kuten pappien entisaikainen rooli vahvoina, jopa pelottavina auktoriteetteina.  

– Tämäkin imago voi istua varsin tiukassa, Miettunen toteaa, mutta lisää:

– Onneksi muutosta vapautuneempaan suuntaan on tapahtunut ja jumalanpalveluksen ilmapiiri esimerkiksi täällä Oulunsalossa on usein lämminhenkinen.

– Toki ymmärrän, että kokemukseni on seurakunnassa muutoinkin vapaaehtoisena toimivan ihmisen näkökulma.

Vaikuttavatko vakavan oloiset messun toimittajat välillä enemmän ilmeettömiltä passintarkastajilta kuin sydämellisiltä seurakunnan paimenilta.

Nyt on hyvä  panna toimeksi

Marja Miettusta innostaa ajatus, että Oulunsalossa ryhdyttäisiin yhteisvoimin tekemään messuihin tunnelmaa, joka ei kangista uusiakaan tulijoita. 

– Rennompi ja eläväisempi ilmapiiri jumalanpalveluksessa ei ole vain pappien asia. Me kaikki messuun osallistuvat voimme vaikuttaa hyvän tunnelman syntyyn.

Keinot tähän eivät ole ylivoimaisia.

– Tulijat otetaan ystävällisesti vastaan kirkon ovilla. Ilmeillä ja eleillä on iso merkitys. Kirkkokahvilla kuppinsa kanssa voi rohkeasti lähestyä ihmisiä, joita emme entuudestaan tunne. 

Miettunen toivoo, että lapsiperheet uskaltavat tulla kirkkoon ilman pelkoa siitä, että lasten äänet häiritsevät.

– Jos pikkuinen istutetaan tiukasti vanhempien väliin häiriön pelossa, eikö juuri tällaisesta kokemuksesta synny aikuisuuteen asti kantava mielikuva pelottavista kirkonmenoista?

– Parhaimmillaan kirkkoon saapuneet ovat yhteisö. Sen erilaisille ihmisille messussa ovat eri asiat tärkeitä, Miettunen sanoo.

Holma puhuikin jumalanpalveluksesta eräänlaisena buffetpöytänä, josta jokainen ottaa omakseen tarvitsemansa sisällön.

Jos pikkuinen istutetaan tiukasti vanhempien väliin häiriön pelossa, eikö juuri tällaisesta kokemuksesta synny aikuisuuteen asti kantava mielikuva pelottavista kirkonmenoista?