Yhteisvastuukeräys tuotti Oulussa yli 60 000 euroa
Oulun evankelis-luterilaisissa seurakunnissa Yhteisvastuukeräyksen tuotolla järjestetään esimerkiksi yläkouluikäisille tarkoitettuja mopokerhoja, täysi-ikäistyville nuorille tarkoitettuja leirejä sekä myönnetään avustusta lapsen tai nuoren harrastukseen.
Oulun evankelis-luterilaisissa seurakunnissa kerättiin tänä vuonna Yhteisvastuukeräykselle 60 910 euroa. Tämänvuotinen keräys tukee koronan seurauksista kärsiviä lapsia ja nuoria Suomessa ja maailman katastrofialueilla.
Kampanjateema Lahjoita mulle huominen on nostanut esiin nuorten ahdingon ja yksinäisyyden kokemuksen, jota pitkittynyt korona-aika on lisännyt.
Nuoret kaipaavat kuuntelijaa
Haukiputaan seurakunnan nuorisotyönohjaaja Tarja Kainulainen kertoo, että ahdinko näyttäytynyt monin tavoin.
– Moni nuori tuntee ahdistusta osallistua toimintaan, jossa on paljon porukkaa. Toisaalta näkyy myös se, että halutaaan halutaan kokoontua. Nuorilla on tarve jutella omista asioista ja he kaipaavat kuuntelijoita.
Maailmanlaajuinen pandemia on osunut nuorille herkkään ikävaiheeseen ja koetellut ikäpolvea kovalla kädellä niin Suomessa kuin globaalisti maailmalla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) vuonna 2021 toteuttaman kouluterveyskyselyn tulokset paljastivat suomalaisnuorten mielenterveyden heikentyneen pandemian aikana.
Mopokerhoja ja leirejä nuorille
Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 60 % ohjataan kansainväliseen apuun ja 20 % kotimaahan kohteisiin, 20 % kokonaistuotosta jää paikallisseurakuntiin.
Oulun seitsemässä seurakunnassa paikallinen tuotto-osuus käytetään lasten ja nuorten hyväksi erilaisin tavoin.
Esimerkiksi Kiimingin seurakunnassa perheet voivat anoa avustusta lapsen tai nuoren harrastukseen.
Haukiputaan seurakunnassa on suunnitteilla yläkouluikäisille tarkoitettuja mopokerhoja, joissa toimitaan yhteistyössä koulujen kanssa. Tavoitteena on aloittaa toiminta vuoden vaihteen jälkeen Kellon ja Länsituulen koulujen tiloissa.
Karjasillan seurakunta järjestää täysi-ikäistyville nuorille Hanki elämä -leirejä, joiden alaotsikko on Yhdessä matkalla itsenäiseen elämään.
– Leirien tavoite on antaa välineitä elämänvaiheeseen, jossa vapaus ja vastuu yhdistyvät uudella tavalla, kertoo Karjasillan seurakunnan pastori Iida Glumoff.
Oulun paikalliset keräykset ovat tältä vuodelta päättyneet, mutta valtakunnalliseen keräykseen voi lahjoittaa vuoden loppuun saakka. Lahjoitusohjeet löytyvät verkkosivulta yhteisvastuu.fi.
Jaa sivu eteenpäin
Lue artikkeliin liittyviä aiheita
Mitä mieltä olit artikkelista?
Millaisia ajatuksia tai tunteita juttu herätti? Haluatko lähettää viestin haastatellulle tai jutun tekijälle? Anna risuja tai ruusuja alla olevalla lomakkeella. Arvomme palkintoja palautteen antajien kesken, joten jätä yhteystietosi, mikäli haluat osallistua arvontaan.