Piispat käynnistävät väitteillään vuoropuhelun Raamatusta

Raamatun tulkintaan liittyy suuri vastuu, sanovat piispat. Raamattua voi heidän mukaansa tulkita monella tapaa, mutta sieltä ei kannata hakea vastauksia kysymyksiin, mihin 2000 vuotta sitten laadittua tekstiä ei edes ole tarkoitettu vastaamaan. Tällä viikolla julkaistu Raamattu ja kirkko -puheenvuoro aloittaa uuden Piispainkirjeiden sarjan.

|||

Raamattu on kirkon uskon ja opin ylin auktoriteetti, siksi sen tulkintoja on tarpeen jatkuvasti pohtia ja arvioida myös kriittisesti.

– Jokainen Raamattua selittävä sukupolvi on sidoksissa omiin painotuksiinsa ja jossain määrin sokea niille. Yksilöt ja yhteisöt saattavat käyttää Raamattua sekä elämää palvelevalla että myös toisia vahingoittavalla tavalla tunnistamatta aina näiden eroa.

Näin totesivat eilen keskiviikkona Suomen kirkon piispat virittäessään julkista keskustelua Raamatusta.  Tilaisuus käynnisti uuden Piispainkirjeet-sarjan, jossa julkaistaan piispojen yhteisiä puheenvuoroja ajankohtaisista aiheista.

Kirjeiden tavoitteena on avata keskustelua yhtäältä kristinuskon perusasioista ja toisaalta kysymyksistä, jotka puhuttavat juuri nyt.

Kuva: Kirkon viestintä

Piispat näkevät, että kirkko ja kristityt tarvitsevat pätevää raamatuntutkimusta ja vastuullista raamatuntulkintaa. Heidän mukaansa Raamatun tekstejä ei ole tarkoitettu kulloisenkin myöhemmän ajan tieteellisten ja kulttuuristen vaatimusten mukaisiksi. Tekstit osoitettiin ihmisille, joilla oli oma aikansa tiedot, arvot ja maailmankuva.

Piispojen mukaan Raamattua voi tulkita monella tapaa, mutta sieltä ei kannata hakea vastauksia kysymyksiin, mihin 2000 vuotta sitten laadittua tekstiä ei edes ole tarkoitettu vastaamaan.

– Raamatun tulkitsijan on hyvä tiedostaa ajallinen ja kulttuurinen etäisyys Raamatun syntyaikoihin, piispat sanovat ja jatkavat:

– Maailmankaikkeuden synnyn selittämisessä tai muiden luonnontieteen alaan kuuluvien asioiden valaisemiseksi Raamattu ei tarjoa tieteelle vaihtoehtoa – eikä tiede Raamatulle. Kumpikin lähestyy samoja asioita omista lähtökohdistaan.

Raamattu ja kirkko -puheenvuorossa piispat pohtivat myös alkukielisen tekstin ja käännösten suhdetta. Piipojen mukaan monia asioita Raamatussa olisi vaikeaa tai mahdotonta ymmärtää ilman tietoa alkukielestä, historiallisista olosuhteista tai kerrontatavoista.

Piispojen puheenvuorot on luettavissa osoitteessa evl.fi/piispainkirjeet.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää