Jakelu kallistuu, painatus halpenee - ilmestymistahti pysyy ennallaan

Rauhan Tervehdyksen syyskokouksen edustajat kiittelivät vain hieman miinukselle menevän talousarvion lisäksi konkreettisia tavoitteita listannutta toimintasuunnitelmaa.

Yhdistyksen sihteeri Kati Jurkko esittelemässä vuoden 2024 talousarviota.

Jäsenseurakuntien edustajat kokoontuivat Rauhan Tervehdys ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseen 29. marraskuuta Kellon seurakuntakotiin.

Toimintasuunnitelmaan oli listattu painopisteet vuoteen 2026 ulottuvan strategian tavoitteiden mukaisesti. Näitä ovat tilaajien ja yleisömäärän nousu, seurakuntayhteistyön tiivistäminen, Rauhan Tervehdyksen aseman vahvistaminen, sisällön kehittäminen ja jakelun parantaminen.

Toimintasuunnitelmaan oli listattu toimenpiteet, joilla tavoitteet pyritään saavuttamaan ajanjakson aikana. Ensi vuonna tarkoitus on selvittää muun muassa telinejakelun mahdollisuuksia levikkialueella.

Tilaushinnat pysyvät ennallaan

Vuonna 2024 tilaajaseurakuntien määrä pysyy ennallaan ja lehti jaetaan Oulun seitsemän seurakunnan sekä Hailuodon, Limingan, Lumijoen, Muhoksen ja Tyrnävän seurakuntien alueilla.

Tilaushinnat pysyvät myös ennallaan. Seurakuntien osoitteettomien tilausten vuosihinta on arvonlisävero mukaan lukien 12,95 euroa jokaista alueensa kotitaloutta kohti. Yksityistilaajien ja seurakuntien osoitteellisten tilausten hinta on arvonlisävero mukaan lukien 40,70 euroa vuodessa.

Yhteensä tilausmaksutuotot ovat reilut 1,16 miljoonaa euroa.

Vuoden 2024 talousarvio on hieman päälle 5 000 euroa alijäämäinen.

Suurin kuluerä on lehden jakelu, jonka hintalappu on 595 000 euroa.

Suurin kuluerä on lehden jakelu, jonka hintalappu on 595 000 euroa. Nousua hinnassa on kuluvaan vuoteen noin 14 prosenttia. Rauhan Tervehdyksen jakelusta vastaa nyt ja myös ensi vuonna Kaleva Media.

Lehden painatus sen sijaan tulee maksamaan kesällä tehdyn tarjouskilpailun mukaan hieman vähemmän kuin tänä vuonna. Painatuskustannusten arvioidaan olevan 282 000 euroa. Lehden painaminen siirtyy vuoden alussa PunaMustalta HillaGroupille.

Palkkakuluihin menee noin 170 000 euroa. Toimituksessa työskentelee ensi vuonna päätoimittajan lisäksi yksi kokoaikainen ja kaksi osa-aikaista toimittajaa sekä graafikko.

Hallitukseen yksi uusi nimi

Rauhan Tervehdys ry:n hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2024 valittiin nykyinen puheenjohtaja Erja Oikarinen. Muutaman vuoden yhdistyksen hallituksessa toiminut Oikarinen valittiin tänä syksynä Kempeleen seurakunnan kirkkoherraksi. Aiemmin hän on toiminut Lumijoen seurakunnan  kirkkoherrana.

Hallituksen jäsenistä erovuoroisia olivat oululaiset Kalle Pyky ja Hannu Tarvas sekä Lumijoen seurakuntaa edustava Olli Lohi. Heistä Kalle Pyky oli ilmoittanut, ettei ole enää käytettävissä hallitukseen.

Kolmeen vapaaseen paikkaan saatiin neljä ehdokasta.

Kolmeen vapaaseen paikkaan saatiin neljä ehdokasta. Olli Lohen ja Hannu Tarvaksen lisäksi ehdolla olivat oululaiset Jarmo Komulainen ja Sirpa Laurila.

Jokainen kokousedustaja saattoi äänestää kolmea ehdokasta. Tiukan äänestyksen jälkeen hallitukseen valittiin Hannu Tarvas (18 ääntä), Olli Lohi (16 ääntä) ja Sirpa Laurila (12 ääntä).  Jarmo Komulainen jäi niukasti neljänneksi 11 äänellä.


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää