Päivän työ: Diakoniatyöntekijä Kati Kivekäs arvostaa kohtaamisia

Aamuhämärissä kirkko on hiljainen, kuin rukoukseen vaipunut. Sytytän valon, se on kuin kaiken hyvän suojan lähettämistä ympäristöön ja kutsu astua sisään päivän työhön.

Aamuvirkkujen vapaaehtoisten puheensorina jakaantuu keittiön eri pisteisiin. Kiiruhdan hakemaan lukkojen takana olevia tarvikkeita toiselta puolelta rakennusta. Kun palaan, kiehuu vesi jo isossa kattilassa ja leipien päälle on ehditty sipaista margariinia.

Työparini Toni jakaa kylmiössä olevat hävikkiruokakeskuksen elintarvikkeet. Niistä luovat vapaaehtoisemme taikovat maukkaita herkkuja.

Runsas ateria katetaan Pyhän Andreaan silmien alle

Runsas ja monipuolinen aamuateria kannetaan ruokasaliin Pyhän Andreaan ikonin silmien alle. Hänen, joka ensimmäisenä tunnisti Kristuksen ja ilmoitti: “olemme löytäneet Messiaan”.

Avaan ulko-oven ja päästän sisään sähköajokin ja sen ajajan. Aamupuurolle saapuu lisää ihmisiä yksin, kaksin ja pienissä ryhmissä. Monien kasvoista näkyy, että viikon yhteinen ateria on odotettu tapahtuma.

Koetan tervehtiä kaikkia tulijoita ja samalla muistella mahdollisimman monen nimeä ja sanoa sen hänelle ääneen. Sanoa, että sinä lähimmäinen, ihanaa, kun tulit.

Sydämessäni tapahtuu jotakin erityistä, kun kohtaan toisen ihmisen. Sydän alkaa pulputtaa ja lämmetä, suu vetäytyy hymyyn ja silmät kirkastuvat. Se on ihme, joka toistuu joka kerta.

Harrastuksena virsien bongaaminen

Aamuhartauksissa syksyn aikana olen käynyt läpi kymmenen käskyn sisältöjä käsky kerrallaan. Tarkoituksenani on välittää huomioita ja ajatuksia, joita käskyt ovat synnyttäneet Lutherin ja muiden tulkitsijoiden mielessä ja soveltaa niitä käsillä olevaan hetkeen.

Hartauden päätteeksi veisataan virsi. Virsien opettelu, laulaminen ja niiden alkuperään tutustuminen on minulle harrastus. Harrastusta voisi kutsua virsien bongaamiseksi. Olen kirjoittanut kaikki virsien numerot paperille ja ympyröinyt ne. Kun olen laulanut uuden virren, väritän sen numeron. Vielä on paljon valkoista paperia jäljellä.

Lopuksi siunaamme pöydän antimet ja koolla olevat ihmiset. Kiitämme Isää kaikesta hyvästä ympärillämme ja pyydämme, että Hän avaisi silmämme näkemään sen.

Diakonian viestin tavoitteena on tehdä tunnetuksi työtä, jota Kristus tekee ihmisten hyväksi.

Yhteisöllisyyden tunnetta ja uusia tuttavuuksia

Yhdessä aterioinnissa on erityinen yhteisöllisyyden tunne. Se on kutsu tehdä tuttavuutta muiden pöydän  ääressä istuvien kanssa.

Monet meistä aamupuurolle osallistujista olemme tuttuja toisillemme, mutta jokainen uusi osallistuja otetaan yhteisöön mukaan. Alussa ei juttu niin luista, mutta kannattaa rohkeasti hakeutua toisten luokse tutustumaan.

Ruokasaliin mahtuu istumaan noin 60 ihmistä ja usein paikat ovat täynnä. Onko sillä merkitystä, että tila on oikein viihtyisä. Vai johtuuko se sittenkin Pyhästä Hengestä?

Yhdessä aterioinnissa on erityinen yhteisöllisyyden tunne. Se on kutsu tehdä tuttavuutta muiden pöydän  ääressä istuvien kanssa.

Meitä on monenkirjava joukko. Täällä ovat naapurit tutustuneet toisiinsa, auttavaiset kantaneet aamupalan liikuntarajoitteiselle ja huolehtineet aterian viemisestä lähimmäisensä kotiin asti. Ihmiset neuvovat ja auttavat. Moni saa täällä kokea ystävyyttä ja jakaa huoliaan.

Iloa arkeen tuovat myös kerhoihin osallistuvat pienet lapset, he näyttäytyvät ruokasalissakin.

Hiljalleen kilahdellen tyhjentyneet puurolautaset, lusikat ja kahvimukit siirtyvät tiskikärryyn. Kiitokset kiirivät ilmassa ja sali tyhjenee.

Siirrymme vapaaehtoisten kanssa takaisin keittiöön ja laitamme lopputyöt kunnolla käyntiin. Pesukone porskuttaa, puhtaat lautaset kilisevät niitä pinotessa ja likaiset kolisevat esipesualtaassa. Istahdamme kahvikupposen kanssa rauhassa vaihtamaan ajatuksia kuluneesta aamusta.

Välillä jännittää, kuinka aamusta selviämme. Kun on rauha sydämessä niin ei tule kiire, joku on todennut.

PÄIVÄN TYÖ -sarjassa seurakuntien työntekijät kertovat omasta työstään ja sen synnyttämistä ajatuksista