Pullapyörällä tilaukset kotiovelle
Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kesäkahvilasta polkaistaan tuomaan pullat kotiin tai työpaikalle

Toista kesää Cafe Kryptassa työskentelevä Fanni Alapukki nimeää työstä kaksi suosikkiasiaa.
– Leipominen ja asiakaspalvelu. Pidän molemmista tosi paljon.
Pyörällä tilauksien kuljetus on Alapukin mukaan mukava lisä työhön.
– Kivahan se on poistua välillä tuonne kaupungille auringonpaisteeseen, kun aika paljon ollaan täällä sisällä ja keittiön puolella. Silloin pääsee viettämään kesäpäivää myös työnlomassa.
Pullapyörä ideoitiin koronan puhjetessa. Ihmiset ovat olleet iloisia saadessaan tilauksen perille kotiin.
– Vanhemmat ihmiset eivät välttämättä pääse Kryptaan paikan päälle, joten pullien kotiinkuljetus ilostuttaa heitä. Suurin osa pullien tilaajista onkin vähän vanhempia ihmisiä, mutta myös työpaikat tilaavat pullia, kertoo Alapukki.
Pullapyörän kuskit vaihtelevat viikoittain. Pullaa kuljetetaan keskustan alueella 2–3 kilometrin säteellä. Pullat tilataan torstaihin kello 12 mennessä. Pyöräilijät saavat pyörän ja kypärän seurakunnalta, joten omaa pyörää ei tarvitse käyttää.
Tämän kesän kesätyöläiset ovat jo valittu, mutta ensi kesänä on mahdollista taas hakea ja päästä Kryptaan töihin. Alapukki suosittelee seurakuntaa työpaikkana muillekin nuorille.
– Täällä on tosi hyvät puitteet työskennellä ja työntekijät otetaan hyvin huomioon. Mielestäni täällä on positiivinen ilmapiiri ja hyvät työkaverit. On mukavaa tulla töihin!
Katso Rauhan Tervehdyksen Facebookista video, jossa Fanni on lähdössä kuljettamaan pullia tilaajille!
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.