Vaalassa vietettiin vankilatyön viikonvaihdetta
Usein ajatellaan, että vankilat vain kokoavat rikolliset muuriensa sisäpuolelle. Harvemmin mietitään, millaista muurien sisällä on, ja kuinka myös jokainen rikollinen on sisimmässään inhimillinen ihminen, jota Jumala rakastaa.

Vankilatyön ilta kokosi vankilapaikkakunnan väkeä. Kuva: Tuula Karjalainen
Pelson vankilassa 1990-luvulla pappina työskennellyt rovasti Jouko Koistinen vieraili Vaalassa 13. huhtikuuta.
Työvuosimuistojensa jälkeen hän piti mielenkiintoiset raamattutunnit nykypäivän tapahtumien vastaavuudesta Raamatun ennustusten toteutumisessa.

Rovasti Jouko Koistinen luennoi Raamatun ennustusten toteutumisesta Vaalassa. Kuva Tuula Karjalainen
– Raamatussa kerrotaan muun muassa aikojen lopulla tapahtuvasta lain ja ajan muutoksista. Eikös sellaista tapahdu juurikin nykypäivänä, kun totuus puhutaan valheeksi ja toisinpäin?
– Nykyinen nopea tiedonvälitys, somekanavat ja älykännykät vahvistavat asiaa, sillä kukapa olisi aikanaan uskonut, että tuleva profeettojen kuolema Israelissa olisi nähtävissä yhtä aikaa kaikkialla maailmassa. Kannattaa jokaisen alkaa lukea Raamattua ja uskoa todeksi kaikki muukin, mitä siihen on kirjoitettu, vakuutti Jouko Koistinen.
Maanantaina Mia ja Lauri Johansson vierailivat kertomassa elämän ihmeellisestä muuttumisesta, jonka usko Jeesukseen on saanut aikaan. Molempien elämä ajautui nuorena huonoille raiteille ja lopulta Late suoritti vankiloissa useammasta murhasta elinkautistuomion.

Mia Johansson kertoi koskettavalla tavalla elämästään, josta on kirjoittanut kirjankin. Kuva: Jaana Raesalmi
Johanssonit kertoivat siitä, miten tahoillaan kaiken kaaoksen keskellä kohtasivat Jeesuksen, ja kuinka he saavat nyt yhdessä kertoa pelastuksesta toisille ihmisille.
– Jeesus on ainoa toivo iankaikkiseen elämään, mutta elämä muuttuu jo täällä ajassa, sanoi Late ja jatkoi kertoen kuinka eräs pariskunta oli lähtenyt uskoon todettuaan, että jos tuollainen Late on pelastunut, niin miksi eivät hekin voisi tehdä saman.

Lauri ”Late” Johansson kertoi siitä, miten Jeesus muutti moninkertaisen rikollisen ja murhamiehen elämän. Kuva: Jaana Raesalmi
Lauri Johanssonin elämästä on kirjoitettu kirja ”Late, Suomen pelätyimmän rikollisen tarina” (2020). Viime vuonna kirja sai jatko-osan ”Elinkautisen jälkeen”.
Mian elämästä ilmestyi toissavuonna kirja ”Rakastan sut ehjäksi”, ja se oli myös ehdolla viime vuoden kristilliseksi kirjaksi.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.