Seurakunnat voivat olla merkittävä yhteisöllinen liikuttaja

Matalan kynnyksen liikettä on lisättävä, vaatii joukko evankelis-luterilaisen kirkon kirkkoherroja ja asiantuntijoita julkilausumassaan.

Seurakuntien tarjoama liikunta on luonteeltaan yhdenvertaista, saavutettavaa, suoritusvapaata ja pääosin maksutonta. Kirkossa kaikenikäisillä on mahdollisuus lempeään liikkumiseen, julkilausumassa todetaan.

Allekirjoittajat haluavat edistää jokaisen mahdollisuutta itselle hyvään liikkeeseen seurakunnissa. Liikuttaminen on heidän mukaansa osa seurakunnan hengellistä tehtävää.

– Uskomme, että ihmisen ruumis on Jumalan taideteos, josta Hän haluaa meidän pitävän hyvää huolta. On lupa edetä hitaammin, matalammalle ja heikommin. Tärkeää ei ole päämäärä, vaan armollinen liike.

Julkilausuman allekirjoittajina on seitsemän kirkkoherraa sekä kaksi kirkon asiantuntijaa. Yksi allekirjoittajista on Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra Satu Saarinen.

– Liikunta ja urheilu ovat jatkuvasti esillä mediassa niin kilpaurheilun kuin arjen liikunnan osalta. Halusimme tuoda kommenttimme erityisesti siihen keskusteluun, jossa pohditaan lasten ja nuorten kuntoa, liikunnan iloa sekä jokaisen oikeutta omanlaiseen hyvää tekevään liikuntaan.

Saarinen mukaan ihmisten kutsuminen matalan kynnyksen ulko- ja sisäliikuntatapahtumiin on seurakunnille luonteva tapa edistää jokaisen mahdollisuutta itselle hyvään liikkeeseen.

Kuva: Minna Kolistaja

– Seurakunnilla on paljon tiloja, jotka soveltuvat lempeään liikkeeseen. Seurakunnilla on lisäksi koulutettuja työntekijöitä ja vapaaehtoistoiminnan resurssia esimerkiksi perheliikunnan, ikäihmisten liikunnan ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseen.

Seurakunnille luontevina liikuttamisen tapoina Saarinen mainitsee myös esimerkiksi pyhiinvaellukset, kaupunkipyhiinvaellukset ja rukouskävelyt.

Seurakunnissa tapahtuva liikunta on parhaimmillaan yhdessä höntsäämistä

Suomessa toimii iso joukko liikunnan ja urheilun järjestöjä ja seuroja. Millainen siivu liikuttamisesta siinä jää seurakunnille? Miksi seurakuntien ylipäätään pitäisi olla liikuttajia? Kysytäänpä Ilkka Mäkiseltä. Oulujoen kirkkoherra on sosiaalisen median päivitysten perusteella liikuntaihmisiä itsekin.

– Meidän vahvuutemme on yhteisöllinen liikkuminen. Sellainen, joka ei ole tavoitteellista ja sellainen, johon monen on suhteellisen helppo osallistua.

Seurakunnissa tapahtuva liikunta onkin parhaimmillaan yhdessä höntsäämistä, Mäkinen tiivistää.

– Urheiluseuroilla on totta kai lajiosaamista, mutta seurakunnalla voi olla liikkumaan rohkaisijan rooli. Oulujoen seurakunnan perheliikunnassa on käynyt seurojen edustajia esittelemässä lajejaan ja seurakunnan liikunta-agentti Tom Pajukankaan johdolla koetamme inspiroida ihmisiä liikkumaan eri keinoin.

Yhteisöllinen liikkuminen on Mäkisen havaintojen mukaan viime vuosina ollut kirkossa nousussa. Esimerkiksi pyhiinvaellukset ja hiljaisuuden jooga ovat suosittuja.

– Meillä Oulujoella on ollut tarjolla jo useamman vuoden ajan perheliikuntaa, jossa käyvät vanhemmat ja lapset ja joskus mukana on isovanhempiakin.

Terve sielu terveessä ruumiissa

Elokuisessa kirkkoherrojen ja asiantuntijoiden julkilausumassa todetaan, että liikuttaminen on osa seurakunnan hengellistä tehtävää.

– Kirkolla on tarjota iankaikkisen elämän näkymä, mutta tämänpuoleisessa elämässä on hyvä pitää mielessä jo antiikin Kreikasta tuleva ajatus: terve sielu terveessä ruumiissa.

– Kyllä seurakunnatkin voivat osaltaan olla tukemassa elämänhallintaa ja hyviä tapoja.

Lentopalloverkot hävisivät seurakuntatalojen takapihoilta

Liikkumisen lajeja vuoroin nousee ja vuoroin kuihtuu. Mäkinen muistaa, kuinka 1970- ja 1980-lukujen taitteessa monen seurakuntatalon takapihalla oli lentopalloverkko. Sen ääreen teini-ikäiset suuntasivat seurakunnan nuortenillasta yhdessä pelaamaan.

– Uskoakseni seurakunnissa on monenlaisia mahdollisuuksia liikuttamiseen. Uusien lajien leviäminen edellyttää, että joku tuo niitä kokeiltavaksi.

Ilkka Mäkinen pyöräilee ystävänsä Antin Kyöstin kanssa Hiukkavaaran metsissä.

Mäkinen itse hakee vastapainoa työlle pyrkimällä liikkumaan päivittäin.

– Pyrin kulkemaan työmatkat polkupyörällä tai kävellen aina kun se on järkevää ja mahdollista. Näin yli kuusikymppisenä liikkumisessa ei ole tärkeää tavoitteellisuus. Ei askelmittariin joka päivä kerry kymmentä tuhatta askelta, pyöräilyyn ja kävelyyn kannustaa myös ekologinen näkökulma.

– Ja sanoihan jo Elias Lönnrot kansaa sivistävässä eräänlaisessa kotilääkärikirjassaan 1830-luvun lopulla, että ulkona pitää olla tiiman verran päivittäin. Tunti ulkoilua päivässä on hyvä ohje edelleen.

Mäkinen julkaisee sosiaalisessa mediassa usein kuvia maastopyöräilylenkeiltään.

Ystävänsä Antin kanssa hän suuntaa kanssa töitten jälkeen iltakuudelta läheisiin Hiukkavaaran metsiin.

– Parin tunnin lenkillä ei tule kovin paljoa kilometrejä, mutta se ei ole tavoitekaan. Maastopyöräilyssä on kyse enemmän taiteilusta ja ruumiinhallinnasta.