Pyhän Luukkaan kappelissa esillä tekstiilitaidetta: tilkkutöihin tallentui tunteita

Helena Limingojan käsitöihin kuuluu myös lakanasta ommeltu kuolinpaita omalle puolisolle.

Oululaisen Helena Limingojan äiti oli käsityöihminen. Hän neuloi ja virkkasi lapsilleen vaatteet sillä seurauksella, että tytär sai ensimmäisen ostovaatteen vasta koululaisena.

– Olin ehkä kahdeksanvuotias ja muistan, että tuo vaate oli turkoosinsininen pellavaleninki. Mekko oli vanhempieni matkatuliainen, Helena Limingoja kertoo.

Käsityöosaamista oli äidin lisäksi myös jälkikasvulla, sillä tytär ryhtyi jo varhain ompelemaan itselleen vaatteita. Kankaaksi käsitöihin kävi muun muassa isän vanha puku.

– Minulla ei ole isosiskoa enkä siksi perinyt keneltäkään käytettyjä vaatteita. Äitini oli kotiäiti ja hänellä oli aikaa neuvoa minua.

Noin 10-vuotiaana Helena Limingoja ompeli jakkupuvun omaan käyttöönsä. Hän muistaa saaneensa apua leikkaamiseen naapurissa asuneelta ompelijalta.

Koulussa tyttölapsen taidot eivät jääneet huomaamatta ja todistuksessa koreili kymppi käsityöstä ja kuvaamataidosta.

Työ meni koulunkäyntien edelle

Koska Helena Limingojalla oli myös kotitaloustaitoja, isän näkemyksen mukaan hänestä tulee vielä joku päivä hyvä perheenäiti. Kommentti tarkoitti sitä, ettei lasta patistettu kotona koulujen käymiseen.

– Kävin vuoden verran pukuompelijan linjaa, mutta sitten oli jo kiire työelämään ja naimisiin, Limingoja nauraa vilkkaudelleen.

Helena Limingojalla on neljä lasta. Heille on ommeltu ja kudottu kotona monet vaatteet.

– Jossakin vaiheessa tein koko perheelle lippalakitkin, intohimoinen harrastaja toteaa ja hymyilee jälleen.

Limingoja oli kotona yli kuusi vuotta lasten kanssa. Käsitöiden tekeminen muun muassa Oulu-opistossa, kodin ulkopuolella, tarjosi oivallisen henkireiän ulkomaailmaan.

– Kun tytöille löytyi päiväkotipaikka, liityin muiden käsillä tekijöiden joukkoon.

Limingoja kutoi silloin muun muassa poppanoita ja kuultokudoksia, mutta tutussa harrastajaporukassa parannettiin myös maailmaa.

– Ryhmissä olen saanut muilta neuvoja ja ideoita. Nykyisin en ole niissä mukana, vaan sen, mitä teen, teen yksin kotonani. Korona hiljensi yhdessä touhuamisen eikä innostusta osallistua ryhmiin ole herännyt sen jälkeen.

Satoja kauniita käsitöitä

Vaikka Limingojan kotona ompelukoneen äärellä on nykyisin hiljaisempaa, ei muutos murehduta konkaritekijää.

– Olen kiitollinen taidoistani, mutta en tunne sen velvoittavan minua jatkamaan harrastustani entiseen malliin. En osaa tehdä käsitöitä ”pöytälaatikkoon”, niille pitäisi olla käyttöä.

Helena Limingoja ei ole laskenut käsitöidensä määrää, mutta runsaasti niitä on valmistunut.

– Olisikohan noin kolmisen sataa? hän heittää.

Vaikka valmista on syntynyt vuosien aikana nopeassa tahdissa, tekijänainen toteaa saavansa hyvän mielen jokaisesta aikaansaannoksestaan.

Uniin tuli lisää värejä

Limingojan tilkkutöitä on esillä Pyhän Luukkaan kappelin eteisaulan vitriinissä lokakuun loppupuolelle saakka.

Tilkkutöiden tekemisen hän aloitti 1990-luvun puolivälissä. Aluksi kangaspaloista syntyi muun muassa kauniita joululahjoja läheisille, mutta Limingoja tempautui tilkkujen maailmaan yhä syvemmin.

– Olin iloinen löydettyäni harrastuksen, jossa luovuus pääsi valloilleen. Tilkkujen äärellä saatoin yhdistää ompelutaitoni ja innostukseni väreihin.

Myös tilkkutöiden tekemiseen liittyy samanhenkisten ihmisten innostava ilmapiiri:

– Into tehdä on tullut yhdessä tekemisestä. Muiden oivallukset ovat vieneet minua eteenpäin.

Limingoja kuvailee, että ”tilkkuilun” ollessa kiihkeimmillään, hänen unensakin muuttuivat mahtavan värikkäiksi.

Luukkaan kappelin näyttelyssä on yksi työ, joka syntyi puolison kuollessa 2010. Variksenpoika-nimisessä käsityössä yksinäinen varis katselee aidalla eteensä ihmetellen ja suruissaan.

Rakkaan ihmisen kuolinyöhön liittyy kaunis muisto:

– Ompelin tuolloin hänelle lakanasta kuolinpaidan. Niin mieheni kuin äitini saivat viimeistä matkaa varten jalkoihinsa kutomani villasukat.

Limingojan tilkkutöiden nimet kertovat, että töihin on ommeltu ajan kuluessa monenlaisia tunteita: iloa, surua, kaipausta, kiitollisuutta. Elämänkaari-tekstiilitaidenäyttelyssä on yhtä lailla esillä työ nimeltä Loppuunajettu kuin Elämäni kevät ja Iloittelua.

Olin iloinen löydettyäni harrastuksen, jossa luovuus pääsi valloilleen. Tilkkujen äärellä saatoin yhdistää ompelutaitoni ja innostukseni väreihin.

Näyttely Pyhän Luukkaan kappelissa on auki 27. 10. saakka maanantaisin klo 9–16 ja tiistaista perjantaihin klo 9–14.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää