Seurakuntayhtymän talous pysyi vahvana

Tämänhetkinen taloustilanne on vahva, mutta investointien tarpeellisuutta ja ajoitusta on arvioitava jatkossa entistä tarkemmin, sanoo Oulun seurakuntayhtymän talousjohtaja Heli Pellikka. Tulevaisuudessa talouteen aiheuttavat haasteita valtion tekemät leikkaukset kirkon rahoitukseen.

Viime vuoden suurimmat investoinnit olivat Intiön kappelin peruskorjaus, tuomiokirkon julkisivuremontti, Hiukkavaaran seurakuntatalon rakentaminen ja Oulunsalon seurakuntatalon laajennus.

Oulun seurakuntayhtymän tilikauden 2025 tulos oli 1,86 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Ylijäämän taustalla ovat kasvaneet toimintatuotot ja maltillisena pysynyt kustannusinflaatio.

Oulun seurakuntien suurin tuloerä eli kirkollisverotulot olivat viime vuonna 38,1 miljoonaa euroa. Kirkollisverotuotto pysyi edellisvuoden tasolla. Oulun seurakuntayhtymän kirkollisveroprosentti on 1,30.

Seurakuntayhtymän toimintakulut olivat noin 40 miljoonaa euroa ja kasvoivat 4,2 prosenttia edellisvuodesta. Seurakunnat ja yksiköt pysyivät kokonaisuutena niille asetetuissa taloudellisissa raameissa.

Toimintatuotot nousivat 7,4 miljoonaan euroon, mikä on 9,7 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Kasvu johtui muun muassa virkatodistustuottojen ja hautausmaksujen lisääntymisestä. Hautausmaksut ovat lain mukaan korvamerkittyjä hautaustoimen kustannusten kattamiseen, eikä niitä voida käyttää muuhun toimintaan.

Talousjohtaja Heli Pellikka toteaa talouden olevan tällä hetkellä hyvässä kunnossa.

– Olemme varautuneet suuriin investointeihin, mutta talouskurista on pidettävä kiinni myös jatkossa, hän sanoo.

Investointeja tehdään aikaisempaa enemmän

Oulun seurakuntayhtymän suurin kuluerä eli henkilöstömenot olivat viime vuonna 21,9 miljoonaa euroa. Sillä tuotettiin esimerkiksi diakonian eli avustustyön, kasvatuksen, nuorisotyön, jumalanpalveluselämän ja hautauksen palveluita.

Investointeihin käytettiin viime vuonna 8,7 miljoonaa euroa. Suurimmat investoinnit olivat Intiön kappelin peruskorjaus, Hiukkavaaran seurakuntatalon rakentaminen, tuomiokirkon julkisivuremontti ja Oulunsalon seurakuntatalon laajennus.

Viime vuosina investointien taso on ollut poikkeuksellisen korkea. Aiemmin investoinnit olivat pitkään maltillisia, mikä johti korjausvelan kertymiseen.

Tulevaisuudessa talouteen aiheuttavat haasteita valtion tekemät leikkaukset kirkon rahoitukseen. Valtionavustuksen pienentyminen sekä kirkolliskokouksen päättämät muutokset avustusten jakoperusteisiin vähensivät Oulun seurakuntayhtymän rahoitusta yhteensä 1,4 miljoonaa euroa vuodelle 2025. Tämä on 31 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

– Vaikka tämänhetkinen taloustilanne on vahva, investointien tarpeellisuutta ja ajoitusta on arvioitava jatkossa entistä tarkemmin. Samalla seuraamme tiiviisti toimintaympäristön muutoksia ja niiden vaikutuksia seurakuntien työhön, Heli Pellikka toteaa.

 


Jaa sivu eteenpäin


Lue artikkeliin liittyviä aiheita

Mitä mieltä olit artikkelista?

Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.

Palautelomake (artikkelit)

Aiheeseen liittyvää