Peiton kanssa kirkkoon

Hengellisyydestä etsitään hyvinvointia omaan elämään. Vilttikirkko ja urkurentoutus tarjoavat lepohetken marraskuun pimeydessä.

||

Urkurentoutus Limingan kirkossa ja vilttikonsertit Pyhän Luukkaan kappelissa sekä Oulujoen kirkossa. Näitä kolmea marraskuista tapahtumaa yhdistää kehotus ottaa kirkkoon mukaan oma viltti, villasukat ja vaikka tyynykin.

Mistä on kyse, kun kirkossa ei enää istutakaan selkäsuorana, vaan kehotus on ottaa rennosti ja pötkötellä kirkonpenkissä?

Kanttori suostui ideaan alkuestelyjen jälkeen

Oulujoen vilttikonsertissa urkuja soittaa Lauri Nurkkala. Seurakunnan kanttori myöntää, että hänelle tilaisuuden luonne torkkupeittoineen ja tyynyineen oli aluksi hämmentävä.

– Idea nauratti tällaista vanhan liiton miestä. Sitten ajattelin, että tässä iässä minulla on vapaus kokeilla tällaistakin.

Nurkkala otti suostuessaan vastaan ison haasteen. Kanttorilla ei ole vilttikonsertissa edessään nuotteja, vaan kyseessä on musiikki-improvisaatio.

– Tästä voi tulla pannukakku, mutta katsotaan, miten käy, taitava kirkkomuusikko sanoo.

– Jotain unenomaista yritän loihtia, Nurkkala kertoo.

Myös Limingan urkurentoutuksen kanttorille Hanna Korrille tilaisuuden rento luonne jumppamattoineen on uusi kokemus.

– Odotan, millaista palautetta saamme. Oikeanlaisen musiikin valinta ei ole yksinkertainen asia. Tavoittelemme olohuonemaista tunnelmaa.

Kirkossa kaikki aistit avoimina

Oulujoen vilttikirkkoidean äiti on kappalainen Satu Kreivi-Palosaari. Tilaisuus on osa seurakunnan marraskuisia tapahtumia, joissa pimeiden iltojen vastapainoksi tarjotaan lämmintunnelmaisia hetkiä kirkossa.

Kreivi-Palosaaren mukaan harvinaislaatuisen kirkkokonsertin taustalla pyrkimyksenä on ottaa kirkko monipuolisesti haltuun.

– Kirkko tilana on ennen kaikkea levon paikka. Kun kääriydymme huopaan, koemme ympärillämme olevan todennäköisesti monilla eri aisteilla.

Kreivi-Palosaari muistuttaa, että koko keho voi olla avoin hengelliselle kokemukselle.

Oulujoen seurakuntapastori Joonas Vapaavuori arvioi, että osaa kirkkovieraista viltit ja tyynyt saattavat oudoksuttaa.

– Meillä on pitkä perinne istua kirkon kovilla penkeillä hieman jäykkänä. Ehkä jo kirkkoon tullessa pohdimme, osaammeko käyttäytyä kirkkotilassa ”oikein”.

– Erilaiset yökirkkotapahtumat ja tällaiset vilttikirkot rikkovat totuttua tapaa olla kirkossa. Tyynyn mukaan ottaminen ei riko pyhyyttä eikä vähennä tilan kunnioitusta. Ja toisinpäin: selkä suorana istuminen ei välttämättä edesauta kokemaan kirkossa pyhyyttä.

– Uudet kokemukset eivät ole uhka perinteiselle tavalle olla jumalanpalveluksessa tai konsertissa, Vapaavuori tiivistää.

Oulujoen kirkko on tunnelmallinen kirkko. Kuva: Oulun seurakuntien viestintäpalvelu.

Hyvä fiilis kirkossa ei karkota pyhyyttä

Jos vanhemmat sukupolvet kummastelevat torkunpeiton kanssa kirkkoon tulemista, tämän päivän rippikoululaisille rento oleminen Herran huoneessa on tutumpi asia.

Kreivi-Palosaaren rippikoulussa nuoret ovat saaneet torkkua kirkon lattialla opettajan lukiessa heille yksitoikkoisella äänellä kirkkohistoriaa.

– Kirkon ympärillä kohistaan milloin mistäkin, mutta haluan, että käsitys kirkkosalista on mielikuva levollisuudesta.

Vapaavuoren mielestä seurakunnat ideoivat erilaisia tapahtumia, koska arvostavat kirkkoa tilana.

– Me haluamme, että ihmiset tulevat sisälle ja kirkot säilyttävät paikkansa ihmisten elämässä.

Vapaavuori ottaa vertauksen koulumaailmasta:

– Kouluissa on erilaisia oppijoita. Toiset oppivat istumalla paikoillaan, osa kaipaa jotakin näpräämistä käsillään voidakseen keskittyä opetukseen. Myös hartauden harjoittamisessa tarvitaan variaatioita.

”Hieman vierasta, mutta ei mahdotonta”

Seija Takalo toimii päivystäjänä Oulun tuomiokirkon keskiviikkopäivissä, kun kirkkoa pidetään auki iltaan saakka.

Vapaaehtoistyössä kirkko on tullut hänelle tutuksi paikaksi, mutta pötköttely kirkonpenkissä oudoksuttaisi Takaloa äkkiseltään.

Mietittyään hetken tyynyn kanssa asettumista kirkkosaliin, hän toteaa kuitenkin:

– Ei ehkä itselleni luontevinta, mutta ei mahdotontakaan.

Lue lisää: Urkurentoutus Limingan kirkossa ke 10.11. kello 19,Vilttikonsertti Pyhän Luukkaan kappelissa ti 16.11. kello 18 ja Vilttikonsertti Oulujoen kirkossa su 21.11. kello 18 .


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää